Keskeinen välittyy
Neil Danielsin käsialaa oleva ZZ-Top käsikirja ei ole definitiivinen biografia, jollaisen Teksasin boogietriosta mieluusti ottaisi luettavakseen. Silti sillä on tarjottavanaan lähes kaikki keskeinen tieto yhtyeestä, sen levytyksistä ja kiertueista. Kiertueiden osalta tarjolla ovat jopa settien biisilistat. Kiehtovinta teoksen alkuosassa on kitaristi/solisti Billy Gibbonsin huomattava, jo nuoresta alkanut bluesorientoituneisuus. Gibbonsin varhainen yhtye Moving Sidewalks, joka ehti tehdä myös muutamia levytyksiä, sekä Gibbonsin Jimi Hendrixiltä vastaanottamat kitaraopit saavat teoksessa ansaitsemansa huomion. ZZ-Topin varhaisimmat pitkäsoitot eivät laadukkuudestaan huolimatta muodostuneet vielä kovin suuriksi yleisö-, eivätkä aina edes arvostelumenestyksiksi. Vuoden 1971 debyytti oli vielä melkoisen puhdas blueslevy. Seuraavana vuonna ilmestynyt erinomaisen tiukka kakkosalbumi Rio Grande Mud sisälsi myös debyyttihitin Francinen muodossa ja sitä seurannut Tres Hombres oli taiteellisesti jo täysosuma. Suosionsa Gibbons, basisti Dusty Hill ja rumpali Frank Beard saavuttivat kuitenkin ahkeralla keikkailullaan.
Levymyynnin osalta lopullinen läpimurto oli vuoden 1975 Fandango, jonka ykköspuoli olikin taltioitu livenä. Erityisen tasokas oli kuitenkin albumin studiopuoli, joka sisälsi Tush-hitin, riipaisevan Bluejean Bluesin ja riffijärkäle Heard It on the X:n kaltaisia helmiä. Fandangon markkinoimiseksi toteutettu World Wide Texas Tour muodostui huomattavan menestyksekkääksi niin suosiollisesti kuin taiteellisestikin. Sitä seurannut studioalbumi Tejas lytätään teoksessa aiheettomasti Topin 70-luvun huonoimmaksi. Ensimmäisen kunnon breikin jälkeen ZZ-Top palasi vuonna 1979 pitkäsoitolla Deguello, jolla boogiejyrää maustettiin osassa kappaleista puhallinsektiolla. Vuoden 1981 El Locolla soundia modernisoitiin entisestään, mutta tarjolla oli myös hienoisia uusi aalto-vaikutteita erityisesti raidalla Party on the Patio. Imagonmuutos ja muutamat todella onnistuneet, musiikkivideoilla ryyditetyt singlehitit, kuten Sharp Dressed Man, Gimme All Your Lovin’, Legs ja Sleeping Bag tekivät albumeista Eliminator ja Afterburner suurmenestyksiä 80-luvun puolivälissä. Viisi vuotta myöhemmin ilmestynyt Recycler onnistui niin ikään ja tarjosi pitkän linjan diggareiden iloksi osittain edeltäjiään retrohenkisempää musiikillista lähestymistapaa.
Topin tuoreemmista tuotoksista teoksessa erityisen onnistuneeksi kohotetaan viimeisin studioalbumi La Futura. Varsinaisen ZZ-Topin tarinan jälkeen teos siirtyy esittelynomaisiin triviaosuuksiin. Lyhyiden luonnehdintojen kera maininnan saavat paitsi ZZ-Topin omat keskeiset blues, rock, sekä kantri- ja folkesikuvat, myös sukulaissieluiksi tulkittavissa olevat aikalaisyhtyeet sekä modernin bluesrockin edustajat. Varsinaisen ZZ-Topin tarinan jälkeiset luvut puolustavat toki paikkaansa nekin, mutta erityisesti tarkassa diskografia-osuudessa toistoltakaan ei voi välttyä, sillä albumien biisilistat ovat tulleet mainituiksi jo varsinaisessa tarinaosuudessa.