Huoli maapallon ja seuraavien sukupolvien tulevaisuudesta saa monet ihmiset ahdistumaan. Ylen ajankohtaisohjelma Perjantaissa käsiteltiin huhtikuun alkupuolella ilmastoahdistusta. Ohjelmassa kerrottiin nuoresta naisesta, Riinasta, joka pohtii, onko hänellä lupa hankkia lasta, koska se ei tekisi ilmastolle hyvää. Toisena esimerkkinä oli vanhempi nainen, joka oli muuttanut yksin mökkiin keskelle metsää, jotta kuluttaisi mahdollisimman vähän. Ohjelma sai näine ääriesimerkkeineen minut pohtimaan omaa ympäristöahdistusta, ja sitä, miksi jotkut ihmiset kokevat sen voimakkaana.
Syyt ihmisten ympäristöahdistuksen takana ovat moninaisia, mutta ahdistusta varmasti lähes jokaisella nostavat tunteet siitä, että päättäjät ja muut ihmiset eivät tee tarpeeksi asialle mitään. Ilmastotietoisen kuluttajan ahdistusta on taatusti viime aikoina lisännyt se, että maailman vaikutusvaltaisimmassa asemassa oleva päättäjä tuntuu viittaavan kintaalla tutkittuun tietoon ilmastonmuutoksesta. Ahdistusta ei yhtään helpota se, että tutkijoiden mukaan nykyiset toimenpiteet eivät välttämättä riitä Pariisin sopimuksen tavoitteisiin.
Vaikka osa ihmisistä ahdistuu ympäristön tilan heikkenemisestä, osaa ympäristöongelmat eivät näytä hetkauttavan. Syitä on useita, ja ohjelmassakin pohdittiin, että osa ihmisistä saattaa kylmettää tunteensa, jotta ei joutuisi kohtaamaan asiaa. Toinen syy on se, että kuluttaja on jo valmiiksi erilaisten arvojen viidakossa. Ympäristöystävällisyyden lisäksi esimerkiksi tuotannon eettisyys, hinta ja kotimaisuus ovat useille tärkeitä valintaperiaatteita ja saattavat olla joskus ristiriidassa keskenään. Olen itse yrittänyt viime aikoina lisätä kasvisruoan osuutta ruokavaliossani ja olen huomannut, että suomalaisia tuotteita on todella vähän saatavilla, vaikka niitä tulee koko ajan lisää. Esimerkiksi lähes kaikki pavut on tuotettu ulkomailla, samaten maidonkorvikkeet. Viime aikoina on tosin tullut kotimaisia kauramaitoja, mutta niiden hinta on yli kaksinkertainen tavalliseen rasvattomaan maitoon nähden, mikä on monen opiskelijan budjetin ulottumattomissa.
Kuluttajan voi olla myös vaikea pärjätä nykyisessä tietotulvassa. Ympäriltä tulee ristiriitaisia ohjeita, kuinka elää siten, että kuormittaa luontoa mahdollisimman vähän, mikä saattaa ahdistaa vastuullista kuluttajaa. Toki monet teot ovat itsestäänselvyyksiä, kuten julkisen liikenteen hyödyntäminen autoilun sijasta, mutta monista pienistä teoista löytyy näkemystä suuntaan ja toiseen. Esimerkiksi yleensä kehotetaan ihmisiä käyttämään mieluummin kangaskassia kuin muovipussia.
Lukiossa eräs opettajani näytti taulukon, jossa kerrottiin, paljonko energiaa kuluu erilaisten kauppakassien tekemiseen. Tietojen pohjalta laskin, että kangaskassia pitää käyttää muutama vuosi, ennen kuin se on energiankulutuksen kannalta parempi vaihtoehto kuin se, että ostaa joka kerta muovipussin. Oli taulukko liioiteltu tai ei, esimerkki laittaa ajattelemaan, että annetaanko meille oikeaa tietoa tekojen ympäristövaikutuksista. Ehkäpä se, että tietoa löytyy joka lähtöön, saa jotkut kuluttajat hämilleen eivätkä he tiedä, miten toimia arvojensa mukaisesti. Ainakin itselläni tämä syy on jarruttanut joidenkin ympäristöystävällisten tekojen käyttöönottoa.
Osa etenkin vanhemmista kuluttajista on herännyt ympäristöongelmiin vasta tällä vuosituhannella. Ihmisen, joka on muutaman vuosikymmenen ajan liikkunut paikasta toiseen henkilöautolla ja syönyt lähinnä liharuokia, voi olla vaikea yhtäkkiä ryhtyä ympäristöystävällisiin tekoihin. Me ihmiset olemme usein pohjimmiltamme nautiskelijoita ja haluamme arkemme sujuvan mahdollisimman sujuvasti. Kaikilla ihmisillä ei välttämättä ole aikaa, jaksamista ja taitoa lähteä muuttamaan oman arkensa rytmiä.
Esimerkiksi ruoanlaitosta innostumattoman voi olla vaikea opetella papuruokien tekemistä lihan sijasta. Asiaa vaikeuttaa se, että kulttuuriimme eivät ole perinteisesti kuulun kasvisruoat puuroa lukuun ottamatta, ja makumaailma voi olla joillekin liian vieras. Ulkopuoliselle ihmiselle tilanne saattaa vaikuttaa sellaiselta että ihminen ei välitä ympäristöstä, vaikka totuus voi olla se, ettei hän tiedä miten toimia ja voi olla ahdistunutkin tilanteesta.
Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että ympäristöahdistus on vain tunne, eikä se välttämättä ole aina oikeassa. Esimerkiksi ympäristöystävällisyys on nykyään jo myyntivaltti, eikä se olisi sitä, jos useat ihmiset eivät välittäisi ympäristön tilasta. Pariisin ilmastokokous osoitti sen, että päättäjiltä löytyy tahtoa estää ilmaston lämpeneminen. Vaikka periaatteessa tiedettäisiin miten lämpeneminen estetään, poliittisesti tehtävä on haastava. Radikaalit päätökset ovat enemmän kuin tervetulleita mutta ongelmana on, että ihmiset täytyy saada ymmärtämään niiden perustelut.
Ympäristöahdistusta potevan kannattaa pitää mielessä, että hän ei ole ainoa ympäristöstä välittävä, vaikka siltä tuntuu, ja että päättäjät pienin askelin vaikuttavat asiaan. Yle julkaisi tammikuussa uutisen kyselystä, jonka mukaan noin 75 prosenttia suomalaisista pitää ilmastonmuutosta vakavana ongelmana, ja lähes yhtä moni on sitä mieltä, että Suomen pitää toimia, vaikka muut eivät toimisi.
On aiheellista kysyä, onko reilua, että osa ihmistä kokee niin suurta ahdistusta ympäristön hyvinvoinnista, etteivät uskalla tehdä lapsia tai elää täyttä elämää joidenkin eläessä holtittomasti. Ympäristön tulevaisuus on kuitenkin meidän kaikkien harteilla, joten ahdistuksen tunteille on tehtävä jotain.
Aalto-yliopistossa on järjestetty keväällä opiskelijoiden keskusteluryhmä ympäristöahdistuksesta, mikä on varmasti hyvä alku, mutta lisää tarvittaisiin myös julkisella tasolla. Keskustelu saattaisi myös auttaa niitä ympäristöstä huolestuneita kuluttajia toimimaan, jotka ovat tähän asti olleet sivussa. Kannustan kaikkia pohtimaan omaa suhtautumistaan ympäristöön ja ympäristöahdistukseen, jotta takaisimme paremman huomisen maapallon hyvinvoinnille.