Muutakin kuin bluesia

Houserockersin Echo Räsänen ja Root Remedyn Cane Vuorjoki ovat musisoineet aktiivisesti yhdessä reilun vuoden. Miehet ovat jo ehtineet coveroida musiikilliseksi käyntikortikseen levyllisen Robert Johnsonin tuotantoa, mutta nyt työn alla on oma pitkäsoitto. Kuinka musiikillinen yhteistyö alkoi?
”2008 oltiin samalla treenikämpällä toiminnassa ja siellä törmättiin”, aloittaa Cane.
”Jamiteltiin ja soitettiin akustisesti”, jatkaa Echo.
Varsinainen aktiivikausi käynnistyi vasta pari vuotta myöhemmin.
”Kun ruvettiin uudestaan soittamaan tauon jälkeen, tarkoituksena oli tehdä alusta pitäen mahdollisimman paljon keikkoja”, Echo kertoo.
”Sitten kasattiin nopeasti ohjelmistoa, aluksi pelkkiä covereita. Jos oltais jääty odottamaan täyspitkää settiä omia biisejä, ei vieläkään oltais tehty ensimmäistä keikkaa”, Cane toteaa.
”Coverit on sellaisia perinteisiä, Robert Johsonin lisäksi Ledbellyä ynnä muuta”, Echo kertoo.

”Johnson on sellainen, jolta on enemmän biisejä, mutta kyse on biiseistä, niitä ei ole valittu esittäjän mukaan”, Cane toteaa.
”Johnson on sellainen yhdistävä tekijä, ne oli hienoja biisejä”, Echo painottaa.
”Johnsoniin päädyttiin levyllä siksi, että häneltä oli useita biisejä ohjelmistossa ja piti tehdä nopeasti promoksi tuollainen musiikillinen käyntikortti. Ne ovat keikkaohjelmistosta napattuja biisejä, jotka kuulostavat meiltä keikkatilanteessa ”, Echo kertoo. Omissa kappaleissa on sekä Echon että Canen sävellyksiä .
”Ne on sovitettu kimppaan. Meillä on keikkareissuilla aina hotellihuoneessakin kitarat mukana”, toteaa Echo.
”Tekstistä, biisistä ja sen rakenteesta on yleensä olemassa jommankumman tekemä runko, mutta se saattaa mennä ihan omille teilleen, kun ruvetaan kahdestaan tekeen.”

”Omista biiseistä olisi kesällä tarkoitus ruveta äänittämään pohjia. Julkaisu voisi olla syksyllä ja joulumarkkinoille viimeistään”, kaksikko myhäilee.
”Meillä on ollut nyt varsin hyvää keikkatahtia. Jos on kolme viikonloppua keikkoja, yksi viikonloppu on vapaa. Suomessa ei oikeastaan pysty keikkailemaan kuin viikonloppuisin”, Echo toteaa.
”Omaa levyä lähdetään kasaamaan siten, että meillä on alusta asti lyömäsoittaja mukana. Siellä on myös tosi hienoja paikkoja esimerkiksi viululle. Me ei lähdetä tekemään siitä mitään blueslevyä. Meidän omat biisit on tosi monipuolisia. Mennään biisien ehdoilla ja keikoilla esitetään ne kahdestaan”, Echo kertoo.
”Missään tapauksessa ei ajatella niin, että ei laiteta levylle tätä kun me ei keikalla voida tehdä tätä”, Cane toteaa.
”Levyversio on aina rippi- tai ylioppilaskuva siitä biisistä. Sen jälkeen se jatkaa omaa elämäänsä, aina ei tarvitse olla kravatti kaulassa”, Cane päättää.

Echo ja Cane verkossa:echocane.wordpress.com
Ghost-levyä ostettavissa keikkojen lisäksi Levy-Eskoilta ja Vinyyliklubin kautta netistä.