Maamme rocklaulajattarien eturiviin lukeutuvan Muskan levytysura käynnistyi jo vuonna 1971 Shocking Blue-suomennoksella Kirjoita postikorttiin. Vuonna 1973 ilmestyi Muskan debyyttialbumi, jolla taustat soitti kitaristi Albert Järvisellä vahvistettu Wigwam. Levyllä covereiden kirjo ulottui Suzi Quatrosta Chuck Berryn kautta Sladeen. Vuoden 1977 Tää se päivä on oli laadukas levy niin ikään sen nimikappaleen ollessa suomennos Buddy Hollyn klassikosta That’ll Be the Day.
Tuore pitkäsoitto Kulissit on ensimmäinen uutta Muska-tuotantoa sisältävä levy viiteen vuoteen. Uusien biisien osalta kerrassaan onnistuneita ovat Esa Elorannan kynäilemät rockpoppaukset Kiire, Kaipuu sekä suureksi radiohitiksi jo tässä vaiheessa muodostunut nimikkobiisi Kulissit. Sitä rakkaudeksi sanotaan on pakahduttava slovari ja puhaltimien mainiosti sävyttämässä päätösraidassa Etelän juna Muska rääkyy kuin ennen vanhaan. Coverosastolla levylle ovat versioituneet Swinging Blue Jeansin originaalina tutuksi tullut You’re No Good, mutta Muskan näkemyksen innoittajana lienee mitä ilmeisimmin Linda Ronstadt. Yllätysveto on kuitenkin puhallinvetoinen sovitus Carole Kingin klassikosta I Feel the Earth Move, joka toimii erinomaisesti.
Kulissit on onnistunut levy ja tuo Muskan keikkasettiin useita päteviä uutuuksia vanhojen klassikoiden sekaan. Mainiota näin.