Kulttuurielämä elää Joensuussa kasvavien paineiden ja vanhentuneiden rakenteiden puristuksessa. Tulevaisuuden epävarmuus on selvä asia, mutta epävarmuutta kartoittamaan on onneksi saatu myös yhteistä toimintaa. Joensuun kaupunginteatterin johtaja Riku Innamaa ja Joensuun kaupungin kulttuurijohtaja Janna Puumalainen polkaisivat tiistaina käyntiin keskustelutilaisuuksien sarjan nimellä Millaista on Joensuun kulttuurielämä vuonna 2015?
”Kulttuuri syntyy sen tekijöiden sisäisestä palosta ja rakkaudesta. Kun se on sanottu, on tietysti itsestään selvää, että tarvitaan taloudellista tukea ja tiloja kulttuurintuotantoon”, muusikko ja opettaja Sanna Kurki-Suonio totesi alustuksessaan.
Tutkija Simo Häyrynen ilmaisi huolensa talouden taantuman vaikutuksesta kulttuuriin. Pelkona on, että tuki suuntautuu yhä enemmän ainoastaan houkuttelevan ja myyvän kulttuurin suuntaan. Muut uhkaavat jäädä marginaaliin.
”On haettava menneisyydestä ja nykyisyydestä välineitä, joilla voidaan vastata kulttuurisen tulevaisuuden haasteisiin”, hän arvioi.
Taiteilija Johanna Hammarberg jatkoi täsmentämällä menneisyyden ja nykyisyyden tarkastelua uudella tavalla.
”Karjalanpiirakat ovat ihania ja Koli on mahtava paikka, mutta tämänhetkinen karjalainen kulttuuri olemme me kaikki. Siitä meidän täytyy lähteä rakentamaan”, hän painotti.
Opiskelija Juhana Venäläiseltä odotettiin pakollista, normin mukaista opiskelijapuheenvuoroa, kuten tapana on. Hän yllätti rakentamalla kymmenellä teesillään rungon koko keskustelulle.
”Minun utopiani vetovoimaisesta kulttuurikaupungista on sellainen, joka luo tiloja ja mahdollisuuksia autonomiselle eli ihmisten omaehtoiselle kulttuurille. Kulttuurille, joka kumpuaa ihmisten ja yhteisöjen omista ja todellisista toiveista, tarpeista ja haaveista, ei tilaajan tai rahoittajan vaatimuksista tai byrokratiakoneiston kontrollihaluista”, hän visioi.
Keskustelua oli käyty reilu tunti, kun kuultiin ensimmäinen kehotus suoraan toimintaan.
”Vallataan tuosta kaupungilta sininen talo järjestöjen käyttöön. Tällä hetkellä joudumme maksamaan liikaa tilavuokria jokaisesta kokouksesta”, Karjalaisseurojen Pohjois-Karjalan piirin aluevastaava Armi Eskelinen vaati aplodien saattelemana.
Keskustelutapahtuma oli hedelmällinen ja Puumalainen ja Innamaa kirjasivat kynät sauhuten visioita ja ehdotuksia strategian tarpeiksi. Kenties jotain välittyy byrokratiakoneiston läpi todellisuudeksi asti.
Seuraava keskustelutilaisuus järjestetään perjantaina 24.4. kello 14–17 Joensuun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä.
Kymmenen periaatetta kulttuurikaupungille
Juhana Venäläinen esitti alustuksessaan kymmenen periaatetta, joiden pohjalta kulttuurikaupunkia voisi rakentaa.
”keskeinen huoli ei ole kulttuurin painoarvo sinänsä – sehän on taattu – vaan kysymys siitä, millaista kulttuuria voidaan tuottaa ja kenen ehdoilla”, hän painotti.
1. Vapaa toimeentulo
”Uusi työ hämärtää käsityksen tuottavasta ja tuottamattomasta työstä. Perustulo on ihmisoikeus, mutta se on myös tapa jakaa sen tuottavuuden kasvua, joka seuraa vapaa-ajan ottamisesta tuotannon piiriin.”
2. Vapaa liikkuvuus
”Tulevaisuuden kulttuurikaupunki ei ole eristäytynyt saareke, vaan se toimii jatkuvassa kommunikaatiossa toisten kaupunkien kanssa. Jo nyt yöjunayhteyksien menettäminen on heikentänyt Joensuun kiinnostavuutta kulttuurikaupunkina.”
3. Vapaa kommunikaatio
”Tietoliikenneyhteydet osana julkista infrastruktuuria. Kohdan tärkeys korostuu, kun vapaa liikkuvuus pettää.”
4. Vapaa kohtaaminen
”Tiloja omaehtoiselle, tavoitteettomalle, ei-kaupalliselle toiminnalle. Suomalainen perusongelma on julkisen sfäärin lähes totaalinen puute. Ulkoilmassa voi tavata ihmisiä ehkä pari kuukautta vuodesta, jos ei sada.”
5. Vapaa jakaminen
”Yhteisöllisesti ja julkisesti tuotetun omaisuuden on oltava kaikkien käytettävissä. Jos julkisvalta joka tapauksessa rahoittaa kulttuurin tuotannon, eikö työn lopputuloksenkin pitäisi olla julkista?”
6. Vapaa demokratia
”Kulttuuri on myös vaikuttamista ja vaikuttaminen kulttuuria. On kehitettävä ihmisten mahdollisuuksia päättää kaupunkinsa asioista. Kulttuurin kautta ihmiset ilmaisevat toiveitaan, halujaan, tuntojaan ja pettymyksiään. Tätä kutsutaan myös politiikaksi.”
7. Vapaa identiteetti
”Kun aletaan miettiä, mitä on itäsuomalaisuus, katse kääntyy kansallisromanttisiin myytteihin. Samalla tuotetaan itäsuomalaisuus jälkeenjääneenä ja marginaalisena juntti-identiteettinä. Mikseivät identiteettitalkoot voisi perustua siihen, mikä juuri nyt on oikeasti erityislaatuista ja kiinnostavaa? Miksei itäsuomalaisuuden voisi keksiä kokonaan uudelleen?”
8. Vapaa erilaisuus
”Konfliktien ja erimielisyyden hyväksyminen tuottavana tekijänä. Kulttuuri on toki luonteeltaan yhteisöllistä, mutta toisaalta siinä on paljolti kyse myös erilaisuuden ilmauksista.”
9. Vapaa yhteisöllisyys
”Elämis- ja tuotantomuotojen moninaisuus rikkautena. Yksi skenaario on, että jo ympäristösyistäkin ihmisten on järkevää ryhmittyä osittain omavaraisiin soluihin.”
10. Vapaa akatemia
”Maksuton, laaja-alainen akatemia muillekin kuin nuorille, rikkaille ja nokkelille. Yliopisto auki koko yhteiskuntaan. Ehkä yliopisto voisi ihan oikeastikin miettiä uudestaan paikkaansa yhteiskunnassa ja myös tässä kaupungissa. Miten kampuksen seinät avataan maailmalle? Kulttuurissa on oikeastaan kyse jatkuvasta oppimisesta ja opettamisesta.”