Ministeri Virkkunen vastaanotti Savonlinnan vetoomuksen

HELSINKI Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen säilyttämisen puolesta kävelleet Mikko Puhakka, Ville Laari ja Karo Hakkarainen saapuivat perjantaina 3. kesäkuuta määränpäähänsä eduskuntatalon portaille. Vajaan 340 kilometrin matkaan kului 10 päivää.

”Loistava fiilis, kun on tällainen pieni piknik-reissu takana. Matkamme symboloi vahvaa sidettä ja yhteishenkeä, joka kampuksellamme vallitsee”, Puhakka iloitsi.

”Haikea olo. Voisi kävellä vielä lisää, jos jalat toimisivat”, Hakkarainen lisäsi.

Opetusministeri Henna Virkkunen vastaanotti Puhakalta kaikkien Savonlinnan kampuksella ja normaalikoululla opiskelevien ja työskentelevien puolesta esitetyn vetoomuksen.

”Toiveena olisi ollut, että meillä olisi ollut tässä vaiheessa jo uusi opetusministeri”, Virkkunen sanoi.

Puhakan mukaan kävelyn tarkoituksena oli herättää keskustelua kampuksen kohtalon monipuolisista selvityksistä. Päätöksissä on otettava huomioon myös alueellinen tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus.

”Itä- Suomen yliopiston rehtori Perttu Vartiainen on yhdessä tiedekuntaneuvoston kanssa perustellut Savonlinnan kampuksen lakkauttamista pelkästään taloudellisin perustein. Lakkauttamisesta aiheutuvia mahdollisia säästöjä ei ole tutkittu riittävän tarkasti”, Puhakka korosti vetoomuksessa.

”Tiedostamme, että uuden yliopistolain myötä yliopistoilla on päätöksenteko-oikeus sisäiseen hallintoon kuuluvissa asioissa. Vetoamme opetusministeriön ja yliopistojen tulossopimukseen, jolla on mahdollista turvata korkeakoulujen aluellinen saavuttavuus ja merkittävyys”, hän jatkoi.

Virkkunen muistutti, että lain mukaan yliopisto itse päättää sen, millä paikkakunnilla se pitää erilaisia toimipisteitä.

”Asia on Itä-Suomen yliopiston hallituksen omassa päätösvallassa. Valtiovallalla on ilman muuta intressit siihen, että joka puolella Suomea voidaan turvata jatkossakin pätevien opettajien saatavuus. Teemme yliopistojen kanssa hallituskausittain tulossopimuksia, jossa muun muassa sovimme koulutusmääristä, ja niissä voidaan sopia muistakin asioista”, Virkkunen kertoi.

Virkkunen painotti, että yliopistoilla on ennen kaikkea sivistystehtävä. Lain mukaan siihen kuuluu myös alueellinen vuorovaikutus.

”Olen ymmärtänyt että Itä-Suomen yliopiston hallituksella on tarkoitus keskustella seuraavassa hallituksen kokouksessa siitä, ryhtyvätkö he arvioimaan Savonlinnan okl:n asemaa. Uskon, että tällaisen keskustelun ja selvitystyön käynnistyessä, Itä-Suomen yliopisto on yhteydessä opetusministeriöön, ja siitä käydään myös yhteistä keskustelua. Kyse on laajasta valtakunnallisesta kysymyksestä”, Virkkunen sanoi.

Puhakka, Laari ja Hakkarainen olivat tyytyväisiä tempaukseensa, ja uskovat onnistuneensa herättämään tarpeellista keskustelua kampuksen tulevaisuudesta.

”Viikon aikana on kasvanut myös ihmisenä. Ihmiskehossa on hajoavia osia, mutta päät kestivät”, kolmikko totesi.