Kuva: ruudunkaappaus The New York Timesin verkkosivulta. Vaaleja valvoessa Donald Trumpin voitto näytti selvemmältä joka ikinen tunti. Mitä tapahtui? Eikö Hillary Clintonin pitänyt saada äänivyöryä ja olla Yhdysvaltojen ensimmäinen naispresidentti. Tässä kirjoituksessa pohditaan vaalituloksen syitä.
Sosiaalisen median käyttö on vaikutuksillaan ylittänyt suurten lehtitalojen ja uutiskanavien narratiivin. Barack Obaman vaaleissa sosiaalisen median vaikutuksen kasvu jo näkyi, mutta Trumpin ja Hillaryn vaalikamppailussa sillä on ollut ratkaiseva asema. Onko vaaleissa nykyään ja tulevaisuudessa ratkaisevampaa se, miltä asiat näyttävät kuin mistä keskustellaan. Tuottaako sosiaalisen median kakofonia meemejä, joilla ratsastamalla päästään voittoon.
Kun ensimmäisiä juttuja ruvettiin repimään Hillaryn terveyden spekuloinnista esivaalien aikana, demokraattien kilpailevasta ehdokkaasta Bernie Sandersista julkaistiin lähes samana päivänä video Youtubessa. Videolla Bernie juoksi muutaman kymmenen metrin matkan junaan. Tästä alkoi ehdokkaiden terveyden vastakkainasettelu ja keskustelu siitä onko Clinton tarpeeksi hyvässä kunnossa presidentiksi. Loppuaika vaaleista nähtiin liuta todentamattomia skuuppeja Hillaryn pyörtymisistä tai hoipertelusta vaalitilaisuuksissa. Mielenkiintoista oli se, että vaikka Trump ei ole paukutellut terveydellä henkseleitä, hän vältti asian osalta lähes täysin negatiivisen valon.
Terveyskeskustelu itsessään oli sitä pinnallisempaa huttua, mutta Clintoniin kohdistuneet rikostutkinnat söivät ehdokkaan uskottavuutta. Vaikka Trump hävisi vaaliväittelyissä argumentatiivisesti Clintoniin kohdistunut FBI:n rikostutkinnan alku vuotaneista sähköposteista hiekotti hänen uskottavuutta presidenttiehdokkaana. Tutkinnan logiikka ja sisältö ei tuntuneet edes olevan tärkeäitä. Trump ratsasti asialla tehden heittoja Clintonin kuulumisesta vankilaan toisen vaaliväittelyn suorassa lähetyksessä. Presidentinvaaleista oli siinä vaiheessa tullut jo brutaalia loanheittoa.
Varsinainen substanssi Clintonin ensimmäisessä rikostutkimuksessa oli se, että hän oli käyttänyt vastoin hallinnon tietoturvasääntöjä yksityistä palvelinta sähköpostinsa käsittelyssä ja säilytyksessä. Vaikka Hillary todettiin tutkinnassa syyttömäksi jatkotutkinnan alkaminen vaalien loppumetreillä ei auttanut asiaa yhtään. Vaikka jatkotutkimuksessa ei löydetty todisteita Hillaryn lainrikkomisesta muutamia päiviä ennen vaaleja se nostatti vanhan pölypilven, joka tahrasi uudelleen Hillaryn vaalikampanjaa.
Rikostutkinnan substanssilla ei enää ollut väliä vaan pikemminkin Hillaryn yhteyksillä Wall Streetin vaalirahaan, jota hänen vastustajansa käytti lähes jokaisessa puheessa hyödyksi. On hankalampaa sanoa, tekivätkö rikostutkinnat Hillarysta esimerkillisen vaikutelman lain yläpuolella olevasta eliitistä, huolimatta siitä ettei hän ollut rikkonut lakia. Tietoturvavalinnoista voidaan olla montaa mieltä, mutta vaikka tutkinnat eivät johtaneet syytteeseen ne johtivat syyttelyyn. Trumpin oli helppoa maalata Clinton kansantajuisesti Wall Streetin nurkkaan. Myös sosiaalisessa mediassa kiperä demokraattien esivaali ja Clintonin yksipuolinen ylivoima superdelegaattien määrässä Bernieen verrattuna auttoivat hänen tuloaan demokraattien presidenttiehdokkaaksi, mutta samalla antaen hänen vastapuolelle varsinaisissa vaaleissa argumentatiivisen aseen. Trump ei lakannut käyttämästä sitä.
Vaaleissa tärkeää on tuntea yleisö. Keitä ovat ihmiset, jotka ovat potentiaalisia äänestäjiä. Millä kielellä heille puhutaan ja mitkä argumentit sykähdyttävät heidän sydämensä hiljaisuutta. Clintonin ja Trumpin välisissä vaaleissa nähtiin vaaliväittelyhistorian rankimpia one-linereita, paljon draamaa ja hyvin vähän asiasisältöä. Vaalista muodostui äänestys siitä kuka korjaisi parhaiten Yhdysvaltojen tilannetta, tuloerojen räikeää kasvua, Black lives matter-liikkeen auki repimää tekemätöntä sosiaalipolitiikkaa, politiikkaa joka monesti on ollut lähes kirosana Yhdysvaltojen polarisoituneissa poliittisissa piireissä. Myös Obaman aikainen lama ja sen erilaiset vaikutukset eri Yhdysvaltojen väestön osiin ovat leimanneet 2000-luvun alkua ja nostaneet kysymystä siitä,mihin suuntaan maa on menossa.
Vaaleissa esivaalien substanssi vaihtui sosiaalisen median kohinaan siitä, miltä asiat näyttävät. On paljon helpompaa suunnata huomio kärjistettyihin mielikuviin asioiden tilasta, kuin analyyttisesti tarkastella valtion ongelmia henkevällä tavalla. Tässä mielessä Yhdysvaltojen vuoden 2016 presidentinvaalin tulos ei ole yllätys.
Kirjoittaja on politiikan keittiöteoreetikko