Miika Nuutisen runokirja Kiven aikaa vei mennessään viimeistään tultaessa sivulle 23, jonka runo kuuluu lyhykäisyydessään näin: ”Äidin lähdettyä pari vuotta myöhemmin/ pikkuveli piti kaikkia lahjoja tiukasti sylissään.”
Kahteen virkkeeseen on mahtunut niin paljon pakahduttavaa tunnetta, ettei sitä ole helppo karistaa mielestä. Nuutisen sivukooltaan suunnilleen postikortin kokoinen teos on vaikuttava kokonaisuus runon ja mietelauseen rajapinnalla liikkuvia hetkiä.
Mietelauseissa on usein holhoavan typeryyden tai rautalangasta vääntämisen jälkimaku, mutta Nuutisen lauseista ei välity halu ohjaamisen tai pätemiseen. Ne ovat välillä tylsyyteen asti arkisia toteamuksia, mutta mukaan mahtuu oivaltavia ajatuksia: ”Jatkuva epätietoisuus kulkee rinnallamme suojelusenkelinä.”
Kansikuva muotoutuu hämmentäväksi sen jälkeen kun teoksen on lukenut läpi. Ulkona nuotion päälle viritellyssä kylpyammeessa likoava pipoa vaille alaston nuori mies tuo mieleen jotakin poikamaista, jota ei ensi tuntumalla välity runoista. Onko kyseessä heti alkuun laitettu defenssi, kun sisäsivuilla avaudutaan niin rankasti? Ehkä, mutta toisaalta kuvaan kiteytyy paljon jonkinlaista karuissa oloissa sikiävää luovuutta. Halutessaan sen voinee ajatella myös symbolina aktiivisuudesta ja innokkuudesta, jossa ei tyydytä kitumaan periferiassa, vaan otetaan tilanne haltuun.
Teoksessa muodostuva tarina on maanläheinen, rehellinen ja kaunis. Läheisiä menetetään ja rakennetaan saunaa. Riitta Soikkosen tasapainoinen ja tyylikäs taitto tukee runojen yksinkertaista lumoa.
Inspiraatio teokseen syntyi Nuutisen muutettua tyhjäksi jääneeseen mummolaansa pieneen kylään.
Kun kyse on tällaisista keskimäärin parin virkkeeen tai korkeintaan parinkymmenen sanan mietelauseen ja runon ristisiitoksista, on aina hienoa ja yllättävää kun sisältöä saadaan mahtumaan mukaan paljon fyysistä tekstiä enemmän. En muista kuka sanoi, että runomittaa ei enää tarvita muistisäännöksi, kun runo voidaan kirjoittaa tai painaa paperille. Ehkä se ei mene aivan niin, mutta Nuutinen osoittaa, että tavallaan hyvin epärunomaisistakin lyhyistä mietteistä voi saada kokoon äärimmäisen vaikuttavan runoteoksen. Voinee sanoa, että kaikki turha on riisuttu pois.