Michael Monroe on saanut valmiiksi ensimmäisen Hanoi Rocksin jälkeisen sooloalbuminsa, jonka tiimoilta karismaattinen lavaesiintyjä yhtyeineen heittää ensin lyhyen rundin Suomessa ja seuraavaksi on vuorossa brittikiertue huhtikuussa. Suomen rundillaan Monroe pyörähtää myös Kuopiossa Puijonsarvessa 17. maaliskuuta.
Kuinka uusi kokoonpanosi muotoutui?
”Tämä kokoonpano sai alkunsa minun ja Sami Yaffan tapaaamisesta kesällä 2009. Lähdimme siitä kasaamaan loppubändiä. Loppuvuodesta Gingerkin liittyi bändiin ja kun aloimme treenata LA:ssa tammikuussa 2010 kemiat loksahtivat hyvin kohdalleen.”
Miten rakennetaan toimiva taustabändi?
”Ei siihen mitään varsinaista kaavaa ole. Onneksi tunnen hyviä ja lahjakkaita ihmisiä,jotka ovat innostuneet lähtemään tähän mukaan. Yritän omalta osaltani parhaani mukaan motivoida kundeja sen sijaan, että pomottelisin tai määräilisin.”
Minkälaiset odotukset uuden Sensory Overdrive -pitkäsoiton menestyksen suhteen ovat? Onko albumi suunnattu erityisesti jollekin tietylle markkina-alueelle?
”Se on onnistunut levy jonka takana on myös loistava livebändi, eli potentiaalia luulisi olevan riittävästi vaikka mihin. Levyä tehdessä en todellakaan koskaan mieti mitään markkina-alueita. Se on aito Rock’n’Roll- levy joka on suunnattu kaikille aidosta Rock’n’Rollista diggaaville.”
Kuinka Lemmy Kilmister saatiin mukaan levylle ja miten yhteistyö Motörhead-legendan kanssa sujui?
”Lemmy on ystäväni ja hän myös diggasi biisistä. Oli suuri kunnia saada hänet mukaan. Yhteistyö sujui hienosti ja minulla on siitä paljon hyviä muistoja. ”
Mitkä ovat keskeisimmät musiikilliset tulevaisuudensuunnitelmasi?
”Rundata tämän uuden levyni ja bändini kanssa niin paljon ja laajalti kuin mahdollista ja levittää mainettamme ja hyviä viboja ympäri maailmaa.”
Jos Sinun pitäisi valita viisi tärkeintä biisiä koko tähänastisesta levytysrepertuaaristasi, mitkä ne olisivat ja miksi?
”No…alkuperäiseltä Hanoilta kai Up Around The Bend, vaikka se onkin cover-biisi. Se on kuitenkin tunnetuin Hanoin tekemä biisi. Little Stevenin Sun City sen Apartheidin vastaisen merkityksen vuoksi sekä levyllä mukana olleiden hienojen ihmisten/maailmantähtien takia. Dead, Jail Or Rock’n’Roll koska se oli aikanaan soolourani debyytti videoineen.
Guns N’ Rosesin ja Axl Rosen kanssa duettona tekemäni Dead Boys biisi Ain’t It Fun yhden suosikkilaulajani ja hyvän ystäväni Stiv Batorsin muiston kunniaksi. Täten sain levitettyä tietoisuutta suurelle maailmalle yhdestä Rockin tärkeimmistä, mutta vähemmän tunnetuista suuruuksista, kuten Stiv, hienolla tavalla. Nothin’s Alright oli loistavan ja merkittävän Demolition 23- levyni ensimmäinen biisi. Kyseessä oli myös yksi soolourani parhaista bändeistä. Sitten vaikka Trick Of The Wrist koska se on uuden Sensory Overdrive levyni eka biisi, ja yksi levyn ehdottomista suosikeistani. ”
Nimeä viisi rockin historian parasta esiintyjää pienine perusteluineen?
”En selittele sen enempää näistä, muuta kuin että he ovat Rockin pioneerejä ja ovat aina tehneet omaa juttuaan omalla tinkimättömällä tyylillään. Little Richard, Mick Jagger, Alice Cooper, Stiv Bators ja Iggy Pop.”
Mikä on kaikkien aikojen rock-kappale ja miksi?
”Kuten sanottu, on liian vaikeata valita vaan yksi. Sanotaan nyt esimerkiksi AC/DC: It’s A Long Way To The Top (If You Wanna Rock’n’Roll). Se on täydellinen Rock -biisi pyhässä yksinkertaisuudessaan ja sen laulaa yksi kaikkien aikojen parhaista Rock laulajista – Bon Scott.”
_______________________________________________________________________________________________________________
Levyt, joista Michael Monroe ei luovu:
1. Alice Cooper: Love It To Death
2. Little Richard: Greatest Hits
3. Dead Boys: Young, Loud & Snotty
4. Cheap Trick: Cheap Trick
5. AC/DC: High Voltage
”Niitä on liian monta valitakseni vain viisi, mutta nämä tulee ensiksi mieleen ja perustelut saa kuuntelemalla levyt.”
________________________________________________________________________________________________________________
Michael Monroe Kuopiossa Puijonsarvessa 17. maaliskuuta. Monroen uusi albumi Sensory Overdrive julkaistaan 16. maaliskuuta.