Vielä edeltäjästään petraava uutuus
Michael Monroe teki sen, mitä varovaisesti saattoi toivoa, eli paransi edellisestä, Classic Rockin palkitsemasta pitkäsoitostaan Sensory Overdrivesta. Uutukaisen avaava TNT Diet on otsikkonsa veroinen rockräjähdys, mutta se on vasta alkua.
Ballad of the Lower East Side on jo entuudestaan todettu toimivaksi, sopivan nostalgiasävytteiseksi kappaleeksi. Ensimmäinen täysosuma on onnistuneella tavalla nyanssikkaampi, puhallinten sävyttämä Eighteen Angels.
Monroen fraseeraus on kyseisessä kappaleessa ilmeinen, mutta viimeistään verevän huuliharppusoolon ansiosta biisi nousee lopullisiin sfääreihinsä. Saturday Night Special-nimisiä rock-klassikoita on jo entuudestaan ainakin pari, eli Lynyrd Skynyrdin ja The Runawaysin ohjelmistosta löytyvät, mutta Monroe ei omineen jää kovin kauaksi niiden tasosta.
Esimerkillisesti svengaava Stained Glass Heart lukeutuu melodisemman osaston onnistuneimpiin raitoihin ja myös nimikappale Horns and Halos vakuuttaa selvästi livekontekstissa todennettua debyyttiesitystään enemmän. Child of the Revolution on kallooonporautuvine kertosäkeineen kenties Horns and Halosin hittipotentiaalisinta antia. Soul Surrender alkaa paahtavana rockpalana, mutta sisältää yllätyksenään myös reggaeosuuden.
Half the Way on mallikkaasti eteenpäin rullaava raita, jolla on tarjottavanaan myös mainio kitarasoolo. Ritual edustaa pitkäsoiton maltillisinta antia ja rehevässä päätösraidassa Hands Are Tied Monroe pääsee viimein ääneen myös saksofoneineen.
Horns and Halos päihittää edeltäjänsä myönteisellä tavalla sävykkäämmällä ja tasaisen vahvalla kappalemateriaalillaan. Kiertue on luvassa ja mikä parasta, se koukkaa Joensuun Kerubin ja Kuopion Puikkarin kautta.