Luonto sisälläni kertoo ohjaaja Jaakko Ruuskan matkasta takaisin kotiin. Elokuvan ennakkonäytös nähtiin elokuussa osana Savonlinnan kansainvälisen luontoelokuvafestivaalin ohjelmaa.
”Olin turhautunut tilanteeseen, jossa luonto puuttui omasta kokemuspiiristäni”, helsinkiläistynyt ohjaaja kertoo näytöksen jälkeen. Havainto alkoi herättää kysymyksiä, vähitellen yhä painavampia. Aiheesta lähti syntymään elokuva.
Ruuska otti kameran, rinkallisen retkeilykamppeita ja lähti ystävänsä kanssa Helsingistä Savonlinnaan kävellen, loppumatkasta Saimaata meloen. Junalla tai autolla matkaan menee muutama tunti, lihasvoimalla 27 päivää.
Matkan tarkoitus oli tehdä tuntuvaksi kuljettu matka, joka oli autolla ja junalla jäänyt konkretisoitumatta. Häntä oli alkanut häiritä tunne siitä, että luonto on jossakin auton ikkunan takana ja kulkee ohi puiden rivistönä.
Ruuska halusi tuntea maiseman. Ja se tuntuikin. Esimerkiksi siinä, ettei kyläkauppoja enää juuri ollut, että mukaan pakattu makuupussi oli liian ohut. Tai rämpimisenä eksyttävässä koivutaimikossa, josta Ruuska toteaa: ”Vitikko on ihmisruumiille vieras tila, jonka ihminen on itse saanut aikaan.”

Ruuskan oman matkan lisäksi hän esittelee monta muuta matkaa. Elokuvassa esiintyy viitisentoista henkilöä, joista kukin pohtii suhdettaan luontoon. Jokaisen heistä elämässä luonto on merkittävässä roolissa: työnä, kotina, tutkimuskohteena, intohimona tai huolen aiheena.
”Halusin herättää elokuvallani vuoropuhelua elokuvan henkilöiden välille”, Ruuska kertoo.
Elokuvan musiikin on tehnyt The Mystic Revelation of Teppo Repo.
”Lähetin muusikoille raakamateriaalia, jonka pohjalta sävellystyö tehtiin. Kullekin elokuvan henkilölle haluttiin omanlainen soundinsa”, Ruuska kertoo.
Musiikki kuljettaa katsojaa tunnelmasta toiseen. Henkilöt ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta jotakin yhteistäkin on. Lähes kaikkien yhteys luontoon muodostuu jonkin suorituksen kautta: valokuvaamisen, metsästyksen, hyönteisharrastuksen, lintujen rengastuksen tai vaikkapa avovesiuinnin.

Kuvaus on todella hienoa, musiikki vaikuttavaa. Elokuva on toimiva sekoitus esseetä ja matkakertomusta. Välillä mennään oivaltavasti dokumentaarisen kuvauksen tuolle puolen stop motion -animaatiolla ja päällekkäiskuvilla.
Elokuva loppuu kuviin yksittäisistä puista kaupungissa. Sinänsä muusta kokonaisuudesta irrallinen kohtaus puhuttelee. Se tuntuu huomautukselta: luonto on tässä, koko ajan, mutta moni ei sitä huomaa.
Yksi puheenvuoroista tulee manan majoilta filosofi Jacques Derridalta (1930-2004), joka pohtii dramatisoituna hahmona absoluuttista toiseutta.
Se, mistä henkilöt luontosuhteena puhuvat, tuntuu useimmille olevan jotakin arjesta irrallista.
Tarvitseeko ihminen siis välineen voidakseen sanallistaa oman luontosuhteensa? Liittyykö luontosuhteeseen väistämättä toiseus?

Kainalo | sinff

Kansainvälistä luontoelokuvaa seitsemättä kertaa

Kannatusyhdistyksen voimin järjestetty Savonlinnan kansainvälinen luontoelokuvafestivaali SINFF järjestettiin elokuussa seitsemättä kertaa.
Pienen, mutta ammattimaisesti järjestetyn festivaalin tapahtumapaikkana oli sisävesilaiva ja Savonlinnan satamaan pystytetty elokuvateltta. Tapahtumia oli myös Riihisaaressa sijaitsevalla maakuntamuseolla. Vieraita varten Riihisaaressa oli paloautoon rakennettu sauna, josta pääsi pulahtamaan Saimaaseen.
Elokuvia näytettiin 30, ja niiden lisäksi oli tarjolla livemusiikkia, varjoteatteria, luentoja, kaivosaiheinen seminaari ja työpajoja.
Festivaalin kävijämäärä kasvoi puolella viime vuodesta: nyt yleisöä oli rapiat 2100. Kaksi näytöstä myytiin loppuun.