Peter Steele esiintymässä Sauna Open Air -festivaalilla Tampereella vuonna 2007. 
Moni on varmasti odottanut kovasti Peter Steelen elämäkertaa ja odottajat olisivat suoraan sanottuna ansainneet paremman kirjan kuin Jeff Wagnerin teos on. Wagner on tehnyt tutkimustyönsä epäilemättä perusteellisesti eikä homma kaadu tiedon puutteeseen. Homma kaatuu siihen, että Steele on Wagnerille jumala eikä ihminen.
Olisi ollut paljon kiinnostavampaa lukea kirjailijan yritys hahmottaa, millainen ihminen ja muusikko Steele oli. Wagner keskittyy ylistämään ja todistelemaan kuinka ylivertainen ihminen hän oli. Esimerkiksi sanan nero viskely vähän väliä tekee sen, että koko teoksen uskottavuus tuntuu karisevan.
Tämän perusongelman lisäksi Wagnerilta olisi kenties toivonut hiukan enemmän nöyryyttä aineistonsa edessä. Tulkinnat ja johtopäätökset ovat usein suorasukaisia ja ylimalkaisia ja hän on selvästi vakuuttunut, että itse tunsi Peter Steelen paremmin kuin kukaan muu. Samanlaisesta omistushaluisuudesta hän kritisoi muita heti kirjan alussa. Toki se kertoo jotain Steelen karismasta kun elämäkerturikin on näin aseeton hänen edessään.
Kun pääsee yli Wagnerin ylistävästä vuodatuksesta, muodostuu artistista kuva mielenterveysongelmaisena, mutta musiikillisesti hyvin lahjakkaana ja luovana persoonana, joka oli luokkataustaltaan duunari ja asenteiltaan oikeistolainen. Toisaalta hän vaikuttaa olleen hyvin konservatiivinen, mutta Type O Negativen tai hänen toisen bändinsä Carnivoren musiikkiin asti tämä konservatiivisuus ei näytä millään kantaneen. Myöskään 90-luvun rokki- ja metalliskenen holtiton seksihurjastelu ei istu siihen konservatiivisuuteen. Konservatiivien seksismi on kovin eriluontoista kuin ysärirokkareiden tapa pitää naisia kertakäyttötavarana.
Sen kummempaa ratkaisua kirja ei tarjoa tähän ristiriitaisuuteen ja kokonaisuuden kannalta lienee parempi, että Wagner ei edes yritä. Lukija voi itse pohtia, asetella asioita konteksteihin ja pohtia ihmisluontoa.
Teos vilisee kuvia, joista osaa ei ole ennen julkaistu. Mukana on myös värikuvaliite kirjan keskivaiheilla. Mitään kovin suurta lisäarvoa ne eivät kokonaisuuteen tuo. Sikäli kuin jotakuta kiinnostaa, mukana ei ole sitä legendaarista kuvaa, jossa Steele poseerasi muna pystyssä Playgirlissä.
Kirjan kenties kiinnostavinta antia ovat Wagnerin kuvaukset Type O Negativen levyjen synnystä. Perinteisesssä bändihistorian kertaamisessa kirjoittaja tuntuu olevan luontevimmillaan. Steelen varhainen historia ja hänen aiempien bändiensä tarinat ovat myös kiehtovaa luettavaa. Wagner hahmottelee taitavasti niitä musiikillisia kehityskulkuja, jotka johtivat Type O Negativen syntyyn ja suursuosioon.
Kaikkinensa teos tuntuu liian löyhästi toimitetulta. Erityisen masentavaa se on siksi, että aineistoa ja tietoa tuntuu olleen paljon. Tosifania puutteet eivät välttämättä haittaa, mutta muille kirjan lukeminen muodostuu turhauttavaksi kokemukseksi.