Kuva: Ami Koiranen 
Erika on menestyvä matemaatikko, jonka logiikkaan nojaavan maailman suistaa raiteiltaan seksuaalinen hyökkäys. Trauman ajamana Erika hylkää uransa, Berliinin sekä lempimuseonsa ja palaa Suomeen. Siellä hän kohtaa paitsi menneisyytensä myös muun muassa toisen kertojan Tuovin, joka tuo teokseen omat käsiteltävät kysymyksensä.
Kaksi kertojaa on tarpeen, koska Raumalla on paljon sanottavaa. Nimeensä viitaten teos käsittelee niin sukupuolen kuin tiedon luonteen kysymyksiä, mutta mukaan mahtuu myös muun muassa vammaisuuden ja ihmisen luontosuhteen verrattain hienovaraista pohdintaa. Rivien välistä onkin luettavissa ainakin yksi sukupuolentutkimuksen sivuaineoppimäärä.
Luennointiin teos ei kuitenkaan sorru kuin muutamissa lyhyissä tietoiskuissa. Laajalta tuntuva taustatieto on upotettu joutuisaan ja rytmikkääseen kerrontaan, joka tuo teorian iholle. Vaikka ensimmäisestä lauseesta alkava voimakas lukuimu hieman haipuu teoksen edetessä, Erikan ja Tuovin hahmojen ympärille rakentuva tarina kiehtoo loppuun saakka.
Seksistä ja matematiikasta loistaa ennen kaikkea sen seksuaalisen väkivallan aiheuttaman trauman käsittelyssä, jota Rauma vankistaa Erikan autistisilla piirteillä ja absoluutteja etsivällä työllä. Proosa on tehokasta, mutta ei kuitenkaan hahmojen tai tulkinnan kustannuksella.
Rauma jättää lukijalle tilaa päätellä ja tuntea, joka mahdollistaa kategorioiden ja stereotyyppien kyseenalaistamisen tavalla, jonka yksityiskohtaisempi kuvailu olisi saattanut vaarantaa. Lukukokemus ei välttämättä ole kivuton rankkojen aiheiden takia, mutta se on ajatuksia herättävä