Koko Detour 33:n levy Tamed by Fear on erinomainen, mutta ensimmäisenä ja kenties voimakkaimmin levyltä potki juuri tuo Sleeping With .44, joka saattelee maailmoihinsa hienovaraisen taitavasti ja kutoo vaikuttavan äänimaiseman, joka ei todellakaan kaipaa lyriikkaa tuekseen. Heti sen jälkeen The Barn vie aivan toisenlaisiin, mutta yhtä voimakkaasti mukaansatempaaviin tunnelmiin. Minut se vei Granadaan Calle Elvira -kadun hippien, huumediilereiden, koirien ja teehuoneiden keskelle, mutta kukin kuulee tavallaan. Ainakaan biisin nimi ei oikein viittaa Etelä-Espanjaan. Nimibiisi Tamed by Fearin alku tuo mieleen hämmentävällä tavalla Rammsteinin kappaleen Mutter, mutta lähtee sitten aivan muille urille ja sen rautalankainen melankolia paaluttaa musiikin hyvin itäsuomalaiseen turpeeseen.
Kitarat muuttuvat Markus Väisäsen, Juuso Kolhon ja Jarkka Rissasen käsissä maagisiksi työkaluiksi ja Janne Mathlinin rummut kannattelevat ilmavaa kokonaisuutta. Music noir -termillä kuvailtu musiikki on tunnelmiltaan välillä synkkää, usein melankolista, mutta silti taidokkuudessaan ja elokuvallisuudessaan hyvin inspiroivaa. Kuulijaa saatellaan kaurismäkeläisestä, lakonisesta räkälästä hikiseen Louisianaan Rustin Cohlen jalanjäljille.
Humu Recordsin katalogin jatkoksi Detour 33:n Tamed by Fear istuu luontevasti ja jatkaa putiikin julkaisujen kovaa tasoa. Ihan eurosymbolit silmissä tätä julkaisupäätöstä ei varmaan ole tehty, sillä en välttämättä povaile Tamed by Fearista huikeaa kaupallista menestystä. Minulle siitä muodostui kuitenkin levy, jonka tässä mainittuihin biiseihin tulen palaamaan vielä vuosienkin päästä samaan tapaan kuin siihen Orioniin. Näin kauniisti punotut tunnelmapalat jättävät muistiin vahvan leiman.