Kuusenkaatajaisten näyttelijäkaksikko Anna Ojanne ja Mirva Kuivalainen tekevät mieleenpainuvat suoritukset. Joensuun kaupunginteatteri: Kuusenkaatajaiset
Kuusenkaatajaiset sai kantaesityksensä ja ensi-iltansa Joensuun kaupunginteatterissa melkoisen myrskyisissä tunnelmissa, mutta esitystä katsoessa ympäröivä vellonta unohtui. Joensuusta kotoisin olevan Niina Miettisen kirjoittama ja vastikään irtisanotun teatterinjohtaja Vihtori Rämän työryhmineen ohjaama esitys on vaikuttava.
Kuusenkaatajaiset on perinteitä kunnioittavaa, mutta hyvin kunnianhimoista teatteria. Kokeilevuutta teoksessa ei juuri nähdä, jos ei audiovisuaalisten elementtien yhdistämistä teatteriin joku sellaisena pidä. Toki näyttelijät murtavat rajaa esityksen ja yleisön välillä toivottamalla alussa yleisön tervetulleeksi, muistuttamalla kännyköiden sulkemisesta ja ryhtymällä sitten muina näyttelijöinä näyttelemään. Sama jatkuu saateltaessa yleisöä väliajalle.
Näyttämöä ympäröivä katsomo, jossa katsojat istuvat pöytäryhmissä korostaa tällä tavoin luotua välitöntä ja kotoista tunnelmaa. Illuusiota rikotaan tietoisesti ja yleisö tuodaan teosta lähelle niin henkisesti kuin fyysisestikin. Täysin uusittu pieni näyttämö avaa muutenkin teatterille valtavasti mahdollisuuksia. Tila on upea.
Kokonaistoteutus on laadukas ja menee Joensuun teatterivuoden parhaimmistoon. Joissakin Rämän ohjauksissa on ollut vielä ensi-illassa hiukan keskeneräisyyden tuntua, mutta nyt siitä ei ole jälkeäkään.
Aivan alussa Kuusenkaatajaiset tuntuu hiukan junnaavan paikallaan, mutta tätä tunnetta ei kestä pitkään. Hiukan tehoton alku muuttuu pian rytmiltään erinomaiseksi teatteriksi.
Mirva Kuivalainen (Anna) ja Anna Ojanne (Anja) tekevät molemmat erinomaista työtä näyttelijöinä. Kahden näyttelijän teoksessa vastuu kokonaisuudesta on suuri kummankin harteilla, mutta kevyesti he sen kantavat. Etenkin moottorisahan kanssa riehuessaan Ojanne saa katsojassa vaikeasti määriteltäviä väristyksiä aikaan.
Näytelmän tarina kuvaa kahden naisen tilintekoa taloa asuttavien kuolleiden sukulaisten ja läheisten sekä menneiden tapahtumien kanssa. Takaumien avulla valotetaan tapahtumia ja tutustutaan manan majoille siirtyneisiin. Tätä ei tehdä pelkästään mielikuvituksen tasolla, vaan talossa tosiaan kummittelee. Kummittelua alleviivataan paiskoutuvilla ja heiluvilla esineillä sekä muilla näppärillä kikoilla.
Luonnossa ja metsäsuhteessa ollaan vahvasti kiinni. Nimessäkin mainittu kuusen kaataminen alleviivaa muutosten rajuutta. Itse kuusen kaataminen moottorisahalla on teoksen kiihkeimpiin ja mieleenpainuvimpiin kuuluvia kohtauksia.
Tietty surumielisuus leimaa Kuusenkaatajaisia, mutta samalla mukana on välillä enemmän ja välillä vähemmän hienovaraista komiikkaa. Arjen pienistä outouksista ammennetaan tarinaan paljon koskettavuutta.
Eteläamerikkalainen maaginen realismi tyylilajina tulee teoksesta vahvasti mieleen, eikä se ole huono asia.
Pasi Huttunen, teksti & Ville Kokkola, kuva