Lynyrd Skynyrd: Nuthin Fancy

Musiikillinen runsaudensarvi

Syvän etelän rockin yhtyeistä legendaarisin, eli Lynyrd Skynyrd julkaisi vuoden 1975 maaliskuussa kolmannen ja musiikillisesti varsin monipuolisen pitkäsoittonsa Nuthin Fancy. Kyseessä on sangen onnistunut kokonaisuus varsinkin, kun ottaa huomioon, millaisessa kiireessä albumi kasattiin. Skynyrdin miehistön osalta Nuthin Fancy oli ensimmäinen pitkäsoitto rumpali Artimus Pylelle ja siltä erää viimeinen kitaristi Ed Kingille.
Albumin kahdeksasta kappaleesta yhtäkään ei voi pitää selkeänä täytteenä. Ennen Skynyrdiä kevyttä psykedeelistä rockia esittäneessä ja hitistään Incence and Peppermints ensisijaisesti muistetussa Strawberry Alarm Clock -yhtyeessä vaikuttanut Ed King esittäytyi säveltäjänä pitkäsoiton tunnetuimmilla kappaleilla Saturday Night Special ja Whiskey Rock a-Roller, näistä jälkimmäisessä kosketinsoittaja Billy Powellin kanssa sekä lisäksi erinomaisella, rankan kitaroinnin muilta osin kevyempään musiikilliseen ilmaisuun yhdistävällä raidalla Railroad Song.

Skynyrdin runsaasta kitaraosastosta Allen Collins on säveltäjänä tekstinsä osalta eräänlaisesta statementistä käyvässä I’m a Country Boyssa sekä tyylillisesti Free-yhtyeelle kunniaa tekevällä erinomaisella raidalla On the Hunt. Gary Rossingtonin säveltämä, hieman kevyempi, mutta soolossaan mainioon kitaralataukseen yltävä Am I Losin’ on eräs albumin kirkkaimmista huippuhetkistä ja Cheatin’ Woman – raidalla, joka sisältää kitaroinnin ohessa myös mainiota urkutyöskentelyä, toisena säveltäjänä esittäytyi Skynyrdin varhaisten albumien tuottajana kunnostautunut musiikin jokapaikanhöylä Al Kooper.

Akustisvoittoinen Made in the Shade on kokonaan kaikista teksteistä vastanneen solisti Ronnie Van Zantin käsialaa. Nimenomaan myönteisen erilaisuutensa vuoksi Nuthin’ Fancy nousee erääksi Skynyrdin 70-luvun klassikkotuotannon laadukkaimmista albumikokonaisuuksista. Sitä seuranneelle ja seuraavana vuonna ilmestyneelle pitkäsoitolle Gimme Back My Bullets Skynyrd sai tuottajakseen legendaarisen Tom Dowdin.

Last Rebel Gary Rossington 62 vuotta 4. joulukuuta 2013