Keiichi Matsudan elokuvissa digitaalinen käyttöliittymä hunnuttaa kaikkea mitä näemme, koemme ja ostamme. Kuva on ruudunkaappaus Matsudan elokuvasta. Miltä katukuva näyttäisi, jos staattisten kylttien ja ruutujen sijaan ympärillesi putkahtaisi virtuaalisia mainoksia ja interaktiivisia tietolaatikkoja? Entä kiinnostaisiko kokonaisvaltainen virtuaalinen läsnäolo tylsien Skype-puhelujen sijaan?
Maailmalla on tänä kesänä kuhistu lisättyä todellisuutta(AR) hyödyntävästä Pokemon Go -pelistä. Jo ennen taskuhirviöitä lisättyä todellisuus tuli joillekin tutuksi Ingress -mobiilipelistä. Aivan ensimmäinen älylaseja ja tehostettua todellisuutta sisältävä peli oli puolestaan vuonna 2002 kehitetty ARQuake.
Aivan kaikki eivät ole innostuneet Pokemon Go:sta, mutta pelin suosio kertonee jotain lisätyn todellisuuden tulevaisuuden näkymistä. VTT:n johtava tutkija Charles Woodward uskoo, että kaikki tämä on vasta lähtölaukaus seuraavalle teknologian vallankumoukselle.
”Tietokonegrafiikalla kyllästetty maailma tulee osaksi lähes jokaisen ihmisen arkipäivää seuraavan kymmenen vuoden sisällä.”
” Lisätty todellisuus on seuraava iso juttu. Vaikka ei voidakaan puhua aivan yhtä suuresta mullistuksesta kuin internet, tulee tämä silti muuttaman ihmisten elämää ratkaisevasti”, Woodward visioi.
Lisätty todellisuus tarkoittaa tietokoneella tuotettujen elementtien asettamista todelliseen ympäristöön läpikatseltavien ruutujen, kuten älypuhelimen tai datalasien, kautta. Tähän mennessä AR -teknologiaa on käytetty ainakin rakennusteollisuudessa, lauta- ja mobiilipeleissä, sisustussunnittelussa sekä turismissa infotaulujen muodossa. Uusia sovellutuksia kehitetään koko ajan, eikä ihme, sillä lisätty todellisuus on yksi nopeimmin kasvavista teknologian aloista.
Vaikka Googlen julkaisemat älylasit olivat floppi, uusi todellisuuden kerros tuntuu olevan vääjäämätön jatkumo internetille ja älylaitteille. Woodward ennustaakin, että datalasit tulevat ensin lyömään läpi rakennusalalla ja myöhemmin tavallisten kuluttajien keskuudessa. Mutta olkoon laitteisto sitten minkälainen tahansa, kyydistä ei ole varaa jättäytyä pois.
”Lisättyä todellisuutta on käytettävä, jos maailmassa tahtoo pärjätä”, toteaa Woodward.
Samanlainen kehityskaari tapahtui internetin kanssa. On toki vielä paikkoja joissa pärjää hyvin ilman omaa internet-yhteyttä, mutta tieto on valtaa nyky-yhteiskunnassa ja sitä vaille jäävät asettuvat vääjäämättä epätasa-arvoiseen asemaan.
Lisätyn todellisuuden tuomien mahdollisuuksien lisäksi monia mietityttävät muun muassa seurantatietojen keruu ja kohdistettu mainonta, jotka ovat jo tuttuja kylkiäisiä kaikille internetin käyttäjille. Tulevaisuudessa esimerkiksi älylasien valmistaja pystyisi käytännössä määrittämään tehostetun todellisuuden pelikentän säännöt ja hallitsemaan käyttäjille syötettyä sisältöä. Mutta ovatko pelot turhia vai aiheellisia?
”Yksilöiden on annettava enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti tietonsa palveluntarjoajalle. Syytä huoleen ei tämän tiimoilta kuitenkaan ole”, Woodward vakuuttelee.
Älypuhelimen ruudun kautta voi nähdä Pokemonin keikkuvan kaverin vieressä ja virtuaalilaseilla ideaa voidaan laajentaa vielä pidemmälle. Jopa scifiltä kuulostava virtuaalinen teleportaatio voisi tavallaan olla mahdollista lisätyn todellisuuden avulla. Esimerkiksi Skype -videopuhelut ovat ensimmäinen astinkivi kohti virtuaalista läsnäoloa, jonka tavoitteena on tuottaa käyttäjälle erityyppistä stimulaatiota, minkä seurauksena syntyy kokemus toisessa sijainnissa olosta.
”Lisätyn todellisuuden sovellusten avulla telepresence, tai virtuaalinen läsnäolo, on mahdollista ajasta ja paikasta riippumatta”, Woodward kertoo.
Kyse ei ole ainoastaan läsnäolosta, vaan pyrkimys on mahdollistaa käyttäjän vuorovaikutus todellisen ympäristön kanssa. Voisin siis videopuhelun sijaan ilmestyä datalaseja käyttävän perheenjäseneni olohuoneeseen maailman toiselle puolen ja käydä normaalilta tuntuvan keskustelun tämän kanssa.