On kylmä lauantai-ilta. Joensuun Areenan lavalle odotetaan Nikke Ankaraa, Kuningasideaa, Sannia, Poets of the Fallia, Happoradiota ja JVG:tä. Opiskelijatapahtumana tunnettu Lehtiä Ilosaaressa on siirtynyt Ilosaaresta Areenalle ja muuttunut sisäfestivaaliksi.
Marika Liimatta, 28, on paikalla ensimmäistä kertaa.
Anniskelun Sami Leppänen on ollut tapahtumassa töissä kaksi vuotta peräkkäin.
”Täällä on aina hyvä fiilis ja työporukka on ainutlaatuinen. Näissä tapahtumissa pitää osata varautua kaikkeen. Mitä isompi tapahtuma, sitä enemmän voi sattua. Juomakaappi tai korttikone voi prakata ja sähköt voivat katketa. Vielä ei ole tapahtunut mitään, mutta Osuuspankin kortit eivät tänään kymmenen jälkeen toimi ja se varmasti tulee tuottamaan ongelmia. Odotan itse näkeväni JVG:n, se on aina kova. Pitäkää hauskaa, ja olkaa turvassa”, Leppänen ohjeistaa konserttivieraita.
”Ollaan tultu katsomaan koko keikkalistaa. Tietysti Sanni ja Poets of the Fall, Happoradio ja JVG kiinnostavat. Oltiin äsken tuolla yleisön puolella, ja siellä oli hyvä meininki. Osallistujat olivat aika nuoria vielä tässä vaiheessa. Esiintyjien suhteen aika hyvä valikoima tänään, mutta yleisöä vetävä huippunimi puuttuu. Ja jos omaikäisiä ajatellaan, niin ehkä tämä on vähän nuoremmille suunnattu. Juuri aiemmin oli puhetta, että musiikkitarjonta Joensuussa on lisääntynyt, bändejä löytyy laidasta laitaan. Ilosaarirock on paras tapahtuma täällä päin”, Tanskanen ja Rahunen kommentoivat.
”Viime vuonna oltiin katsomassa Eppuja täällä. Aika usein tulee nautittua livemusiikista, täältä löytyy hyviä vaihtoehtoja. Joskus bändit, mitä haluaisi nähdä, esiintyvät Kuopiossa mutta ei Joensuussa. Toisaalta, me olemme kotoisin Juuasta, joten se lähes sama asia kumpaan kaupunkiin tullaan. On mukavaa kuunnella tällaista isoa orkesteria, jonka levyä tuskin tulisi muuten ostettua”, Lehtorannat pohtivat. ”Paras konserttiruoka on bataattiranskalaiset, ne ovat sellaista uutta tuotantoa”, Hannu Lehtoranta lisää.
”Ja tyttöjä”, Kettunen letkauttaa. ”Sanni on varmaan pääesiintyjä tänään, kyllä JVG:kin kuuluisi omaan musiikkimakuun, mutta se esiintyy sen verran myöhään. Joskus on tullut käytyä Lunta Ilosaaressa-tapahtumassa. Meininki on tässä vaiheessa rento, vielä on tilaa kävellä. Odotellaan iltaa, siinä vaiheessa porukka alkaa lämmetä”, Kettunen ja Ruokonen kommentoivat.