Le Havre kävisi melkein lastenelokuvasta, jos siinä vain ei tupakoitaisi jatkuvasti. Siinä ei ole seksiä, paljasta pintaa, väkivaltaa tai kiroilua yhtä merdeä lukuun ottamatta, ja ihmiset siinä ovat lähes kaikki hyviä ja auttavat toisiaan. Vain onnellinen loppu on päässyt kameran eteen ja mahdolliset onnettomat loput jäävät mielikuvituksen varaan.
Aki Kaurismäki sanoi lähteneensä elokuvantekoon ulkomaille, koska Suomessa ei enää ole paikkoja, missä kuvata. Le Havrea, elokuvaa ja kaupunkia katsellessa on helppo ymmärtää, mitä hän tarkoittaa. Kaurismäen tapahtumapaikkana on todellisuutta pakeneva nostalgialla tapetoitu romanttinen fantasiamaailma.
Kaurismäkeä voi syyttää naiiviudesta,sillä harvan Eurooppaan tulevan paperittomat elämä sujuu todellisuudessa niin hyvin kuin Idrissan (Blondin Miguel), mutta eiköhän tarkoitus olekin antaa katsojalle tilaisuus paeta hetkeksi johonkin onnellisempaan paikkaan.
Elokuvan päähenkilö Marcel Marx (André Wilms) ottaa asiakseen pelastaa paperittoman pojan ja rinnakkaisena tarinana kulkee Marcelin kuolemansairaan vaimon Arlettyn (Kati Outinen) kohtalo. Vaimon tarina viedään loppuun, mutta Idrissa jää katsomaan tulevaisuuteen ja hänen kohtalonsa mielikuvituksen varaan. Ehkä siinä kohtaa kulki Kaurismäellä naiiviuden raja.
Tarinan lomassa vilisee viittauksia toisiin elokuviin. Eräässä kohtauksessa Marcel kertoo viettäneensä ennen boheemielämää Pariisissa viittauksena Kaurismäen Boheemielämää-elokuvaan vuodelta 1992, jossa Wilms myös esiintyi. Tietysti päähenkilön nimikin on viittaus joko Karl Marxiin, Marxin veljeksiin tai molempiin. Marx pelastamassa Eurooppaan tullutta paperitonta siirtolaista ainakin resonoi kiehtovasti nykyisen maahanmuuttokeskustelun kanssa.
Le Havren toiveikkuus jättää toisaalta hyvän mielen elokuvateatterista poistuvalle, mutta samalla se alleviivaa elokuvan luonnetta satuna. Todellisuudesta ei puhuta ja viittauksetkin ovat pääasiassa muihin elokuviin.
Saduille on toki paikkansa ja Kaurismäki osaa hommansa hyvin. Sadun opetus on niin selvä, että moralismi tuntuu olevan vain sadun rakenteen vaatima osanen. Toisaalta se saa monisäikeisyyttä viimeistään siinä vaiheessa, kun päähenkilö kertoo olevansa kengänkiillottaja, koska se on yksi harvoista jäljellä olevista vuorisaarnaa noudattavista ammateista.
Hyvä satu on sikäli mahtava asia, että se imaisee yleisön pakottamatta mukaan ilman tissejä ja räjähdyksiä. Moralismi sikseen, mutta tissejä ja räjähdyksiä pursuilee ovista ja ikkunoista joka puolella, joten tämä on sentään vaihtelua.