JOENSUU – Animalia kutsuu muistelemaan kuolleita eläimiä Ilosaareen 9. lokakuuta kello 18 alkaen. Osallistujat voivat sytyttää kynttilän edesmenneen eläinystävänsä muistolle. Tilaisuus on osa 4.-10. lokakuuta vietettävää eläinten viikkoa.
”Kutsumme muistamaan niin omia lemmikkejä kuin myös kaikkia muita eläimiä. Eläintuotannon ja koe-eläintoiminnan ohella eläimiä menehtyy esimerkiksi liikenteessä ja metsästyksessä”, Animalian Joensuun alueosaston yhteyshenkilö Erja Laakkonen kertoo.
Tapahtumassa on lisäksi mahdollista kirjoittaa viesti yhteiseen muistojen kirjaan jollekin tietylle eläimelle tai jättää viesti yhteisesti kaikkien eläinystävien muistolle.
”Jokainen voi saapua tapahtumaan mielessään jokin tietty eläin, jonka kuolema on koskettanut, mutta yhtälailla kynttilän voi sytyttää vaikkapa kaikille turkistarhoilla, liikenne- ja muissa onnettomuuksissa, teurastamoilla ja muualla menehtyneille eläimille”, Laakkonen sanoo.
Animalia asettaa näytteille myös Eläimet viihteessä –aiheisen näyttelyn, joka on esillä Rantakylän kirjastolla lokakuun ajan.