Albumin ensimmäisellä sivulla tiivistyy Johnsonin legenda: mies kitara kädessään, tupakka suussaan, naisia ympärillään, mutta surumielinen ilme kasvoillaan. Tästä hetkestä palataan Robertin epävakaiseen lapsuuteen, josta tarina kerrotaan aikajärjestyksessä läpi menetysten, musiikillisten kumppaneiden ja paheiden aina kuoleman jälkeiseen vaikutukseen. Perinteisen legendan, jossa Johnson myi tienristeyksessä sielunsa paholaiselle musiikillisia lahjoja vastaan, rinnalle pyritään tuomaan inhimillisiä sävyjä ja riipivää tragediaa, mutta pinnalle jäävät valloitettujen naisten varjot ja tyhjennettyjen pullojen huurut.
Huhut ja kerskatarinat sidotaan yhteen ilkeäsävyisellä, rupisen runollisella kertojanäänellä ja tummasävyisillä kuvilla. Ensin mainittu kuulostaa usein teennäiseltä, mutta satunnaisesta karikatyyrimaisuudesta huolimatta mustavalkoinen kuvitus sopii tarinaan. Parhaillaan se on koko sivun ruuduissa, joissa komea tyyli ja yksityiskohtien runsaus pääsevät oikeuksiinsa. Sarjakuvan sijaan episodimainen tarina olisikin melkein toiminut paremmin kuvakirjana, jossa vain kaikkein keskeisimmät vaiheet olisivat saaneet ilmaisuvoimaisen kuvituksen.
Tekijät ovat tehneet tutkimustyönsä, mutta eivät tuo tarinaan lisää kuin komean kuvituksen. Vain 50-sivuisessa albumissa sekä sanat ja kuvat ehtivät toistaa itseään erityisesti kuvaillessaan uudestaan ja uudestaan Johnsonin naisseikkailuja. Useimmiten yksityiskohtainen kuvitus kuitenkin toimii ja Johnsonin elämästä kerrotaan verrattain monipiirteisen versio. Teos esittelee visuaalisessa muodossa miehen, jonka eskapistinen pako musiikin pariin ja/tai haureuteen taipuvainen mieli ajoivat varhaiseen hautaan ja yhdeksi 27-vuotiaana kuolleiden populaarikulttuurin ikoneiden kerhon varhaisista jäsenistä.
Jani Ylönen