Mitä jos tutkijat keksisivät yllättävän ratkaisun liikakansoitukseen kutistamalla ihmisiä peukalon korkuisiksi? Sitä yrittää enteillä elokuva nimeltä Downsizing. IMDb nimittää kyseistä elokuvaa yhteiskunnalliseksi satiiriksi. Satiirin määritelmään sisältyvä pilkka voisi viimeisteltynä viitata tämän elokuvan tapauksessa moneen asiaan mutta nyt se jää saavuttamattomaksi tavoitteeksi. Elokuvan idea kutistamisesta on jo itsessään niin erikoinen asetelma, ettei tarinankulkua juuri ehdi ennakoimaan. Onneksi taloudellisen edun tavoittelu ja yltäkylläisyydessä kylpeminen vaihtuu kuitenkin jo puolivälin tienoilla merkityksellisempään onnen etsintään ja sosiaalisten ongelmien sekä terveydellisen ja taloudellisen eriarvoisuuden tarkasteluun. Tai ainakin se yrittää tarkastella niitä. Juuri tässä olisi se tuhannen rahan paikka satiirin arvonimelle!
Elokuvassa Downsizing norjalaiset tiedemiehet tekevät läpimurron ja ihmiskunta päätetään kutistaa 200 vuoden siirtymäajalla. Pian ihmiset huomaavat, että minimaailmassa pienetkin tulot riittävät helposti hulppeaan elämään. Paremman tulevaisuuden toivossa myös tavallinen pulliainen Paul Safranek (Matt Damon) yhdessä vaimonsa Audreyn (Kristen Wiig) kanssa päättävät jättää arkensa Omahassa ja kutistaa itsensä. Kaikki ei kuitenkaan koskaan elokuvissa mene ihan niin kuin odottaisi ja sattumukset johtavat Paulin seikkailuun, josta ei ole paluuta entiseen.
Ollakseen oikeasti viiltävän hyvä satiiri elokuvaan olisi pitänyt sisällyttää vähän vähemmän amerikkalaista massoihin uppoavaa tilannekomediaa ja nostaa kohtalaisesti rimaa. Tällaisena lopputulos on ihan huvittava, paikoitellen jopa hieman koskettava, mutta kuitenkin melkoisen viileäksi jättävä. Tarina kantaa kyllä loppuun asti eikä kelloa tarvitse juurikaan vilkuilla mutta ei tätä silti välttämättä pitkään jää miettimään.
Hupaisinta on varmaankin nähdä, miten muun muassa Dag –sarjassa Ernstiä näytellyt Rolf Lassgård on kuin ilmetty norjalainen kulttijohtaja. Vietnamilaista ihmisoikeustaistelijaa Ngoc Lania näyttelevä Hong Chau puolestaan vaikuttaisi pystyvänsä parempaankin kuin tässä elokuvassa pelkäksi stereotypiaksi typistettyyn rooliin. Chaun hahmo ei niinkään vaikuta vietnamilaiselta vaan ennemminkin hätäiseltä amerikkalaiselta tulkinnalta vietnamilaisesta tai ylipäätään maahanmuuttajasta. Kokonaisuudessaan elokuva on ihan viihdyttävä ja sopii moneen hetkeen mutta siltä ei kannata odottaa liian syvällistä pohdintaa. Onhan jännittävässä kutistamisideassakin jo sellaisenaan melkoisesti pohdittavaa ja halpa huumori on kustannustehokasta.