Toisaalta tarpeeksi, toisaalta liian ammattimainen
Elokuvien sovittaminen näyttämölle on vaikea laji, eikä suoralta kädeltä tule montaa hyvin onnistunutta sellaista teosta mieleen. Elokuvan keinot toimivat näyttämöllä sellaisinaan vain vaihtelevasti sikäli kuin niitä on sinne mahdollista edes järkevästi toteuttaa. On siis mahtavaa, että joku aina välillä tarttuu haasteeseen.
Kuopion kaupunginteatterin kantaesitys, tsekkiläisen Miroslav Krobotin ohjaama näyttämösovitus Aki Kaurismäen elokuvasta I Hired a Contract Killer (1990) on sujuva, sekä hyvässä että pahassa mielessä ammattimainen teos. Itse elokuvaan Krobot ei suhtaudu orjallisen uskollisesti, vaan sovittaa hyvin vapaasti muokaten. Aiemmin samaa elokuvaa on sovitettu näytelmäksi Saksassa, mutta kyseessä on eri teos.
Päähenkilö, viulisti Henri Boulanger (Pekka Kekäläinen) saa kenkää orkesterista, eikä työttömäksi jäätyään enää koe elämää elämisen arvoiseksi. Useiden epäonnistuneiden itsemurhayritysten jälkeen hän palkkaa ammattitappajan tappamaan itsensä. Yllättäen hän kuitenkin rakastuu Margaretiin (Katri-Maria Peltola), eikä enää haluakaan kuolla.
Krobot on rohkeasti sovittanut elokuvan tiiviiksi, rytmiltään tehokkaaksi tunnin ja kymmenen minuuttia kestäväksi näytelmäksi, jonka mitassa saadaan silti sanottua pitkän näytelmän verran asiaa. Sellaista laitosteattereille usein ominaista särmättömyyttä on teoksessa paikoitellen havaittavissa, vaikka se osaa välillä myös hätkähdyttää. Lisäksi mukana on hauskoja pieniä eleitä, jotka elävöittävät teosta. Esimerkkinä mainittakoon vaikka se, että kun ryhdytään laulamaan rakkaudesta, vetäisevät kaikki miehet koreat hatut päähänsä. Lähinnä osa näyttelijänsuorituksista hoidetaan ammattimaisella rutiinilla, joka jättää toivomaan hiukan tiiviimpää läsnäoloa lavalla. Tästä iloisia poikkeuksia ovat Kekäläinen pääroolissa, Virpi Rautsiala järjestäjänä sekä Henna Haverinen ensimmäisenä viulistina.
Ratkaisu, jossa tapahtumat sijoittuvat orkesteriin on ratkaisuna hyvin toimiva. Kaikki näyttelijät ovat käytännössä koko ajan lavalla, jos lavalta poistumiseen ei ole erityistä syytä. Samalla tätä hyödynnetään kiehtovalla leikittelyllä, jossa orkesterin jäsenet ystävällisesti auttavat itsemurhavalmisteluissa. Herää kysymyksiä, ollaanko vielä fyysisessä todellisuudessa vai Boulangerin päässä. Näytelmän sommittelun, siirtymien ja rytmin suhteen ratkaisu on siis erinomainen, mutta haastaaa näyttelijät olemaan läsnä lavalla, vaikka mitään varsinaista tekemistä ei olisikaan. Pääosin tässä onnistutaan todella hyvin.
Kekäläinen on vähäeleisen ilmeikkäänä ja tahdikkaana vanhan liiton herrasmiehenä erinomainen ja Rautsiala järjestäjänä hallitun ja tyylikkään koominen. Näytelmässä onnistutaan klassisella musiikilla leikittelyn vuoksi kiinnittämään katsojan huomiota lavalla olijoiden taidokkuuteen melkein yhtä paljon kuin teoksen sisältöön. Haverinen selviää laulutaidollaan tästä testistä erinomaisin arvosanoin. Kontrasti esimerkiksi Mikko Paanasen lauluun on huomattava ja hiukan häiritsevä. Paananen on muuten lavalla erinomainen ja onnistuu lyhyissä hetkissä herättämään roolihahmonsa hienosti eloon, mutta laulutaito hänellä ei teoksen asettamiin vaatimuksiin aivan riitä. Pääosin näyttelijät hoitavat laulusuorituksensa tarpeeksi ammattitaitoisesti niin, että huomio ei niihin liiaksi kiinnity.
Niin sanottu kaurismäkeläisyys lakonisine repliikkeineen ja omaleimaisine tunnelmineen on jätetty tarkoituksella vähiin teoksessa. Krobot tekee kunnianhimoisesti omaa teostaan, ja onnistuu siinä varmasti paremmin kuin olisi onnistunut elokuvan kopioimisessa näyttämölle.
Siitäkin huolimatta, että Joensuun ja Kuopion välinen tie oli paluumatkalle lähtiessä yllättäen muuttunut pimeäksi, jäiseksi ja lumimyräkkäiseksi helvetiksi, kannatti tämä käydä katsomassa. Kaikkine vikoineenkin hieno teos.