Kuopio runollistuu viikonlopuksi

Hallitseva lavarunouden Suomen mestari Jere Vartiainen ja kuopiolainen vuoden 2014 finalisti Riina Särkilahti viime vuoden finaalin jälkitunnelmissa.

Kuopiossa järjestetään tulevana viikonloppuna Runofestivaali. Festivaali huipentuu lauantai-iltana käytävään taistoon lavarunouden Suomen mestaruus -tittelistä. Runopuulaakin finaali käydään Peräniemen kasinolla, jossa illan päättää kovassa iskussa oleva Faarao Pirttikankaan luotsaama rock/blues klassikko Cosmo Jones Beat Machine.

Tähän mennessä mukaan Runopuulaakin finaaliin ovat selviytyneet ympäri maata käydyistä alueellisista karsinnoista Raimo Asikainen Helsingistä, Kari Kilpinen Lahdesta, Solja Krapu Kuopiosta, Mirko Lehtomäki Kotkasta, Sakari Levä Tampereelta, Lotta Palmgren Turusta, Sylvia Plah Jyväskylästä ja Jere Vartiainen Oulusta.

Mikäli Suomen mestaruutta vielä mielii, on mustaksi hevoseksi finaaliin mahdollista päästä vielä perjantaina kello 18.00 ravintola SalaCavalassa järjestettävästä keräilyerästä.

Runopuulaakin voittaja pääsee edustamaan Suomea lavarunouden EM-kilpailuissa, jotka järjestetään seuraavan kerran marraskuussa Tartossa. Kesäkuussa Suomea edustaa Pariisissa viime vuoden mestari oululainen Jere Vartiainen, joka on mukana myös tämän vuoden finaalissa. Vartiainen nimettiin viime vuoden voiton jälkeen Suomen ensimmäiseksi poeta laureatukseksi eli
runolähettilääksi.

Lavarunouden lisäksi Runofestivaalin ohjelmaan kuuluu kuopiolaisen runoilijan ja kirjailijan Jouni Tossavaisen uuden teoksen Sinisen tornin julkistaminen lauantaina ennen finaalia Rosebudin Kuopion kauppahallin myymälässä kello 14.00 – 16.00.

Festivaali päättyy sunnuntaina, jolloin juhlitaan puolestaan perinteikkäästi runoilija Aleksander Pushkinin syntymäpäivää. Juhla tapahtuu Valkeisenlammen rannalla sijaitsevalla Pushkinin patsaalla alkaen puoliltapäivin. Ohjelmassa on rentoa runoilua ja esiintymistä sekä kalakukkotarjoilu. Venäjän kansallisrunoilijaa juhlitaan tänä vuonna patsaalla 16. kertaa.

Lisäksi tämän vuoden festivaalin uutuuksiin kuuluu koululaisten runopuulaaki, joka runoillaan tapahtuman ensimmäisenä päivänä perjantaina 22. toukokuuta ravintola SalaCavalassa klo 13.00 alkaen.

Kuopion Runofestivaali 22.-24. toukokuuta. Lisätietoa Runokukon nettisivuilta.


Neljäntoista vuoden lavarunouden Suomen mestarit

2014 Jere Vartiainen, Oulu
2013 Mari Laaksonen, Jyväskylä
2012 Juho Kuusi, Helsinki
2011 Seija Hämäläinen, Kuopio
2010 Jukka Kervinen, Kuopio
2009 Ilkka Markkula, Siilinjärvi
2008 Kari Raineranta, Tampere
2007 Jouko Saksio, Oulu
2006 Jouko Saksio, Oulu
2005 Anna Turunen, Tampere
2004 Maria Siironen, Tampere
2003 Juha Mäkinen Jyväskylä
2002 Tarja Ruippo, Kuopio
2001 Tero Ipatti, Kuopio