Kuopion opiskelija-asunnot Oy Kuopas on lähtenyt tarkastamaan asukkaidensa asumisoikeuksia helmikuussa lähetetyn yleisen irtisanomisilmoituksen avulla. Kaikille asukkaille lähetettiin sekä kirje että sähköposti asumisoikeuden tarkistuksesta, joissa vaadittiin asukkaita toimittamaan suoritus opintorekisteristä Kuopakselle toukokuun loppuun mennessä.
Ilmi tulleiden opiskelija-asuntojen väärinkäyttötapausten vuoksi Kuopas on ottanut käyttöönsä vaatimuksen vähimmäisopintopistemäärästä, jonka avulla se pyrkii kohdistamaan asuntonsa entistä paremmin opiskelijoiden käyttöön.
Opiskelijoille kyseiset uudistukset ja ristiriitainen tiedottaminen Kuopaksen puolelta ovat kuitenkin aiheuttaneet ahdistusta. Lisäksi epäily irtisanomisilmoituksen lainvoimaisuudesta on herätellyt asukkaita toimintaan. Kuopaksen asukas Heta Orava kertoo selvittäneensä asiaa, mutta saaneensa vastaukseksi vain epäselviä viestejä Kuopaksen asiakaspalvelusta.
”Opintosuoritusvaateet ovat tulleet ihan puskista. ”
Oravan mukaan uudistus on vaikuttanut myös opiskelijoiden kurssivalintoihin.
”Jotkut ovat pohtineet pitäisikö heidän käydä kursseja jotka edesauttavat valmistumista ja tutkinnon kasaan saamista, vai sellaisia kursseja jotka he varmasti pääsevät läpi, jotta asumisoikeus säilyisi.”
Toistaiseksi kenenkään ei tiedetä tulleen irtisanotuksi helmikuussa lähetetyn asumisoikeuden tarkastuksen perusteella. Kuitenkin Kuopaksen ilmoitus muutoksesta jatko-opiskelijoiden asuttamisen suhteen on aiheuttanut huolta laajasti. Pelko jatko-opiskelijoiden asumisesta tulevaisuudessa on tuotu esiin myös ISYYn puolesta, josta puheenjohtaja Juuso Sikiö kommentoi asiaa.
”Jatko-opiskelijoille Kuopas ei anna enää asuntoja ja se on meistä harmillista ja iso pettymys.”
Muutokset vaikuttavat opiskelijoiden ja yliopiston lisäksi myös YTHS:n toimintaan.
”Kuopaksen yhteydenotto on herättänyt voimakasta ahdistusta ja huolta niillä opiskelijoilla, joiden opintopistemäärä on jäänyt vaaditun rajan alapuolelle”, kertoo YTHS:n psykologi Hanna Koivisto.
Kuopaksen toimitusjohtaja Tuula Vartiainen vakuuttaa, ettei asumisoikeuksien kyselyillä ole tarkoitus missään nimessä kiusata asukkaita, vaan pyrkiä järjestämään tarkastus mahdollisimman kevein byrokraattisin toimin.
”Olemme täällä opiskelijoita varten ja pyrimme tekemään töitä, jotta asuminen pystyttäisiin järjestämään mahdollisimman hyvin”, Vartiainen sanoo.
Myöhemmin on ilmennyt, että irtisanomisilmoitus tarkoitettiin ennen kaikkea varoitukseksi. Irtisanomisissa edetään Kuopaksen mukaan jokaisen asukkaan kohdalla tapauskohtaisesti.
Vartiainen pehmentää myös linjausta jatko-opiskelijoiden tulevasta asuttamisesta.
”Jos tilaa on niin ilman muuta meillä saa asua, mutta ei suosituimmissa kohteissa.”
Lisäksi Kuopas on uudistanut asuntokantaansa myymällä kiinteistöjään Kuopion Neulamäestä. Tulevaisuudessa soluasuntoja tullaan korvaamaan enemmän opiskelijoiden tarpeita vastaavilla kohteilla.