Kun uskon lämpö laantuu

Teksti: Jyri Hoffrén
Kuvat: Mira Asikainen

Marko Annala (s.1972) on monelle varmasti tuttu menestyneen suomalaisen hevibändin Mokoman perustajana ja muusikkona.

Marko Annala on myös luonut uraa kirjailijana viime vuosien aikana. Hänen esikoisteoksensa Värityskirja ilmestyi vuoden 2017 alussa ja kertoi koskettavan autofiktiivisen kasvutarinan koulukiusatusta joutsenolaisesta pojasta menestyneen bändin keulahahmoksi.

Tänä vuonna ilmestyi Annalan toinen teos Paasto, joka on tyyliltään myös eräänlainen kasvutarina ja kertomus miehestä, joka pohtii omaa suhdettaan uskontoon.
Teos kurkistaa Annalan ikäisen Tampereella asuvan Matiaksen elämään, joka kokee uskonkriisiä juuri ennen pääsiäistä edeltävää suurta paastoa.

Uskonto on aina näytellyt suurta osaa Matiaksen elämässä. Hänen vaimonsa on harras uskovainen, myös hänen ystävänsä ovat tulleet tutuiksi uskonnon kautta, ja kaiken tämän lisäksi Matias työskentelee ortodoksisen uskonnon parissa tutkijana.

Kuitenkin jo heti kirjan alussa käy ilmi, että Markuksen uskonnollisuus on ollut hiipumassa jo viimeiset kymmenen vuotta. Merkkiä siitä palavasta lämmöstä, jonka hän aikoinaan koki kirkkoon liittyessä, ei ole näkynyt enää muutamiin vuosiin.

Annala kuvailee mielenkiintoisesti mitä päähenkilön pään sisällä tapahtuu ja onnistuu myös herättelemään ajatuksia lukijassa. Teoksen aihe on kuin onkin helposti samaistuttavissa ja hahmona Matias on sangen tavanomainen mies.

Erityisen mielenkiintoiseksi kirjan tekee Annalan tyyli kirjoittaa uskonnosta. Annala osaa kuvailla arkisia asioita kiinnostavasti, ja nähtävillä on myös hänen tietonsa siitä, mitä ortodoksinen uskonto oikein on.

Vaikka käsiteltävä teema onkin uskonnollinen, Annala ei painosta lukijaa mihinkään, vaan antaa päähenkilön kautta avaimet avoimeen itsetutkiskeluun.

Annala onkin valinnut teemaksi ajankohtaisen aiheen, ottaen huomioon kuinka yhä useampi ihminen on eroamassa kirkosta ja pohtimassa uudestaan suhtautumistaan uskontoon.

Kirjan ajan läsnä on myös menettämisen pelko. Matiaksen vanhemmat kuolivat hänen ollessaan teini-iässä ja nyt myöhemmällä iällään Matiaksen täytyy konkreettisesti pohtia sitä, menettääkö hän osan ystävistään erotessaan kirkosta.

Erityisesti mielenkiintoista on Matiaksen suhde hänen vaimoonsa, joka on harras uskovainen ja lähtenyt lähetysreissulle Afrikkaan. Voiko Matiaksen vaimo koskaan ymmärtää hänen päätöstään erota kirkosta ja onko heidän suhteensa rakentunut pelkästään uskonnon ympärille?

Annalan kirjaa voi suositella myös ihmisille, jotka eivät olisi mitenkään erityisesti kiinnostuneita uskonnollisuudesta, sillä Paasto on hieno kertomus ihmiselämän ongelmista ja niiden läpikäymisestä.

Marko Annala: Paasto. Like: 2018. 280 s.