Elokuvassa Ei kiitos, Heli ja Matti ovat nelikymppinen aviopari, jonka elämä tuntuu päällisin puolin olevan mallillaan. Mutta Matti ei halua seksiä. Ei juuri koskaan. Helillä on kuitenkin tarpeensa ja avioelämän paineet kasvavat. Monen mutkan kautta puolisot päätyvät lopulta löytämään toisistaan uusia ulottuvuuksia. Elokuva pohjautuu Anna-Leena Härkösen samannimiseen romaaniin.
Heli (Anu Sinisalo) työskentelee saksanopettajana, joka elää päällisin puolin hyvää elämää. Hän myös aidosti rakastaa miestään Mattia (Ville Virtanen). Matti on hellä ja kultainen persoona, joka myös kokkaa ja siivoaa. Mutta eräs avioliiton osa-alue ei ota sujuakseen: Matin himot eivät hyrrää. Hän vain pelaa tietokonepelejä ja surffailee netissä. Heli käy aina vai suorasukaisemmaksi pariskunnan seksielämän suhteen, mutta Matti ahdistuu ja siirtyy puolustuskannalle. Kyllä hänelläkin on oikeus sanoa ei.
Eräänä päivänä Helin pitämälle kurssille osallistuu nuori ja salskea Jarno (Kai Vaine), ja opettajan ja oppilaan välille kehkeytyy kiihkeä suhde. Heli ei kuitenkaan ole valmis jättämään miestään, vaan haluaa saada avioliittonsa toimimaan. Jarnon avulla hän toivoo vain saavansa liitolleen lisäaikaa.
”Vain pari vetoa. Sitä ei lasketa”, Heli järkeilee.
Lopulta hän saa kuitenkin huomata, ettei asia ole aivan niin yksinkertainen.
Ohjaaja Samuli Valkaman elokuva Ei kiitos tarttuu vahvan tragikoomisella otteella avioelämän kivuliaisiin ja vaiettuihin puoliin, joiden voi uskoa olevan koettua elämää useille pariskunnille. Sinisalo nostaa hattua kirjailijalle ja pitää Härkösen lähestymistapaa mielenkiintoisena ja persoonallisena.
”Se, mitä Anna-Leenassa kunnioitan on se, että hän ottaa tällaisia kipeitä aiheita ja käsittelee niitä tietyn huumorin ja kepeyden keinoin. Se on hyvä, koska näistä asioista pitää puhua. Oli kyse sitten parisuhteesta tai mistä tahansa, niin ainoastaan puhuminen vie asioita eteenpäin. Erityisesti miesten haluttomuus on ollut tabu ja on varmaan osittain vieläkin”, hän huomauttaa.
Voisi kuvitella, että seksuaalisesti lässähtäneessä liitossa elävä nainen haaveilisi unelmien adoniksen ilmaantuvan jostakin elämään. Voisiko tarinan nähdä siis kumpuavan suomalaisten naisten päiväunista?
”Siihen en kyllä jaksa uskoa. Varmasti osa naisista voisi haaveillakin tällaisesta, mutta Helilläkään se ei ollut itsetarkoitus. Päinvastoin. Ihminen vain osui kohdalle ja tapahtui jotakin, mikä ei ollut millään lailla suunniteltua.”
Hänen mukaansa Heli ei myöskään varsinaisesti kuvasta juuri suomalaisen naisen sielunmaisemaa. Kyse on enemmänkin yleismaailmallisesta inhimillisyydestä.
”Mielestäni kyseessä on enemmänkin globaali hetki naisen elämässä. En osaisi korvamerkitä Heliä Suomeen. Näin voisi olla missä päin maailmaa tahansa. Kun elämästä puhutaan ja siitä kirjoitetaan, niin tällaiset hahmot voi laittaa ihan mihin kulttuuriin tahansa”, Sinisalo pohtii.
Ahdistus ja kaipuu kulkevat elokuvassa jatkuvasti pariskunnan rinnalla ja osapuolet joutuvat pohtimaan elämänsä tilaa ja hyvinvointiaan. Jokaisella ihmisellä on puolustautumiskeinonsa tiukan paikan edessä. Niin Heli, Matti kuin rakastaja-Jarnokin pakenevat elämän ahdistavuutta omiin, pieniin ympyröihinsä. Sinisalo kiistää kuitenkin näkemyksen siitä, että suomalainen mies olisi pakenija, mutta jotakin miehistä silti puuttuu.
”Asiaahan voi yksinkertaistaa ja ajatella stereotypioita. Tavallaan myös Heli pakenee. Tavallaan jokainen näistä kolmesta hahmosta pakenee omaan maailmaansa ja kaikilla on oma pakoreittinsä. En voi sanoa, että suomalainen mies pakenee, mutta toivottavasti hän oppisi kommunikoimaan ja puhumaan vähän selkeämmin”, Sinisalo täsmentää hahmojen sielunmaisemia.
Kansalliseen stereotypiaamme kuuluu, että suomalaisten on ylipäätään vaikea puhua tunteistaan ja pukea niitä sanoiksi. Sananlaskussa sanotaan, että suomalainen mies ei puhu eikä pussaa, ja tämä pätee hyvin myös Mattiin. Onko suomalainen mies siis toivoton tapaus, jonka kanssa yhteiselo on tuomittu olemaan vaikeaa? Sinisalo ei näe tarinaa kannanottona suomalaiseen miehisyyteen ja tyrmää väitteen lämpimästi suoralta kädeltä: ”suomalaiset miehet ovat ihania, ” hän naurahtaa.
Matti ja Heli eivät ole vain mies ja nainen, vaan myös ihmisinä elämänkumppanit. Tämä tuo elokuvaan uusia tasoja.
”Tarinassa käsitelty seksuaalisuus on vain pintaa. On toivottavaa, että kaikki pinnan alla oleva välittyisi katsojalle. Siis se, kuinka on olemassa ihminen, jonka kanssa on ollut pitkään ja jolla on piirteitä, joita ei ole tunnistanut tai huomannut. Elokuvassa on näkymätöntä tekstiä näyttelemisen alla, minkä toivon välittyvän katsojalle”, Sinisalo painottaa.
Helin ja Matin tapauksessa juuri keskinäinen kommunikointi ei toimi, ja molemminpuolinen pahoinvointi alkaa oireilla yhä voimakkaammin. Lopulta pariskunnan hapuilevat, lyijynraskaat sananvaihdot johtavat aivan uusiin käänteisiin ja keskinäisiin paljastuksiin. Kriisi syvenee. Sinisalon mielestä seksuaalisuus ja siihen liittyvät ongelmat ovat tarinassa kuitenkin vain jäävuoren huippu. Hänen mielestään erityistä ahdistusta elokuvassa aiheuttaa se, että sekä Heli että Matti alkavat huomata, kuinka sokeita he ovat olleet toistensa suhteen. Tämä oivallus antaa pariskunnalle myös uutta uskoa tulevaisuuteen.
Sinisalo ei myöskään näe elokuvaa varsinaisena terapiaistuntona parisuhteessa eläville, mutta hänen mielestään tarina voi antaa hyviä oivalluksia ja mahdollisuuden nauraa myös itselleen
”Kun oppii nauramaan itselleen, niin myös vaikeista asioista on helpompi puhua. Ei tämä ole niin vakavaa, tämä elämä”, Sinisalo pohtii.