Kumpuilevaa progressiivista iskelmöintiä

Hiukan höyryistä ja retrohenkistä progetunnelmaa henkivä alku antaa odottaa erilaista levyä kuin mikä siitä lopulta muodostuu. Lopulta Salafantin Kromantiikkaa ei ole niin rockia kuin sisään saattelevan alun perusteella luulisi. Progressiivisilla ja paikoin jazzahtavilla sävyillä väritetty rockin ja popin rajamailla vaelteleva levy on Salafantin esikoinen ja tietyllä tavalla sen kuulee levyltä. Syntyy tunne siitä, että levyn kuuteen kappaleeseen on haluttu vuodattaa aivan kaikki sekä tunne, että oma soundi on vielä hiukan etsinnässä.

Biisit eivät ihan radiomitoissa pysy vaan vaihtelevat viiden ja puolen minuutin mitasta seitsemään ja puoleen minuuttiin. Yllättäen yksikään kappaleista ei tunnu silti liian pitkältä.

Vokalisti, sanoittaja ja useimmissa biiseissä myös säveltäjänä toiminut Heidi Niinimäki laulaa todella hyvin. Välillä, etenkin levyn aloittavissa kappaleissa Värähtelevä aavikko ja Kromantiikkaa tuntuu silti, että rohkeutta ja heittäytymistä puuttuu. Hänen äänensä ei myöskään aivan mutkatta tunnu istuvan biisien tunnelmaan. Selkeä, määrätietoinen artikulointi ja äänen väri tuovat mieleen monta iskelmälaulajaa, mutta biisit ovat jotain muuta.

Levyn paras anti alkaa kolmosbiisistä Laiturilla, kun siirrytään rokkitunnelmista piirun verran popimpaan suuntaan. Sanoitukset ja tarinat nousevat levyn loppupuolella enemmän keskiöön ja tunnelmat muodostuvat vahvemmiksi. Vierivä unelma vierii nimensä mukaisesti eteenpäin kumpuilevissa äänimaisemissa ja tempaa mukaansa. Levyn kiehtovimmaksi nouseva kappale Tummiinpukeutunut mies on lämmin, romanttinen, aikuistensatumainen ja rauhallisesti tunnelmoiva tarina, joka kulkee varmaotteisen tyylikkäästi eteenpäin. Se maalaa selkeän kuvan verkkokalvolle ja tarjoaa kenties levyn kokonaisvaltaisimman uppoutumisen. Levyn lopettava Kohtalon ivaa tuo puolestaan levylle viimein kovasti kaivattua yllättävyyttä ja leikkisyyttä.

Kokonaisuutena levy on laadukas ja oivaltava, mutta paikoitellen kovin teknisen, jopa kylmän oloinen lämpimistä tunnelmistaan huolimatta. Suorittamisen tuntua puskee läpi sieltä täältä, eikä bändi tunnu olevan ihan kotonaan kaikissa biiseissään. Joka tapauksessa näyttävä debyytti.

Kromantiikkaa julkaistiin viime vuoden loppupuolella omakustanteena. Niinimäen lisäksi bändissä vaikuttaa kitaristina ja säveltäjänä Arto Salakka, bassossa Antti Kasurinen ja rummuissa Jani Leskinen. Soittajat ovat taitavia ja bändi soittaa hyvin myös yhteen, joten ennen kaikkea jää kiinnostamaan, miltä Salafantti kuulostaa livenä. Tuskin kovin pahalta.