Urheilussa jotkut voittavat ja jotkut jäävät viimeisiksi. Sama pätee myös pääsykokeissa. Osa pääsee sisään heittämällä, osa rimaa hipoen. Miten opinnot ja työelämä kuljettavat luokkansa priimusta tai pääsykokeissa pahnan pohjimmaisena ollutta?
Touhukkaan oloinen nuori nainen valittelee omakotitalonsa rakennustyömaalla tulleita naarmuja käsivarsissaan.
Häntä kuunnellessa pääsee äkkiä perille siitä, että Marja Jaurakkajärven opinnoissa tai työelämässä pääsykokeiden pistemäärillä ei ole ollut mitään merkitystä. Nuorena ylioppilaana ja loistavin arvosanoin ylioppilaskokeessa menestyneenä hän haki keväällä 1999 opiskelemaan ensisijaisesti proviisoriksi Kuopion yliopistoon.
”Tuoreena ylioppilaana en ymmärtänyt, että pääsykokeisiin olisi pitänyt valmistautua paremmin. En esimerkiksi lukenut lainkaan yhtä ihmisen fysiologiaa käsittelevää pääsykoekirjaa. Pisteeni eivät lopulta riittäneet proviisorin pääsyrajoille, mutta pääsin aloittamaan farmasian opinnot”, Jaurakkajärvi toteaa.
Yhteensä farmasian opintoihin otettiin sata uutta opiskelijaa, ja Jaurakkajärvi pääsi sisään heikoimpien joukossa.
Vaikka ala oli etukäteen nuorelle naiselle tuntematon, ei hän ole valintaansa jälkikäteen katunut.
”En juuri tiennyt alasta etukäteen, vaan ikään kuin ajauduin opiskelemaan sitä.”
Pääsykokeissa mitattavien asioiden Jaurakkajärvi sanoo vastanneen opintojen sisältöjä.
”Paljon testattiin kemiaan ja ihmisen fysiologiaan liittyviä asioita. Farmasian opinnoissa keskitytään lääkkeiden valmistukseen ja lääkehoitoon, joten koulutuksessa sovelletaan laajasti pääsykokeissa mitattuja perustaitoja. Proviisorin pääsykokeet ovat haastavammat ja koulutus painottuu enemmän tieteellisyyteen”, hän toteaa.
Kolmen vuoden farmasiaopintojen jälkeen Jaurakkajärvi haki farmaseuttikiintiössä uudelleen proviisorikoulutukseen ja pääsi sisään.
Vuoden 1999 farmasian valintakokeiden tilastoista ilmenee, että Jaurakkajärven kanssa samana vuonna aloittaneista farmasian opiskelijoista parhaimmilla pääsykoepisteillä sisään päässyt kärkikolmikko ei suoraan jatkanut opiskelemaan proviisoriksi.
Kymmenen vuotta sitten Kuopion yliopiston pääsykokeissa olleiden tavoittaminen jutun tekoa varten ei ollut helppoa. Voi otaksua, että kymmenen vuoden takaisilla pääsykoetuloksilla ei ole enää ihmiselle merkitystä.
Luulisi, että pääsykoepisteillä ei olisi väliä vaan tärkeintä on ollut se, että on ylipäätään päässyt sisään yliopistoon.
Mielenkiintoista kuitenkin on, että esimerkiksi monet pahnan pohjimmaisena yliopistoon tulleet eivät olleet halukkaita osallistumaan lehtijuttuun. Toisaalta taas moni kärkijoukossa ollut totesi, että en halua haastateltavaksi, koska en ole tämän korkeammalle urallani edennyt
. Lisäksi esimerkiksi lääketieteestä valmistuneiden yhteystiedot olivat poikkeuksetta salaisia, naisten sukunimet olivat vaihtuneet, ja osa oli lentänyt liian kauas maailmalle jutun tekoa ajatellen.
Osa kymmenen vuotta sitten aloittaneista taas oli keskeyttänyt opiskelunsa tai jättänyt alun perinkin aloittamatta. Yllättävän monen vuonna 1999 yliopistoon sisään päässeen kohdalla oli myös edelleen merkintä siitä, että opiskelut ovat yhä kesken.
Farmasian alan opinnoissa on erilaisia suuntautumisvaihtoehtoja, joista tehtävän valinnan Jaurakkajärvi kokee jossakin määrin ongelmalliseksi.
”Esimerkiksi työelämää ajatellen olisi hyvä, jos viimeistään neljäntenä vuotena suuntautumista valitessa tietäisi edes vähän, mihin haluaa työssään suuntautua. Haluaako töihin esimerkiksi apteekkiin, lääketeollisuuteen tai vaikkapa tutkijaksi? Moni ymmärtää tämän, mutta harva tietysti siinä vaiheessa näkee vielä sitä omaa polkuansa”, Jaurakkajärvi miettii.
”Tutkinto ei saa myöskään olla liian rajaava. Omaa osaamista pitää voida syventää vasta työelämässä ja tutkinnon on annettava mahdollisuus vaihtaa uran suuntaa myös työelämässä ollessa.”
Viidessä vuodessa Jaurakkajärvi on ehtinyt kerätä mittavan työkokemuksen, ja toimeliaalla naisella onkin jatkuvasti monta rautaa tulessa.
” Valmistumisen jälkeen menin töihin Taulumäen apteekkiin Varkauteen, jossa työskentelin viime syksyyn saakka.”
Melko pian Jaurakkajärvi alkoi toimia myös koulutusproviisorina.
”Minulla on ollut aina kaksi työtä rinnakkain. Aluksi toimin apteekkityön lisäksi koulutuskoordinaattorina apteekkiketjun omissa täydennyskoulutuksissa. Sitä kautta pääsin mukaan myös yhden yksittäisen apteekin kehitysprojektiin.”
Tällä hetkellä Jaurakkajärvi työskentelee projektipäällikkönä Kuopion yliopiston ja Kuopion Innovation Oy:n kehitysprojektissa, jonka tavoitteena on lisätä lääkealan yhteistyötä Suomen ja Kiinan välillä.
Tämän lisäksi hän on mukana myös toisessa kehitysprojektissa ja on vetänyt muutamia koulutuksia lähi- ja sairaanhoitajille. Myös oma opiskelu vie edelleen aikaa naisen arkipäivistä.
”Aloitin vuonna 2006 kauppatieteen opinnot suuntautuen johtamiseen, sillä totesin, että niistä olisi käytännön työelämässä hyötyä.
Farmasian opinnoissa oli kuitenkin loppujen lopuksi aika vähän kursseja esimiestehtäviin liittyen. Lisäksi tajusin, että nykyään täytyy olla jokin tekijä, jolla erottuu työelämässä.”
Miten ihmeessä nainen ehtii tämän kaiken?
”Otan aikaa jostain muusta, sillä kaikilla meillähän on vain se sama 24 tuntia vuorokaudessa. Pitää vain miettiä, että mikä tällä hetkellä on tärkeintä saada ensimmäisenä tehdyksi, niin ei tule stressiä.
Työ tulee ensimmäisenä ja sen päälle tehdään se, mitä jaksaa”, Jaurakkajärvi naurahtaa.
”Vaatiihan tämä myös hyviä työnantajia ja sitä, että on itse valmis muovaamaan omaa osaamistaan. Olen onnellisessa asemassa, että minulle on sattunut aina niin hyviä työnantajia, että tämä kaikki on ollut mahdollista”, hän jatkaa.
Hänellä ei myöskään ole ollut itsetarkoituksena ajautua pois perinteisestä apteekkityöstä.
”Aina vain on tullut mielenkiintoisia työtarjouksia vastaan, joihin olen sattunut sopimaan.”
Vaikka erilaisten kehitysprojektien myötä saa monipuolista työkokemusta, vaatii se myös veronsa.
”Pitää olla valmis sopeutumaan ja sietämään epävarmuutta sekä muutosta. Vaikka vakituinen työ on turvallinen, tuo osa-aikaisuus ja määräaikaisuus tullessaan myös paljon jotain muuta ja mielenkiintoista. Toisaalta kehitysprojektit avaavat myös aivan uusia maailmoja apteekkityöhön.”
Kiinnostus ja ahkeruus määräävät pitkälle sen, miten opinnoissa ja työelämässä menestyy.
”On loppujen lopuksi aika sama, oletko älyltäsi neropatti vai normaali, jos vain olet kiinnostunut siitä, mitä teet. Itse haluan kulkea jatkuvaa kehityspolkua pitkin ja mielenkiintoisen työn vuoksi olen ollut valmis sietämään sen mukanaan tuomaa epävarmuutta. On kuitenkin hyvä, että työssä on tietty määrä myös rutiinia tasapainottamaan jatkuvaa muutosta. Tärkeintä itselleni on, että koen pystyväni antamaan työlle jotakin itsestäni.”
Nilsiässä asuva Hannele Taattola edustaa pääsykoemenestyjien toista ääripäätä. Vuonna 2001 Taattola haki opiskelemaan kauppatieteitä Kuopion yliopistoon. Hän pääsi sisään toiseksi parhaimmalla pistemäärällä. Tilastoiden mukaan hän on kärkikolmikosta ainoa, joka on suorittanut tutkintonsa loppuun saakka.
” Pääsykokeet olivat inhimilliset, jos osasi kaikki viisi kirjaa. Tunnollisena ihmisenä opettelin tietysti kaikki pääsykoekirjat.”
Edellisenä talvena hän oli suorittanut avoimessa yliopistossa myös kurssin, joka käsitteli yhden pääsykoekirjan aihetta.
”Myös kurssi auttoi paljon”, Taattola lisää.
Taattolan mielestä pääsykoemenestys kuvaa ennen kaikkea sen hetken innostuneisuutta kyseessä olevaan asiaan.
”Mikäli innostus säilyy, se näkyy opinnoissa”, hän selventää.
Kauppatieteiden tutkintotodistus ei ole ainoa mikä Taattolalla on taskussaan. Hän valmistui Kuopion yliopistosta proviisoriksi jo vuonna 1992. Valmistumisten jälkeisten vuosien aikana mieli teki kuitenkin opiskelemaan kauppatieteitä.
”Kauppatieteet ovat aina kiinnostaneet minua. Päädyin muiden syiden vuoksi opiskelemaan ensin farmasiaa. Suoritin jo proviisoriopiskelujen aikana muutamia kauppatieteiden alan opintoja”, Taattola kertoo.
Taattola on syntynyt Savossa ja asunut täällä lähes koko elämänsä. Kuopion yliopistossa opiskeleminen oli töiden ohella tutkintoa suoritettaessa ainoa järkevä vaihtoehto. Myös perhe, kolme lasta ja aviomies, sanelivat omat ehtonsa.
”Heti kun lapset olivat kasvaneet sen verran, että pystyin järjestämään itselleni hieman harrastusaikaa, aloitin suorittamaan lisää kauppatieteellisiä opintoja avoimessa korkeakoulussa”, Taattola sanoo kauppatieteen opiskelujensa alkuajoista.
Opintojen sisällön hän sanoo omalta osaltaan vastanneen erinomaisesti työelämän vaatimuksia.
”Kauppatieteiden pääaineopintojeni lisäksi myös muista kursseista ja kieliopinnoista on ollut minulle paljon hyötyä.”
Taattola peräänkuuluttaa myös opiskeluaikana tapahtuneen verkostoitumisen merkitystä myöhempää työelämää varten.
”Olen edelleen yhteydessä usean yhtä aikaa opiskelleen kanssa ja yhtä opettajaa näen harrastuksen tiimoilta. Opiskelukavereihin tutustuminen ja muu verkostoituminen on aina hyödyllistä tulevaisuuden kannalta.”
Työn ohella Taattola suoritti toisen tutkintonsa kolmessa vuodessa. S ei ole lainkaan huono suoritus.
”Aikaisemmista, tosin ylimääräisistä, opinnoista sain yhden vuoden hyödyn. No, olinhan minä oikeasti 6 kuukautta opintovapaalla, mutta kesälomillani en koskaan opiskellut. Minulla oli periaatteena, että esimerkiksi kolmen opintoviikon kurssiin käytän kaksi viikkoa tehokasta opiskeluaikaa. Aikuisena ja työelämässä jo vuosia olleena monet opiskelussa esille tulleet asiat olivat helppoja”, Taattola sanoo nöyrästi.
Kuinka perheen, työn ja opiskelun yhteensovittaminen aikuisopiskelijana sujui?
”Kauppatieteet ovat ihana ja joiltakin osin alati muuttuva ala. Kummasti sitä löytyy aikaa sellaiseen, joka kiinnostaa”, hän naurahtaa.
Kauppatieteiden gradunsa Taattola teki yliopistolle ja sai siitä pientä palkkaakin.
”Gradun tekeminen on työlästä työtä. Siihen vain on paneuduttava, muuten se ei etene. Suunnitelmallisuus ja deadlinet auttavat”, hän vinkkaa.
Taattolan tilanne oli valmistumisen jälkeen ihanteellinen, sillä hänen ei tarvinnut miettiä, löytyykö vasta valmistuneelle maisterille työtä.
”Jatkoin aluksi entisessä työssäni apteekissa, mutta aloin sitten tehdä eräälle lääketukkukaupalle ensin tuntitöitä ja myöhemmin siirryin sinne kokoaikaisesti. Siinä työssä olen pystynyt maksimaalisesti hyödyntämään kahta alan tutkintoani.”
Ahkerat ihmiset säilyvät ahkerina läpi elämän, sillä tällä hetkellä kaksinkertainen maisteri on taas näiden kahden työn loukussa.
”Haaveenani on vielä joskus perustaa oma yritys ja aion toteuttaa sen sopivana ajankohtana”, Taattola kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan.
”Kauppatieteilijöitä tarvitaan aina. Olen suositellut alaa myös lapsilleni, mutta toisaalta jonkin muun erityisalan hallitsemisesta on myös paljon hyötyä.”
Kuopiossa syntyneellä ja koko lapsuutensa sekä nuoruutensa viettäneellä Janne Huttusella oli erilainen tie päästä sisään yliopistoon.
Huttusen ei tarvinnut pähkäillä pääsykokeita varten, sillä hän pääsi opiskelemaan fysiikkaa suoraan ylioppilastutkinnon perusteella – ja vielä parhaimmilla pääsykoepisteillä.
”Hain kyllä opiskelemaan lääketiedettä Kuopioon. En kuitenkaan päässyt ensimmäisellä yrityksellä sisään, joten ajatuksena oli lukea vuosi fysiikkaa ja hakea lääketieteelliseen uudelleen.”
Kolmen parhaimman pääsykokeessa menestyjän joukosta hän oli ainoa, joka lopulta aloitti opintonsa ja matkan varrella fysiikka alkoi tuntua Huttusesta lääketiedettä mielenkiintoisemmalta.
”Lopulta ei tullut edes avattua pääsykoekirjoja uudelleen. Näin jälkeenpäinkään valinta ei ole kaduttanut. Matematiikka ja fysiikka ovat kuitenkin aina olleet vahvoja ja kiinnostavia aineita koulussa.”
Lääketiede kulki mukana myös fysiikan opiskelussa, sillä pääaineenaan Huttunen luki lääketieteellistä fysiikkaa.
” Varsinkin opintojen loppupuolella opintoni kuitenkin suuntautuivat tukemaan enemmän nykyistä tutkimusalaani, jolloin mukaan tuli kursseja mallinnuksesta, erityisesti käänteisongelmista.”
Maisteriksi Huttunen valmistui vuonna 2004. Opiskelu vei nuorelta mieheltä vain 4,5 vuotta. Myös tulevaisuuden suunnitelmat jatko-opinnoista selkiytyivät jo ennen maisteriksi valmistumista.
”Jatkoin suoraan väitöskirjan parissa ja samalla viimeistelin lisensiaattityöni, joka tuli valmiiksi melkein itsestään pitkäksi venyneestä maisterin tutkielmasta”, naurahtaa Huttunen.
Huttunen ahkeroi tuplasti koko opintojensa ajan, sillä myös varsinaiset jatko-opinnot oli suoritettu suurimmaksi osaksi maisterin opintojen aikana. Matematiikkaakin hän luki ylimääräisenä laudaturiin asti.
Huttusesta voi muutenkin ottaa esimerkkiä tehokkaasta ajankäytön suunnittelusta.
”Väitökseni oli tammikuussa 2008 ja sitä ennen, odotellessani väitöskirjan tarkistuksia, kävin suorittamassa kuuden kuukauden asepalveluksen”, hän hymyilee.
Työelämään Huttunen siirtyi jo maisteriopiskelujensa aikana.
”Gradun kirjoituksen ja jatko-opiskelujen aikana olin töissä fysiikan laitoksella käänteisongelmien tutkimusryhmässä.”
Tällä hetkellä hän työskentelee vierailevana postdocina Yhdysvalloissa.
”Lähdin Berkeleyhyn tilastotieteen laitokselle suoraan väitökseni jälkeen. Paikkaa oli valmisteltu jo vuoden 2006 lopulta lähtien ja vierailu jatkuu vielä tämän vuoden loppuun. Ensi vuodesta ei ole vielä tarkempaa tietoa.”
Hänelle on ollut työelämässä eniten hyötyä omaan tutkimusaiheeseen liittyvistä kursseista.
”Olen todennut, että kannattaa panostaa laskuharjoituksiin, sillä niitä tekemällä oppii kursseilla käydyt asiat parhaiten. Lisäksi ulkoa opettelemisen sijaan kannattaa miettiä, miten mikäkin asia toimii käytännössä”, vihjaa Huttunen.
Työllistymistä ajatellen hän pitää omaa alaansa varsin monipuolisena.
”Työtehtävät riippuvat hyvin paljon omasta suuntauksesta. Esimerkiksi omalta osalta työ on enemmänkin tietokoneen kanssa työskentelyä, kuten simulaatioiden ohjelmointia, mutta esimerkiksi kokeellisella puolella voi olla enemmän laitteiden ja mittausjärjestelmien rakentamista. Lisäksi on mahdollista toimia vaikkapa fyysikkona sairaaloissa”, Huttunen luettelee.
Hän arvelee, että työn perässä monen fysiikkaa opiskelleen on pakko muuttaa pois opiskelupaikkakunnalta.
”En ole kovin hyvin perillä siitä, miten hyvin yrityksiin pääsee nykyään töihin, koska tämä ei omalla kohdallani ole ollut koskaan ajankohtaista. Kuopiosta on varmaankin vähän hankalampi löytää työpaikkaa yrityspuolelta, koska mahdollisia työnantajia ei ole hirveästi. Tiedän, että muutamat henkilöt ovat perustaneet myös oman yrityksen ja myös yliopisto työllistää meitä suhteellisen helposti.”
Huttunen toteaa työelämän nykytrendin koettelevan omaa alaansa.
”Itselläkin on epävarmuutta työnjatkumisesta, koska työsuhteet ovat yleensä projektiluontoisia ja määräaikaiset työsopimukset hyvin yleisiä. Kuitenkaan mitenkään hankala tai pelottava työllisyystilanne ei omalla kohdallani ole koskaan ollut.”
Akateeminen ura työllistää – totta vai fantasiaa?
Akateeminen työttömyys lisääntyy ja työpaikka on tiukassa monella alalla, vaikka kourassa olisikin huippuarvosanat ja maisterin tutkinto. Miten hyvin Joensuun ja Kuopion yliopistoissa opiskelleet sijoittuvat työelämään?
”Käytännössä lähes kaikki työllistyvät aika nopeasti. Viimeisimmän kyselyn mukaan kuuden kuukauden päästä valmistumisesta noin 90 prosenttia oli työllistynyt”, toteaa palvelupäällikkö Marika Tuupainen Kuopion yliopiston urapalveluista.
Molemmissa yliopistoissa niin sanotut professioalat työllistävät hyvin. Esimerkiksi Kuopiossa lääketiedettä, farmasiaa tai sosiaalityötä opiskelleet työllistyvät lähes poikkeuksetta suoraan opintojen päätyttyä. Sama ilmiö on Joensuussa esimerkiksi luokanopettajilla, psykologeilla ja erityisopettajilla.
”Aloilla, joissa ei valmistuta suoraan mihinkään tiettyyn ammattiin on hankalampaa. He joutuvat pidempään etsimään omaa paikkaansa, ja myös sivuaineopinnoilla on enemmän merkitystä siihen, minne työllistyy”, Tuupainen sanoo.
Lisäksi osa haluaa omaehtoisesti olla valmistumisen jälkeen poissa työelämästä esimerkiksi perhevapaiden tiimoilta.
” Jotkut puhuvat, että uran kannalta on pahasta, jos jää heti valmistumisen jälkeen äitiyslomalle. Itse en kuitenkaan pidä sitä ongelmana, mutta on tärkeää, että jollain tavalla seuraa oman alan tapahtumia ja työmarkkinoita”, Tuupainen toteaa.
Tilastojen mukaan moni Joensuun ja Kuopion yliopistosta valmistuva jää töihin Itä-Suomeen, mutta yleinen suuntaus on, että yliopistokaupungit työllistävät yliopistosta valmistuneita.
”Kahdeksan suurinta työllistävää kaupunkia keräävät noin 65 prosenttia koko valtakunnan valmistuneista”, toteaa puolestaan Joensuun urapalvelujen rekrytointipäällikkö Visa Tuominen.
”Oman haasteensa työn löytymiseen tuo myös se, että monet solmivat opiskelujensa aikana parisuhteen ja perustavat perheen. Silloin valmistumisen jälkeen pitäisi löytää paikkakunta, josta molemmat saavat työtä”, Tuominen jatkaa.
Takana ovat myös ajat, jolloin valmistuttiin yhteen ammattiin, jonka jälkeen saatiin työ, josta jäätiin lopulta eläkkeelle.
”Ihmisten urapolut ovat niin kovin yksilöllisiä nykyään. Joku saattaa lähteä aivan eri alalle, joku haluaa jatko-opiskelijaksi, toisella voi olla pari kolmekin työtä yhtä aikaa”, Tuominen miettii.
”Ja onhan meillä näitä elämäntapaintiaaneja, jotka valmistuvat yliopistosta ja päättävätkin alkaa vaikkapa puusepäksi”, Tuupainen naurahtaa.
Mielenkiintoinen havainto on myös, että montaakaan ensimmäisen vuosikurssin opiskelijaa valmistumisen jälkeinen työllisyys mietitytä.
”Alan työmarkkinatilanne rupeaa kiinnostamaan vasta valmistumisen lähestyessä”, Tuominen sanoo.
Eniten yliopistoista valmistuneita työllistää kunta ja valtio. Tuupaisen mielestä ongelmana on edelleen se, että akateemisesti koulutetuista vain harva rupeaa yrittäjäksi.
”Kauppatieteilijät perustavat muita enemmän omia yrityksiä, mutta kyllä yliopiston pitäisi kannustaa enemmän yrittäjyyteen myös muilta aloilta valmistuneita.”
Molemmat peräänkuuluttavat omaa aktiivisuutta työpaikan löytämisessä.
”Kyllä tekevälle aina töitä löytyy, mutta pitää olla valmis tekemään hyvin monenlaista työtä. Vastavalmistuneen maisterin on turha haaveilla heti unelmatyöpaikasta.
Oma osaaminen pitää suhteuttaa realistisesti haettavaan työhön, sillä ilman työkokemusta on esimerkiksi mahdotonta toimia hyvin laajoissa vastuullisissa kehittämistehtävissä vaikkapa kansainvälisessä suuryrityksessä.”
Tuupainen ja Tuominen neuvovat, että valmistumisen jälkeen kannattaa etsiä aktiivisesti oman alan töitä puoli vuotta.
”Hakemuksia kannattaa lähettää kuitenkin ainoastaan niihin paikkoihin, joihin todella myös oikeasti menisi töihin. Myös epäsopivampi työpaikka kannattaa ottaa vastaan, jos se vähääkään tukee sitä matkaa, mihin urallaan haluaa suunnata”, Tuupainen summaa.
Petra Nylund