Elokuvasta Kovasikajuttu tulee ensimmäisenä mieleen The Osbornesin tapaiset tosi-tv-sarjat rocktähdistä ja muista kuuluisuuksista. Ohjelmien vetovoima perustuu pitkälti sekoilujen seuraamiseen turvallisesti oman olohuoneen suojista. Myös Pertti Kurikan Nimipäivät-punk-bändiä seuraavassa dokumenttielokuvassa riittää erikoisia sattumuksia.
Bändin neljä kehitysvammaista jäsentä nostavat elokuvan kauas tosi-tv-sarjojen yläpuolelle. Kari Aalto täyttää kaikki rock-laulajan puitteet. Päällä on useimmiten nahkarotsi, amerikanraudat ovat sydäntä lähellä ja keitto ja tupakka maistuvat. Toni Välitalo soittaa intohimoisesti rumpuja ja pohtii poismuuttoa kotoa. Basisti Sami Helle on Keskustan kannattaja ja mahdottoman puhelias. Kitaransoittaja Pertti Kurikka tykkää seurata vaatteiden saumoja ja sihistä. Kaikkia yhdistää rakkaus musiikkiin.
Draama rakentuu bändin yhteisestä kehityskaaresta ja jäsenten varsin räjähdysherkästä suhteesta toisiinsa. Toki riitojen jälkeen aina sovitaan keskenään. Vertaus rock-tähtiin on jälleen kohdallaan, sillä erimielisyydet syntyvät kun kemiat eivät oikein natsaa keskenään. Toni ei koskaan riitele, mutta Sami Helle saa usein Karin ja Pertin vihat päälleen. Joskus ihan syystäkin.
Tunteiden myrsky ei voi olla vaikuttamatta katsojaan. Raivoa, mutta myös huumoria ja naurua rytmittää välillä todella surumielinen alavire, mikä tuo dokumenttiin elämänmakuisuutta. Kovasikajutun avainsana on aitous. Musiikkia tehdään ilosta, vaikka basisti Sami Helteen sietäminen välillä työstä käykin.
Sivuteemana on musiikin parantava vaikutus. Pertti Kurikka on päässyt bändissä soittaessaan eroon pahasta puheviastaan. Kaikille bändiläisille on aivan huippua päästä keikalle, vaikka sinne asti pääseminen välillä vaikeuksia teettääkin. Erityisesti bändin managerille, joka joutuu käskemään suihkuun kun paskat on housussa.
Bändin innostus välittyy keikkataltioinneista, jotka ovat valkokankaaltakin vaikuttava kokemus. Yksinkertaiset sanoitukset ja punk iskevät vahvasti. Karin sanoittamien kappaleiden kautta välittyy patoutunut raivo koko maailmaa kohtaan, kuten kappaleessa “Vihaan tätä maailmaa”, mutta myös arkiset ilot kahvinjuonnista paskalla käymiseen.
Minulle elokuvasta teki antoisan hyvin erilaista elämää viettävien bändiläisten seuraaminen. Itsestäänselvinä pitämämme arkiset asiat, kuten kirjoittaminen, oma kämppä ja itsenäisyys nousevat arvoonsa, kun niitä ei ole. Jos bändiltä jotain voi oppia niin tunteiden avointa näyttämistä. Opetus, joka tekisi kaikillle suomalaisille hyvää. Pertti Kurikan Nimipäivät ei piilottele mitään ja on bändiläisten mielestä Suomen paras yhtye. Siksi Kovasikajuttu on niin onnistunut elokuva.
Kovasikajuttu elokuvateattereissa 27.4.2012