Koodin, eli Miia Liukkosen Laulu Puista, Kuolemasta ja Pohjantähden Pojasta –EP:n musiikki on taidokasta ja jos nyt ei erityisen omaperäistä, niin silti intiimin tuntuista. Elli Maanpään tekemät kannet ovat taas kerran tyylikkäät ja kauniit, kuten hänen työnsä näyttävät yleensä olevan. Koodilta on hyvin hallitun tuntuinen ja tavallaan rohkea ratkaisu nimetä EP puhtaasti laulujen mukaan. Ainakaan tekotaiteellisuudesta tai pätemisestä ei voi puhua. Samalla se on linjassa orgaanisuutta ja maanläheisyyttä tavoittelevan soundin kanssa.
”Nyt oli minun hetkeni alkaa tekemään musiikkia ihan omalla äänelläni”, Koodi, eli Miia Liukkonen toteaa EP:n saatekirjeessä. Kappaleita kuunnellessa olettaa, että kyse on esikois-EP:stä, vaikka itse asiassa kyse on jo toisesta. Muistoksi EP ilmestyi vuonna 2010. Ensimmäisen EP:n Koodi teki kahdestaan paremmin Ukkosmaineen Klaus Thunderina tunnetun Lasse Turusen kanssa. Toisella mukana on jo isompi kaarti soittajia.
EP:n ensimmäinen kappale, Pohjantähden poika tuo selkeimmin ilmi tietynlaisen hiomattomuuden. Pyrkimys eteerisyyteen ja melankoliaan tuntuu hiukan pakotetulta – lähes teennäiseltä. Rauhallisen tunnelman luova sovitus pelastaa silti paljon.
Laulu puista alkaa selvästi urbaanimmasta tunnelmasta ja sanoitukset ovat laatutyötä, mutta jotain puuttuu. Enemmän voimaa, asennetta ja draamaa olisi kaivannut. Jää tunne, että kappaletta kehitellään johonkin, mihin ei koskaan päästä.
Laulu kuolemasta on kolmikon vahvin esitys. Vaikka kliimaksi jää siitäkin puuttumaan, on draaman kaarta silti saatu aikaan selvästi enemmän. Viimeisen biisin sanoitukset ovat helposti EP:n parasta antia.
Artistin oma ääni on silti selvästi vielä hioutumassa ja rakentumassa. Tämän biisikolmikon perusteella Koodi menee hyvään suuntaan, kunhan artisti seurailee itseään, eikä niinkään trendejä. Esimerkiksi kiehtovalla laulaja-lauluntekijä Islajalla on epäilemättä puutteensa, mutta hän on selvästi valinnut suuntansa ja pitänyt päänsä ja omaleimaisuutensa. Miksikö nostan esiin Islajan? En siksi, että toinen näistä olisi toista erityisen paljon parempi, vaan koska Koodin surumielisyydessä ja eteerisyydessä on jotain hyvin samankaltaista. Toisaalta Koodi tuntuu kalastelevan myös Stellan vesillä tarpeettoman paljon. Sillä suunnalla varmaan siinteleekin myytyjä levyjä ja Nelosen mainoskatkoilla soimista, mutta Stella on jo hoitamassa sitä tonttia melkoisen hyvin.
Taiteilijanimi Koodi ei oikein aukea. Koodi tuo mieleen enemmänkin spraymaalipurkkia vispaavan hiphopparin Itä-Helsingin lähiöistä kuin tällaisen surumielisen kauniin popparin.
Nimen monitulkintaisuus saattaa toki olla vahvuus yhtä hyvin kuin heikkous.