KOLUMNI – On kuvitteellinen vuosi 2009. Perlos Oyj on muutamaa vuotta aiemmin ajanut alas Joensuun ja Kontiolahden tehtaat ja irtisanonut noin 1600 ihmistä. Paikallinen Puolue on kutsunut Kontiolahdelle valtakunnallisesti työttömien kurittajana tunnetun Kansanedustajan puhumaan aiheesta ”Työttömyyden kustannukset ja ongelmat”. Kontiolahden liikuntahalliin on kokoontunut parisataa henkilöä. Mukana on entistä tehtaanjohtoa, entisiä tehdastyöläisiä ja paikallisia, joita on käynyt harmittamaan se, että perloslaisille on ollut jaossa jos jonkinmoista työllistämispakettia, siinä missä muille työttömille on tarjottu pelkkää eioota.
Tilaisuus alkaa. Salillinen ihmisiä kuuntelee hiljaisuuden vallitessa, kun Kansanedustaja soimii entisiä perloslaisia. Liikkeelle lähdetään työttömyyden kustannuksista. Niitähän eivät ole vain työttömyystuet, vaan työttömien rikollisuudesta aiheutuvat kustannukset. Miten paljon poliisilla meneekään aikaa työttömien kanssa asioimiseen. Oikeuslaitos ja TE-toimisto ruuhkaantuvat työttömien papereita pyörittäessä. Työttömien lapset myös kuormittavat päivähoitoa ja koulua. Työttömiä vanhempia ei näy vanhempainilloissa. Selvää on sekin, että työssäkäyvät katoavat niiltä asuinalueilta, joilla on työttömien lapsia. Saksalaisissa tutkimuksissa on nimittäin saatu selville, että työttömyyteen liittyvä vähäosaisuus periytyy. On todennäköistä, että tämän päivän työtön on myös huomisen työtön. Työttömien lapset tulevat kuormittamaan yhteiskuntaa. Ja entä kun työttömät ikääntyvät? Palveluja tarvitaan. Työttömän terveydenhoito maksaa.
Pohjoiskarjalaiset ovat erityisen saamattomia. Siinä missä muualla maassa työttöminä on aikuisväestöstä noin kymmenen prosenttia, Joensuun seudulla työttömiä on lähes 15 prosenttia. ”Ei ole ihme, että työssäkäyvät hermostuvat ja tulee vihapuhetta. Kyllä työttömien on syytä katsoa peiliin.” Tutkimukset ovat myös todistaneet, että perloslaisten tulo työnhakumarkkinoille heikensi alueen muiden työnhakijoiden työmarkkina-asemaa.
Alustuksen jälkeen on keskustelun aika. Perloksen työtön nousee ylös ja kysyy Kansanedustajalta, miksi hän puhuu työttömistä vain ongelmina ja kustannuksina. Onhan heillä tarkoitus uudelleen kouluttautua linja-autonkuljettajiksi ja lähihoitajiksi ja tehdä töitä heti, kun niitä löytyy. Toinen työtön vakuuttaa, että on alkanut yrittäjäksi ja ettei ole parin ensimmäisen kuukauden jälkeen ottanut rahaa vastaan valtiolta.
Ei auta. Kansanedustaja on taipumaton. ”Se, että sinulla on töitä ei tarkoita, että muut työttömät olisivat töissä.” ”Valtio varmaankin tukee yritystäsi. Oikeastaan yrityksestäsi koituu pelkkiä kuluja, jotka minä ja muut tavalliset työssäkäyvät maksamme.” Joku yrittää kertoa, että Pohjois-Karjalassa on vaikea löytää töitä, kun on rakennemuutos ja yritykset siirtävät toimintoja ulkomaille. ”Menkää muualle töihin!” huutaa entinen tehtaanjohtaja etupenkistä ja kravattikaulat taputtavat käsiään.
Tällainen näytelmä käytiin läpi lauantaina Lieksassa, jossa kansanedustaja Jussi Halla-aho kävi puhumassa osana eurovaalikiertuettaan. Työttömien sijaan puhuttiin tosin maahanmuuttajista. Mediaan päätyi tieto siitä, että tunteet olivat keskustelussa kuumenneet. Läsnä olleena arvioin, että tilaisuuden luonteeseen nähden se sujui varsin sopuisasti.
Itse olin paikalla tutkijana. Somalien kotoutumista Lieksassa tutkivana minua kiinnosti, keitä paikalle tulee ja millaista keskustelua tilaisuudessa käydään.
Tutkijana minun on vaikea ottaa kantaa Halla-ahon väitteisiin niiden ideologisen luonteen vuoksi. Toisin kuin tutkijan, poliitikon tehtävä kun on ensisijaisesti vakuuttaa kuulijansa. Poliitikko voi viitata niihin tutkimuksiin, mihin haluaa ja lytätä ne tulokset, jotka eivät tue hänen kantaansa. Poliitikkona Halla-aho voi kiistää sen tutkimustuloksen, että maahanmuuttajiin kohdistuva syrjintä vaikeuttaa heidän kotoutumistaan ja väittää, että vihapuhe johtuu maahanmuuttajista itsestään.
Tutkijan maailma on monimutkaisempi. Se ei ole niin mustavalkoinen, vaan ymmärtää, että asiat voivat olla myös sekä että. Tutkimukset osoittavat, että ennakkoluulojen ja vihamielisyyden taustalla voi olla ulkomaalaisten ihmisten totutusta poikkeava käytös. Ihmisiä kummastuttaa, jos maahanmuuttajat puhuvat kovalla äänellä tai liikkuvat isossa ryhmässä. Jos tavat selvittää näitä kysymyksiä rauhassa puuttuvat, syntyy konflikteja.
Toisaalta tutkimus on tuonut esiin, että maahanmuuttokriittisyyteen ja maahanmuuttajiin kohdistuviin ennakkoluuloihin kiteytyy myös paljon muuta inhimillistä luontoa. Se voi olla pettymystä paikalliseen päätöksentekokulttuuriin, taloudellista turvattomuutta, joskus päihteiden väärinkäyttöä tai itsekästä halua pönkittää omaa asemaa muiden kustannuksella. Yhtä syytä vieraspelolle ei ole.
Tutkija ei myöskään voi sivuuttaa rasismin pitkää historiaa ja sen nykyistä merkitystä. Afrikka on vuosikymmenten ajan näyttäytynyt tuntemattomana, sotien, konfliktien, rikkauksien ja valtavan köyhyyden mantereena, jota valkoiset eurooppalaiset ovat yrittäneet sivistää. Tästä ajatusmallista ei heti osata, eivätkä kaikki haluakaan, luopua. Eritoten, kun omakohtaista kokemusta afrikkalaisista ei ole. Suomalainen voi yhä yllättyä, kun tummaihoinen henkilö puhuukin suomea, on sivistynyt ja ystävällinen ihminen.
Kun globalisaatio sulkee tehtaan naapurissa, niin harva syyttää entistä työläistä siitä, että elämä toi hänelle eteen tällaisen haasteen ja helvetin. Kun sota pakottaa ihmisen liikkeelle, niin eikö hän ansaitse reilun mahdollisuuden rakentaa elämäänsä uusiksi jossain toisaalla? Maailma on ketju, totesi eräs kuulija lauantaina Lieksassa. Meillä kullakin on tässä ketjussa oma paikkamme. Tehdään ketjusta niin luja, että kun ongelma osuu omalle kohdalle, vieressä on joku joka kantaa eteenpäin.
Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitoksen tutkija, joka tasapainoilee kansalaisvaikuttamisen ja tutkimuksen kentillä