ELOKUVA – Taneli Mustosen ohjaama äijäenergiaa pursuva komedia Luokkakokous kertoo kolmen vanhan luokkakaveruksen modernin eeppisestä matkasta yläasteen luokkakokoukseen 20 vuoden jälkeen. Aikahyppy menneisyyteen onkin kundeille paikallaan. Niklas (Aku Hirviniemi) alkaa tuntea soluissaan ja ympäristössään ensimmäiset kypsän miehen oireet, laulaja Tuomas (Jaajo Linnonmaa) on kroonisen rauhaton sielu ja livauttelee sukuelintään jokaiseen Elliin ja Antilla (Sami Hedberg) on takanaan erityisen nöyryyttävä avioero.
Kaverukset yrittävät tapella ajan kulkua vastaan ja päästä entisaikojen tunnelmaan, mutta kohtalo tekee heille selväksi, ettei mikään voi olla prikulleen kuin ennen matkalla kohti katoavaa nuoruutta. Naisten päät eivät enää kääntyile entiseen malliin, jos niin on ikinä käynytkään. Voisiko tätä elokuvaa siis, ainakin miesnäkökulmasta, luonnehtia psyykkisesti (kuin fyysisestikin) sanoilla oi kipua, oi kipua?
”Kyllä kai niinkin voi sanoa, mutta ilon kautta kipua. Olemme yrittäneet tehdä omasta mielestämme hauskimman mahdollisen leffan. Kyllä siellä vähän kipuillaankin, mutta mielestäni se on tässä leffassa vahvuus”, Mustonen kuittaa.
”Kyseessä on juuri komedian tapa kärjistää. Uskon ihmisten ymmärtävän, että yleisölle lyödään koko ajan ikään kuin silmää: tätä ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Meillä oli suuria haasteita Turussa, missä kuvattiin yökerhokohtausta, sillä käsikirjoituksessa luki ”kaikki Suomen kauneimmat ihmiset”, mikä ei koskenut vain naisia. Miellä oli siinä aivan hirveä homma, mutta onnistuimme saamaan sinne poikkeuksellisen kauniita yksilöitä, joista meidän poikamme erottuvat kuin tatit metsässä.”
Poikien elämä on toisinaan kuin ikäkriisiä potevan ukonalun painajaisunesta. Kohtalo tuntuu tarjoavan ympäristön, joka on kuin kiusausten inferno täynnä hekumallisia seireenejä. Olisiko tässä paikka seksistiselle näkökulmalle miehiin? Onko mies alisteisessa asemassa? ”Ai tässä leffassa, vai? Pitääkin kysyä vaimolta,” Mustonen väistää kohteliaasti.
”Itse olen ajatellut koko ajan, ettei elokuva ole ainoastaan meille kundeille, vaan se käsittelee ikään ja sukupuoleen katsomatta sitä vaihetta elämässä, jossa ei olla vielä aivan keski-ikäisiä, mutta ei myöskään enää varsinaista nuorisoa. Pikku hiljaa alkaa huomata yökerhossa, että kaikki ovat itseä nuorempia. Ei ole enää aivan viimeisimmistä ralleista tietoinen. Kun kuuntelee, että mikäs biisi se tämä on?”
Poikien reissu ei todellakaan suju aivan alkuperäisten suunnitelmien mukaan missään suhteessa. Myös 20 vuoden takaiset ajat iskevät täysillä vasten kehoa. Pojat saavat kuitenkin huomata, että lapsuuden ja nuoruuden tuttavuudet ovat suuri rikkaus elämässä. Elokuva onkin pohjimmiltaan tarina ystävyydestä ”Ystävät ovat hyviä kalibrointikohtia, sillä kun heidät tapaa, niin muistaa, mikä tässä elämässä on tärkeintä. Meillä on kaikilla omat murheemme ja arjen haasteemme. Pienelläkin reissulla ihan kotimaan kamaralla voi olla suuri vaikutus. Ei tarvitse lähteä toiselle puolelle maapalloa.”
Elokuvan teko oli intensiivinen prosessi, ja pojat alkoivat löytää yhteisen sävelen myös kulissien takana. Elokuvan välittämä sanoma alkoi siis jossakin muodossa toteutua myös todellisessa maailmassa. ”Pressikiertueen aikana me neljä taas tapasimme, ja oli hienoa päästä näkemään jälleennäkemisen ilo. Elokuvan teko on niin intensiivistä, että tiedetään toisen ominaishajukin. Jokainen kuva ja ääni muistuttaa aina hienoista hetkistä, eikä elokuvaa voi katsoa muulta kantilta”, Mustonen myhäilee tarun ja todellisuuden yhtymisestä.
Elokuvan alkuperäinen käsikirjoitus on tanskalaista käsialaa, jonka Mustonen on mukauttanut Suomen oloihin. Hänen mielestään alkuperäisten käsikirjoittajien Lars Meringin ja Claudia Boderken erityisenä ansiona oli se, kuinka he käsittelivät kaikille tavalla tai toisella tuttuja stereotypioita ja käänsivät ne tietyllä tavalla hieman päälaelleen.
”Esimerkiksi Niklaksen hahmoon yhdistyy mielestäni mielikuvia, jotka usein liitetään naiseen. Hän murehtii ikäänsä, ulkonäköään, eikä oikein uskalla elää. Toinen oivallus oli Tuomaksen hahmon häpeämätön kärjistäminen: hän on tyyppi, joka saa kaiken mitä haluaa. Elämä on vain huvipuistoajelu. Minua nauratti se, että hahmo menee tanskalaisittain häpeämättömän pitkälle. Keksin ratkaisun käsikirjoitukseen, jota ei alun perin ollut. Mitä tällaiselle pelimiehelle voi lopulta käydä, kun tarpeeksi jakelee siementä”, Mustonen väläyttää enteellisesti ja kannustaa katsojia toteuttamaan itseään samassa hengessä. Tietenkin kohtuuden rajoissa.
”Koen ja toivon, että tämän elokuvan näkemisen jälkeen teatterista poistuisi hymyileviä ihmisiä. Jos vielä tulisi sellainen palo, että jos ei baariin, niin pitäisiköhän toteuttaa se reissu, mistä on aina puhuttu?”
Luokkakokous ensi-illassa 25. helmikuuta.