Helsinkiläisen Kitkerät Neitsyet –yhtyeen kolmas kokopitkä albumi ”En vielä tahtoisi nöyrtyä” jatkaa tutuilla linjoilla. Neljän naisen ja viiden miehen muodostama orkesteri liukuu sulavasti musiikkityylistä toiseen satiiristen sanoitusten seikkaillessa feminismin ja yhteiskuntakriittisyyden maailmassa.
Teatterimusikaaliseksi arvioidun yhtyeen oivaltavat sanoitukset saavat nauramaan ääneen. Joensuulaissyntyisen laulajan Vappu Rossin lyriikat ovat tuttua kitkerää tyyliä. Ironisella otteella käsitellään yllättäviäkin teemoja, jotka koskettavat niin yksityisellä kuin yleiselläkin tasolla. Levyllä käydään läpi niin arvokas vanheneminen, varhaisteinin peliaddiktio, perheenisän alkoholiongelma kuin perhelomailun ihanuuskin.
Kinnostavimpia kappaleita on levyn toinen raita ”Mieheni on suloinen”, joka on miehestään ylpeän kotirouvan kertomaa elämästään. Tärkeintä on se, että elämä näyttää ulospäin täydelliseltä. Väliäkö sillä, että edustustilaisuudet viedään läpi rauhoittavien voimalla, ja että halpatyömaiden asukkaita käytetään sumeilematta hyväksi. Koko levyn suosikkilohkaisuni onkin juuri tästä kappaleesta: ”Miehen keski-iän kynnyksellä klassisesti tietenkin/ maittaa tuoreempi pipari tyttären riparikaverin (Ce est la vie!)”
Lyyrinen tykitys on omassa luokassaan myös kuudennen kappaleen ”Pienen sydämen pienet murheet” kohdalla. Kyseessä on toivepoiminta yhtyeen alkuaikojen ohjelmistosta. Kappale kertoo nerokkain sanankääntein siitä, kuinka poikaystävä vaihtaa nuorempaan naiseen, ja kuinka mies kokee nuoren kumppaninsa: ”Itsenäistymisen tuskaa ei pidä kantaa yksin/ Turvallisempaa on miehen kanssa sylityksin.” 15-vuotisjuhla näkyy myös levyn lopettavalla kappaleella ”Humppa fatale”, joka on yhtyeen ensimmäinen kappale ja on ollut jokaisen keikan encorena.
Erityinen positiivinen yllätys on seitemäs raita ”Mr Cleaner”. Vanhoja työväenlaulelmia muistuttavan kappaleen puhdistajaherra saapuu paikalle, kun suuryhtiön toiminta uraanikaivoksellaan ei miellytä kaikkia. Mahtava veto on myös ”Viime kesän hittibiisi”, joka syntikkataustansa kanssa sopisi mainiosti kesäautosta luukutettavaksi.
Lähin vertailukohta Kitkerille Neitsyille lienee jo edesmennyt Ultra Bra. Ultra Bra oli tosin musiikillisesti moniulotteisempi ja taitavampi, kun Kitkerät Neitsyet puolestaan voittaa lyriikoiden kantaaottavuudessa. Neitsyiden voi ajatella jopa jatkavan työväenlauluperinnettä, joskin feminismi on näkyvillä paremmin kuin kommunistien tuotoksissa. Rossin sanoitukset ovat viiltävän itseironisia ja yhteiskuntakriittisiä ilman turhaa runollista maalailua. Sävellystyöstä vastaavat Rossin lisäksi Antti Mattila, Kai Herdin ja Ruth Pihljerta.
15-vuotisjuhlavuottaan viettävien Kitkerien Neitsyiden kolmas albumi on miellyttävää kuunneltavaa. Kappaleet on hiottu loppuun asti. Pikkumustasta, tummanpunaisesta rusetista kaulassa ja samasta väristä huulissa koostuvista ”kitkeräunivormuistaan” ja koreografioistaan tunnettu Neitsyet ei kuitenkaan ole parhaimmillaan levyllä. Itä-Suomen vierailua odotellessa.