Kevyt nostalgiapurkaus joensuulaisille

Kirjalla on dramaattinen, jopa raamatullinen nimi Väkevä kuin kuolema. Sen perusteella voisi päätellä, että kaupunkilehti Karjalan Heilin toimittajanakin tunnettu Aimo Salonen on päättänyt kirjoittaa suuren romaanin, mutta kun kirjan saa käteen, kertoo sivumäärä toista. Hiukan yli 150 sivun mitallaan ja pelkistetyllä kehyksellään lopputuloksena on pieni, ylitsevuotavan nostalginen, paikoitellen koskettava ja lopulta hyvin kaunis tarina.
Lukiessa syntyy vaikutelma, että teksti on syntynyt nopeasti ja purkauksenomaisesti, sikäli vauhdikkaasti soljuvaa se rauhallisista, tunteikkaista teemoistaan huolimatta on. Laadukasta teksti toki on, mutta ei ylenpalttisen hiottua.

Kirjassa Shemeikka, yhteiskuntakriittinen rokkari on kuollut ja hänen läheisensä kokoontuvat hautajaisiin, muistotilaisuuteen ja niiden jatkoille Joensuuhun. Osalla henkilöistä on enemmän tai vähemmän suora vastineensa todellisuudessa ja lisäksi kirjassa riittää omaelämäkerrallisuutta, joka avautuu Salosen sosiaalista mediaa seuraaville ja Karjalan Heiliä lukeville. Kirjan naishahmot jäävät jossakin määrin mieshahmoja ohuemmiksi ja kirja keskittyykin enemmän miesten kohtaloihin. Myös Shemeikka jää lopulta melkein karikatyyriksi ja kirja kohdistaa lukuisista takaumista huolimatta huomionsa ennen kaikkea eläviin, jotka muisteluissaan käyttävät kuollutta peilinä.
Kirjan esittämä yhteiskuntakritiikki on juurevan vasemmistolaista ja limittyy yhteen aika ajoin lähes vaivaannuttavaksi äityvän nostalgisuuden kanssa. Paikallisuus korostuu siinä määrin, että on vaikea sanoa, kuinka kiinnostavaa luettavaa kirja on kaupunkia ja sen historiaa tuntemattomille.

Salosen esikoisromaani Golgatasta itään (Kirjokansi 2015) oli samanhenkinen kuin Väkevä kuin kuolema, mutta selvästi tarinaltaan perusteellisempi ja samalla ”yleisöystävällisempi” dekkarimaisella juonellaan. Rakenteen kanssa kokeillaan uudessa romaanissa rohkeammin ja Salonen tuntuu nyt löytäneen esikoisesta puuttunutta rentoutta kirjoittamiseensa. Väkevä kuin kuolema jättää esikoista enemmän sivuosaan kuntapolitiikan kiemurat. Se on harmi, sillä pitkään kuntapolitiikasta kirjoittaneena Salosen kynä on erittäin terävä niiden kiemuroiden ruotimisessa.
Joka tapauksessa Väkevä kuin kuolema on ansiokas pieni kirja. Se on nopea, tunteista sakea välipala etenkin niille, joiden mielestä ennen oli kunnollista.