Kerubikonkarin muistelot

JOENSUU – Janne Suhonen lukeutuu keskeisiin joensuulaismuusikkoihin jos kuka. Miehen työsarkaan lukeutuneita yhtyeitä ovat mm. Kosmonauts, Mana Mana sekä Tanssiorkesteri Lossimies. Rockclubi Kerubissa Suhonen on viettänyt runsaasti aikaa niin soittajana kuin vapaalla. Nyt muistellaan menneitä.

Mikä oli ensimmäinen Kerubissa näkemäsi ja soittamasi keikka?
”Ensimmäistä yleisössä näkemääni keikkaa vanhassa Kerubissa en nyt muista, olin kyllä silloin avajaisissa paikalla v.-91, mutta en muista oliko silloin jotain orkesteria siellä esiintymässä? Mut alkuaikojen Kerubissa tuli kyllä nähtyä paljon bändejä mm. CMX , Don huonot, 22-pistepirkot, Dreadline ym. ym. ja tietysti myös paljon paikallisia bändejä. Oma ensimmäinen keikka oli v.-91 Mana Manan kanssa, Mömmön Jouni oli vielä silloin elossa. Se olikin Mana Manan toiseksi viimeinen keikka, Jounin elinaikana. Erikoiseksi keikan teki se, että meillä oli mukana soittamassa siinä syntikoilla outoja ääniä kaveri nimeltään Herra Salo.”

Entä mikä oli paras Kerubissa soittamasi ja seuraamasi keikka?
”Parhaasta Kerubissa soittamastani keikasta en osaa oikein sanoa. Niitä oli tottakai monia, mutta mitkä erityisesti mieleen ovat jääneet Tanssiorkesteri Lossimiesten keikat. Myö satsattiin etenkin Kerubin keikoille aika paljon valoshowhun ja muuhun rekvisiittaan ja tietysti myös mahollisimman isoihin peilipalloihin. Meillä oli silloin valomiehenä teatterilta valomestari Heiskasen Asko eli Hulivili. Asko rakensi ihan uskomattomia valojuttuja meille Kerubiin, vaikka se tila ei ollu mikään kauhean iso ja katto oli tosi matalalla, niin silti se sai aikaan aina ihan uskomattomat discot siihen tilaan ja hiki virtas niin meillä kuin myös yleisöllä. Yks keikka mikä on jäänyt erityisesti mieleen on, kun hulivili rakensi lisälavan jostain ritilöistä muun lavan lisäksi, sieltä ritilöitten alta tuli sitten vielä lisää valoja, sekä pieniä pommeja räjähteli silloin tällöin jostain väleistä eli pyrotekniikkaa oli disco-keikalla mukana. Se oli visuaalisesti erittäin hienon näköstä ja siksi jäänyt myös erityisesti mieleen ja llosaarikeikoillahan oli yleensä tupa täynnä porukkaa. Näistä syistä nää keikat Kerubissa on jäänyt erityisesti mieleen.
Parasta Kerubissa seurattua keikkaa yleisön puolelta, mulla ei ole. Monia erittäin hyviä keikkoja tuli nähtyä, mut sitä ehotonta ykköstä ei oo. Ykkösiä oli melkein, ne kaikki erilaiset tapahtumat mitä siellä oli, kummallisen musiikin päivät ja muut hassut ryyppyjuhlat. Noissa tapahtumissa oli eri bändeillä sivuprojekteja jotka on jääny mieleen, toiset oli ihan tajuttoman hyviä ja hauskoja ja taas toiset sitten ihan täyttä sontaa, jotka vasta naurattikin. Hyvistä tulevat mieleen Kumikameli-ukkojen tekemät projektit, Papillons ja Sementh, molemmat jutut oli ihan helvetin hyviä. Näitä vastaavanlaisia juttuja ja sivuprojekteja näki bändeiltä silloin yllättävän paljon, kai se oli myös eräänlainen buumi siihen aikaan ja etenkin meijän kylän ukoilla ja akoilla. Toivottavasti myös uus tuleva Kerubi järjestäs samanlaisia tapahtumia tulevaisuudessa, vanhalla hyvällä kuorella, mutta tämän ajan henkeen muokattuna. Nuo tapahtumat on kummiskin erittäin hyvä ja terve piristys ja vastapaino normille bändikeikkaillalle. Sitten jaksaa taas kattoo sitä jonkun tuskasen mörököllin kymmenen minuutin otsa kurtussa kitarasoolovääntöä oottaen, että kumpi tulee ja poksahtaa ensin, tuomiopäivä vai peräpukamat?”

Aivan 90-luvun alussa Kosmonauts teki Karjalasta kajahtaa -yhteiskiertueen Neljän ruusun sekä Kumikamelin kanssa. Jokin hauska muisto kyseiseltä kiertueelta?
”Karjalasta kajahtaa kiertueesta Neljän ruusun ja Kumikameleitten kanssa, mulla on parhaiten jääny mieleen se kun oli meidän vuoro soittaa (Kosmonauts) keikka ravintola Zetorissa, Helsingissä, niin kesken keikan kun katoin yleisöön, sieltä tuli semmosen ison pylvään takaa esiin joku tyyppi, joka oli pukeutunut kanapukuun ja se rupes tanssimaan. Hämmästyin tapausta sen verran, että unohin soittaa kitaraa ja tuijotin vain sitä kanaa ja naureskelin siinä hetken ajan, sitten käännyin Cydeen päin näyttääkseni hänelle kanatapauksen, mutta surullista kyllä, se kana oli jo häipynyt kun rupesin kattoo sitä uudestaan, nyyh! Enkä nähnyt koskaan enää sitä kanaa ja jatkoin soittamista. Muutapa en paljoa muistakkaan sitten koko kiertueesta, kai se oli hyvä kiertue, no ainakin helvetin hyvä tiputanssi ja kanahallu.”

Mitä mieleesi tulee yhdistelmästä Kerubi ja 90-luvun kotimainen rock?
”Kerubissahan kävi 90-luvulla kaikki Suomen isoimmat ja parhaimmat bändit, sekä myös vähän pienemmätkin nimet ja tunkuhan sinne bändeillä oli kova. Parhaimmillaan siellä oli neljänä-viitenä iltana viikossa bändejä soittamassa, joka kyllä karsikin välillä yleisöä näin pienessä kaupingissa, mutta Kerubi kuului silloin joka bändin kiertuelistaan ja suurin osa kummiskin tykkäs paikasta ja ilmapiiristä sen verran paljon, että jos kiertue loppu Joensuuhun tai oli vaikka välipäiviä, niin aika moni tyyppi jäi vielä bailaamaan Joensuuhun ja Kerubiin muutamaks päiväks. Toisilla tais venähtää parhaimmillaan parikin viikkoa. 90-luvulla kerubi oli yksi arvostetuimmista keikkapaikoista Suomessa ja oli samalla viivalla kuin mikä muu tahansa isomman kaupungin keikkamesta.”

Mitä vanha Kerubi sinulle merkitsee?
”Vanhan Kerubin merkitys oli henkilökohtasesti erittäin suuri monessakin mielessä. Siellä tapas samanhenkisiä ihmisiä ja oli paljon vanhoja tuttuja ja tutustu myös paljon uusiin ihmisiin, niin musiikkialalta, kuin myös muilta taiteenaloilta ja sai myös helvetin hyviä bailauskavereita ja niitä oli paljon. Sitten tuli myös tutustuttua muualta Suomesta tulleisiin bändeihin ja osaan niitten jäseniin. Kerubissa tuli juotua ja luotua, mutta myös loi paljon kontakteja moniin eri alojen ihmisiin ja osan kanssa on vieläkin silloin tällöin yhteyksissä. Yks tärkeä tekijä vanhassa Kerubissa oli se, että siellä tuli perustettua paljon bändejä sekä projekteja eri ihmisten kanssa. No niistä toteutu ehkä 10% ja lopuista 90%:sta ei joko muista mitään tai sitten ne ideat oli niin huonoja ettei niitä kannattanu toteuttaa. Bändeistä missä ite on mukana on Kerubissa perustettu esim. Tanssiorkesteri Lossimies ja Pavians. Kerubi oli hyvä paikka elää rokkielämää ja sitähän tuli myös elettyä, välillä tais unohtua aika pitkäksikin aikaa se pääaasia eli musiikki, mutta vitun hauskaa oli. Kerubin loppuminen teki Joensuun livemusiikille erittäin suuren mustan aukon pitkäksi aikaa, mutta onneksi saadaan taas uusi Kerubi ja entistä ehompana ja isompana.”

Mitä odotat uudelta Kerubilta?
”Uudelta Kerubilta ootan, että tulis paljon hyviä bändejä ja näkis hyviä keikkoja myös vaihtoehto musiikkia laidasta laitaan. Toivottavasti Kerubissa järjestettäs myös paljon erilaisia sekopäisiä tapahtumia, perinteethän siihen on tällä kylällä vahvat. Puitteethan on nyt mitä mahtavimmat, isot hyvät tilat ja ammattinsa osaava henkilökunta, ei oo kuin julistaa vain. Toivottavasti myös nuoret paikkakunnan muusikon alut pääsis keikalle toteuttamaan itteensä Kerubiin, näin saatas jatkumoa pitkälle joensuulaiselle musiikkiperiinteelle, josta kannattaa olla ylpeä. Uuden Kerubin myötä joensuu musiikkikaupunkina pääsee taas pikkuhiljaa sinne pallille, minne se kuuluukin eli isojen joukkoon.”

Mikä on mielestäsi parasta suomalaisessa rockissa kautta aikojen?
”Ehdottomasti Sielun veljet on edelleen parasta antia suomalaisen musiikin historiassa. Vaikka bändi lopetti (tai siis on telakalla) jo aikapäiviä sitten, niin silti se päihittää 6-0 kaikki muut vanhat ja uudet yrittäjät. Se on ainut bändi, jolla on ollut kaikki palaset kohallaan. Ukkojen kemiat toimii keskenään täydellisesti. Lavameininki ja lavakarisma on Suomessa ainutlaatusta. Hienoa hulluutta ja sekopäistä touhua. Uskallusta heittäytyä ja kokeilla erillaisia asioita, eikä pelkästään pelata varman päälle. Orma on kitaran tyylitajun Suomen ehotonta kärkeä, se mies osaa tehdä yksinkertasia hienoja triffejä, Ismo ja ukot yhessä laulaa kuin pirun enkelit ja yhteissoitto on saumatonta ja biisit kulkee ja toimii. Sitten tietysti tärkein eli ne biisit on vaan niin vitun hyviä ja tarttuvia ja parasta siinä on vielä se, ettei niihin biiseihin ole kyllästynyt koskaan.
Suomessa on erittäin paljon hyviä bändejä ja soittajia, mutta tuolle Jumalatasolle ei oo vielä muilla asiaa. Lähimmäksi tuota meininkiä Suomessa tällä hetkellä pääsee Duudsonit eikä mikään bändi, siinä on vähän samanlaista sekopäisyyttä, mutta eri formaatissa.”

Olit mukana legendaarisessa Mana Mana-yhtyeessä, jonka kunniakasta perintöä vaalii nykyisin Murheenlaakso. Joitakin muistikuvia Mana Manan edesmenneestä johtohahmosta Jouni Mömmöstä musiikintekijänä ja persoonana?
”Mömmön Jouni oli kuin iso nallekarhu parhaimmillaan, hyvä ja mukava mies, jolla oli piikittelevä huumorintaju. Älykäs, seurallinen, aika paljon kulkurin luonnetta ja sillon kun vitutti niin kyllä myös näytti sen. Jounille musiikki oli ykkösasia ja etenkin myös rock´roll elämä oli Jounin sydäntä lähellä, kaikkine hyveineen ja paheineen. Jouni ihaili Joy Division -bändiä ja etenkin Ian Curtista ja sen elämää, ei se siitä paljon puhunu, mutta mulle se mainitsi siitä paritkin kerrat. Tutustuin Jouniin 80-luvun alkupuolella ja meistä tulikin erittäin hyvät kaverit. Jounilla oli paljon hyviä levyjä joita kuunneltiin ja siltä mie opinkin paljon sen aikasista uusista bändeistä, joista en ollu silloin vielä kuullukkaan. Jouni oli mulle vähän semmonen musiikillinen isoveli. Jounin suurimmat haaveet oli jossain vaiheessa, että sai elämänsä aikana tehä edes yhden legendaarisen levyn ja että joku päivä sois hänen kappaleensa ravintola Wanhan Jokelan levyautomaatista, no molemmat haaveet on käyny toteen. Valitettavasti jälkimmäistä haavetta Jouni ei elinaikanansa kerennyt nähdä, eikä kuunnella. Välillä Jouni oli kuin Jekyll ja Hyde, mutta suurimmaksi osakseen se liitty myös hänen sairauteensa (skitsofrenia), Joka valitettavasti vei voiton hänestä 20 vuotta sitten. Esiintyjänä Jouni oli ehoton, siinä ei paljon naureskeltu eikä vitsejä keikalla heitelty ja jos joku soitti väärin, niin se sai kyllä heti pomolta tuimat katseet ja vittuilut. Jouni nautti esiintymisestä suunnattoman paljon ja oli aina erittäin imarreltu jos joku tuli kehumaan keikkaa. Jounissa oli välillä pientä narsismia ja joskus vähän enemmänkin. Mutta vieläkin silloin tällöin kun mulla tulee Jouni aina mieleen, niin ensimmäisenä mie nään hänen hymyilevät parransänkiset kasvot, sekä sen nallekarhun ilmeen mikä sillä aina oli, silloin kun sen elämä loisti ja luisti. Hieno mies.”