Soitto kulki, mutta keikka ei vanginnut
Elektroninen pop pauhasi Kuopion Ilonassa 15. maaliskuuta, kun Pariisin Kevät kävi perjantaikeikalla. Yleisö tuntui nauttivan näkemästään ja kuulemastaan enemmän kuin minä, mikä johtui ehkä siitä, että puolen yön jälkeen soitannan alkaessa olin juonut vain kaksi olutta.
Keikka alkoi melko näyttävästi, muttei onnistunut vangitsemaan muutaman biisin jälkeenkään. Arto Tuunelan esiintymistä olen kuullut kehuttavan, mutta nyt ei kaveri tullut iholle kyllä ollenkaan. Tuunelalla on erikoinen tapa käsitellä laululyriikkaansa. Äänitteissä en ole kiinnittänyt siihen suurempaa huomiota, mutta nyt esimerkiksi Kesäyön kohdalla tällainen suomenkielen rytmillinen epäluontevuus kävi korviin. Olisiko tätä voinut ehkäistä paremmalla miksauksella, tiedä en. Välillä kun laulu ei tahtonut kuulua ollenkaan.
Soitto sen sijaan kulki. Keikan parhaimmistoa edusti kappale Ehkä kaikki palaa itsestään ennalleen, jonka yhtyeen livekitaristi Antti Pouta soitti juuri niin kuin se on tarkoitettu soitettavaksi. Biisi kuulosti paljon paremmalta kuin levyllä. Toisena kitaristina esiintyneen kuopiolaislähtöisen Artturi Tairan sooloilua olisi kuunnellut mielellään lisää ja kovempaa.
Artisteille sytyttävin keikkatilanne lienee sellainen, jossa kuulijakunnan arvostelukyky ei ole ehtinyt kyykätä. Näin käy sitä suuremmalla todennäköisyydellä, mitä myöhempi keikan alkamisajankohta on. Tässä tapauksessa tulee vielä huomioida esiintymispaikan diskoklubimainen ympäristö, jonne on ensisijaisesti tultu juhlimaan. Ehkä tämä tieto vaivasi Pariisin Kevään mieltä, sillä kiertueväsymyksestä ei voi olla kysymys, koska edellinen keikka oli ollut viikkoa aikaisemmin Espoossa.