Kaunis ja ontto jengielokuva

Pahan kukat on sillä tavalla laadukas elokuva, että kriitikot luultavasti arvostavat sitä. Yleisön joukossa se jakanee mielipiteet sen suhteen, että onko se liian ”taiteellinen”. Katsojista kukin voi kuitenkin helposti heijastaa oman maailmankuvansa ja asennemaailmansa ruudulle elokuvaa katsoessa, eikä se sikäli aiheuttane kenellekään vaikeutta.
Antti J. Jokisen elokuva kertoo perheestä, erityisesti perheen miehistä, joilla jokaisella on omat demoninsa kohdattavanaan. Samalla yhteiskunnallinen tilanne kärjistyy mellakoiksi Itä-Helsingissä.
Yhteiskunnallisena elokuvana Pahan kukat on samaan aikaan terävä ja turhauttava. Se pureutuu siihen, mitä tapahtuu kun valtiovallan legitimiteetti joutuu koetukselle, eivätkä ihmiset enää näe koe olevansa osa systeemiä. Näinä aikoina niitä kysymyksiä on pakko esittää.
Toisaalta elokuva ei esitä mitään näkemystä tai analyysia. Siinä on ”tavallinen nuori”, joka joutuu vaikeisiin tilanteisiin ja samaan aikaan tyhjästä ponnahtavat ”anarkistit” mellakoimaan, hajottamaan ikkunoita ja polttamaan autoja. Siinä on lisäksi rasistinen poliisi (Tommi Korpela), joka jää vain karikatyyriksi.
Yhteyksiä, seuraussuhteita ja vuorovaikutuksia ei kirjoiteta auki psykologisoivan vyörytyksen alta. Henkilöhahmoista tulee koskettavia, mutta yhteiskunnallinen tilanne esitetään elokuvassa hämmentävällä tavalla väistämättömänä.
Samaan aikaan tämä toki toimii niin, että katsoja voi tosiaan tulkita elokuvaa omalla tavallaan. Rasistinen maahanmuuttokriitikko saa elokuvasta vahvistusta ajatusmaailmalleen yhtä paljon kuin yhteiskunnallisia rakenteita pohtiva uusvasemmistolainen.

Esimerkiksi Dardennen veljekset ovat saaneet moniin elokuviinsa tarkkanäköisen yksilön havainnoinnin lisäksi voimakkaan ja armottomasti valaisevan yhteiskunnallisen tason, jota Pahan kukissa ei edes tavoitella. Loppujen lopuksi Jokisen elokuva on formaattia noudatteleva jengielokuva, jossa olennaiset erot genren perustuotoksiin löytyvät siitä, että ollaan South Centralin sijaan Itä-Helsingissä. Jokisen musiikkivideomainen tapa käyttää kuvaa toimii elokuvan kontekstissa hyvin ja sitoo tuotoksen entistä tiukemmin genreleffaksi.
Ja mukana on Paleface. Koska tämän tyyppistä on näköjään Suomessa vain täysin mahdotonta tehdä ilman, että mukana on Paleface. Hän on tehnyt elokuvan tunnuskappaleen.

Näyttelijäsuorituksista ravisuttavin on Eero Ahon tavattoman upea roolityö isänä. Hänen hahmostaan välittyy valtavan paljon lähes pakahduttavaa tunnetta, eikä sanoja tarvita paljoa. Edes se ei haittaa juuri lainkaan, että välillä hänen artikulointinsa on hyvin epäselvää. Viljami Nojonen teinipunkkarina on uskottava ja koskettava.
Räppärit Mikael Gabriel ja Juno hoitavat tonttinsa hyvin. Gabriel paikoitellen todella hyvin.
Pahan kukat ei ole huono leffa. Itse asiassa se on lähes kaikilla mittareilla laadukas. Tyhjä olo jää silti.