Katutaidetta kuopiolaisessa parkkihallissa

Teksti: Niina Turunen
Kuvat: Jarkko Kumpulainen
”Pyrimme murtamaan ennakkoasenteita, joita ihmisillä mahdollisesti on. Tapahtumalla osoitamme, ettei kaupungin tarvitse olla harmaata massaa, vaan siellä saa näkyä värejä ja erilaisia linjoja”, Urbaani ry:n puheenjohtaja Mikko Parviainen kertoo.

Katutaideyhdistys Urbaani ry:n järjestämä Lainit-tapahtuma kokoaa suomalaisia katutaiteilijoita maalaamaan Haapaniemenkadun pysäköintihallin sisätiloja. Tapahtumaan kuuluu myös Kuopion keskustaan toteutettava muraaliteos, jonka teosta vastaa Street Art Vantaa-katutaidekollektiivi.

Lainit-tapahtuma on historiallinen, sillä mitään sen kaltaista ei ole Kuopiossa aiemmin järjestetty.
”Ei ole järjestetty tällaista yksittäistä tapahtumaa, johon tekijöitä olisi kutsuttu ympäri Suomen ja jonka maalattava tila olisi keskustan alueella sijaitseva kiinteistö”, Urbaani ry:n puheenjohtaja Mikko Parviainen kertoo.

Yleisölle avoimen tapahtuman päätavoitteena on tuoda lisää katutaidetta Kuopioon ja tehdä sitä tutuksi yleisölle. Suurin osa osallistujista on kutsuvieraita, joita on pyydetty mukaan järjestäjien toimesta jokaisen omintakeisen tyylin perusteella.

Lainit-katutaidetapahtuma 3.9.2016 kello 11–18 Kuopion Haapaniemenkadun pysäköintihallissa. Lisää aiheesta 2. syyskuuta ilmestyvässä Uljaassa.