Katurockareiden onnistunut esikoinen

Jo vuosien ajan parhaimmillaan suorastaan erinomaisena keikkayhtyeenä kunnostautunut ja vuonna 2013 nimikkoep:nsä julkaissut Hunters on edennyt ensimmäiseen täyspitkään albumiinsa Dead End. Kun keskeisinä vaikutteiden antajina on eri vuosikymmenten kitararockin parhaimmisto ja tuottajana esimerkiksi Melrosen kanssa yhteistyötä tehnyt Lauri Eloranta, ovat lähtöasetelmat kohdillaan.
Se tärkein, eli kappalemateriaali toimii Huntersin esikoisella suurimmaksi osaksi moitteettomasti. Nimiraita Dead End avaa levyn tyylitajuisesti iskevällä kitaroinnilla ryyditettynä ja ensisijaisesti glamrockvaikutteita hyödyntäen. Radio jatkaa 70-lukuhenkisesti ja astetta svengaavammin. Tributen nimivalinta on mitä osuvin; alkaahan silkkaa melodisen rockin riemua huokuva kappale selkeillä Chuck Berry – viitteillä. Rockabillyhenkinen Before You on toki veikeä, mutta jää silti vahvassa kokonaisuudessa hienoisen kuriositeettiraidan asemaan. Young Blood on miellyttävästä melodisuudestaan huolimatta jälleen täysiverinen kitararockin ilmentymä, jolla on erinomaisen kokonaisideansa lisäksi tarjottavanaan silkka killerikertosäe.

Crackdown on Huntersin debyytin revittelevin rockrypistys, joka ei tyylillisesti liippaa erityisen kaukaa erästä toista pääkaupunkilaista kitararockin sanansaattajaa ja tarjoaa kitarasoolossaan silkkaa nannaa. Get Rid of You on astetta sulavalinjaisempi, jälleen selkeää hittipotentiaalia omaavalla kertosäkeellä kuorrutettu rockpala. Shiversiltä vastaavanlaista tarttuvuutta jää jossakin määrin kaipaamaan. Get Wrecked rokkaa jälleen täysipainoisesti mainion kitaratyöskentelyn kruunaamana.

Svengaavan melodinen, otsikkonsa osalta taatusti kutinsa pitävä helmi We’re Alright on upea päätös Huntersin esikoisalbumille. Yhtye toimii myös levyllä mainiosti ja keikkakontekstissa parhaimmillaan suorastaan loistavasti. Upeaa, että Huntersin kaltaisia, kitararockin ilosanomaa edustavia yhtyeitä löytyy edelleen myös näiltä leveyksiltä.