Katkeransuloinen maakuntamatka

Sana pieni on osuva. Kajaanilaisen Vaara-kollektiivin Läpilyönti – Pieni kiertävä kansannäytelmä on pieni näytelmä. Se on myös erittäin ammattitaitoisesti toteutettu ja taiteellisesti korkeatasoinen. Se kertoo haastatteluihin pohjautuvia tarinoita itäisen Suomen syrjäseuduilta Pohjois-Karjalasta ja Kainuusta ja kokonaisuus nivotaan syvälle suomalaiseen kulttuuriperimään.
Erityisen kiehtova on esityksen vastakkainasettelu katajan ja koivun välille.
Kataja on pieni, sitkeä, käppyräinen, omalaatuinen tuoksultaan, maultaan ja muilta ominaisuuksiltaan ja sillä uskotaan olevan parantavia vaikutuksia. Koivu on paljon paremmin normiin menevä metsätalouden hyötypuu, mutta herkempi vahingoille. Kataja kulkee läpi näytelmän jonkinlaisena symbolina syrjäseutujen omalaatuisesta voimasta, mutta kainuulaiset näytetään koivuhalkoina siinä vaiheessa, kun kapitalismi saapuu maakuntaan. Samalla se on esityksen kiihkein kohtaus ja tuntuu alleviivaavan sitä, kuinka raju rakennemuutos syrjäseutuja on kohdannut.

Nomadisuus, matkustaminen ja muuttaminen on keskeisessä osassa esityksessä ja rautatieasemalla sijaitseva Kulttuurikahvila Laituri onkin esityspaikaksi mainio. Kesken esityksen kajahtava kuulutus asemalle saapuvasta pendolinostakin voisi hyvin kuulua esitykseen.
Läpilyönnin pienet tarinat henkivät sellaista syrjäisten seutujen ja pienten kylien hiljaista tietoa, josta paljon on varmasti jo menetetty. Vaara-kollektiivi onkin tehnyt arvokasta työtä kootessaan näitä tarinoita ja tätä tietoa. Esityksen kannalta tuntuu silti, että hiukan kovempi karsinta siinä, mikä päätyy lavalle olisi ollut paikallaan. Tarinoita on paljon, mutta mihinkään ei oikein kunnolla syvennytä ja katsojan kokemus uhkaa jäädä pintapuoliseksi.

Esityksen rytmi ja näyttelijöiden taito sekä tunnistettavat ja tässä kontekstissa traagisesti sävyttyneet ja kirpeänsuloiset musiikkivalinnat pitävät silti yleisön otteessaan. Ninnu Karttusen, Elsa Lankisen, Tommi Tihtarisen ja Panu Huotarin muodostama nelikko tekee hienoa työtä kuten ammattilaisilta sopii odottaa.
Ilman väliaikaa esitettävä noin puolentoista tunnin kokonaisuus on kenties ajoittain ohut ja jää hiukan hajanaiseksi, mutta nostaa esiin tärkeitä ajatuksia ja ristiriitaisia, aika ajoin tragikoomisiakin tunteita. Kaiken kaikkiaan tämän esityksen jälkeen oli jollakin vaikeasti määriteltävällä tavalla hyvin onnellinen olo.