Kaikkien aikojen kotimainen rockbiografia?

John Fagerholmin ja Jaakko Riihimaan perusteellista tutkimustyötä kaikkien aikojen kotimaisen rockkitaristin Pekka ”Albert” Järvisen elämästä ylä- ja alamäkineen on jo ehditty tituleerata kaikkien aikojen kotimaiseksi rockbiografiaksi. Eikä katteetta. Yli neljäsataasivuista teosta varten on haastateltu yli kahtasataa Järvisen elämänpiiriin kuulunutta henkilöä. Teos käy nopeasti läpi Järvisen lapsuuden vain olennaisimpaan keskittyen.
Albertin varhaisista yhtyeistä kenties keskeisimmäksi muodostui bluesbändi Harp. Järvisen soittotyylin kehittymisen kannalta tärkein varhainen merkkipaalu oli John Mayallin Eric Claptonin kanssa levyttämä Bluesbreakers-albumi. Harpin keikkaohjelmiston ytimen muodostivat kuitenkin esimerkiksi Sonny Boy Williamsonin kappaleet sekä näytteet Peter Greenin luotsaaman Fleetwood Macin esikoisalbumilta.

Uransa alkupuolella Albert teki runsaasti musiikillista yhteistyötä Eero Raittisen kanssa ja ensilevytys oli kitarasoolo St. Louis Bluesiin Raittisen sooloalbumilla Eeron elpee, joka tunnetaan myöhemmin myös nimellä Blues from the North. Kalevala-yhtyeen kokoonpanoa, johon Järvisen lisäksi kuuluivat Remu Aaltonen ja Lido Salonen, voi tyylillisesti pitää Hurriganesin esiasteena ja yhtyeen esiintymistä ensimmäisessä Ruisrockissa historiallisena.
Teos tarjoaa uutta näkökulmaa myös Hurriganesin alkuvaiheisiin. Vaikka debyyttialbumi Rock and Roll All Night Long myi kultaa, tapahtui Ganesin nousu huipulle asteittain. Alkukesästä 1973 kivenkova trio teki yhteiskiertueen Wigwamin kanssa, mutta lopullinen läpimurto oli vasta legendaarinen kakkospitkäsoitto Roadrunner,josta muodostui Love Recordsin kaikkien aikojen myydyin albumi. YLE:n aivan vuoden 1974 lopussa taltioimaa Tavastian-keikkaa on pidetty erinomaisena, vaikka sillä musisoi väsynyt ja Cisse Häkkisen osalta kuumeinen yhtye. Teos vahvistaa näkemystä, jonka mukaan Pave Maijasen sekä Ippe Kätkän kanssa muodostettu Royals oli Järvisen uran taiteellinen huipentuma. Debyyttialbumi Spring 76 menestyi paitsi taiteellisesti, myös kaupallisesti.
Vaikeudet alkoivat kuitenkin miltei välittömästi menestyksen jälkimainingeissa. Yhtye menetti originaalin keikkamyyjänsä, kakkospitkäsoitto Out, jolla keskeiset musiikilliset vaikuttajat olivat vaihtuneet Creamista Todd Rundgrenin ja Joe Walshin kaltaisiin nimiin, osoittautui suurelle yleisölle liian vaikeaksi ja musiikillinen ilmapiiri muuttui punkrockin nousun myötä. Royalsin hajoamisen jälkeen tapahtunut jäsenyys Dave Lindholmin Pen Lee- yhtyeessä jäi lyhyeksi, mutta sen tuloksena syntyi albumi Nouveau, eräs Järvisen kaikkien aikojen vapautuneimmista ja onnistuneimmista levytyksistä. Paluu Hurriganesiin synnytti välilevy Jailbirdin sekä Järvisen itsensä myöhemmin jopa Roadrunneria kovemmaksi kohottaman 10/80-albumin. 1980-luvun alussa Järvisen päihteiden käyttö oli erityisen runsasta ja hänen sydänystävänsä, kitaristi Janne Ödnerin kuolema lopullinen niitti potkuihin Hurriganesista.

1980-luvun päihteiden täyttämät vuodet kuvataan kaunistelematta, mutta kuitenkin mässäilemättä. Sleepy Sleepers-vierailusta piirretään lämminhenkinen kuva ja useita kokoonpanomuutoksia kokeneessa Quips-yhtyeessä Järvinen pääsi jälleen vanhan rakkautensa, bluesin pariin. 1980-luvun lopussa tapahtunut ryhdistäytyminen tuotti onnistuneen kakkossooloalbumin Braindamage-or Still Alive. Levyn teon taustat sekä Albert Kingin ja William Clarken vierailut levytyksessä kuvataan kiehtovasti, samoin kuin albumin tekoa seurannut, tasollisesti vaihdellut kiertue.
Jopa pikaisesti kootulla Albert Järvinen Bronx kokoonpanolla oli hetkensä ja rämäryhmä Backslidersin kanssa toteutettu Let’s go Rockin’ Tonight-niminen tribuuttialbumi Hurriganesille ja sitä seurannut kuukauden mittainen rundi syksyllä 1990 onnistuivat yli odotusten- toisin kuin Hurriganesin paluukeikat kesällä 1988. Persoonaltaan vähintään kaksijakoisen ja elämäntapojaan liian myöhään muuttamaan ryhtyneen kitaristilegendan biografia on rankkuudestaan huolimatta erittäin vaikuttava lukukokemus. Ehdoton valinta diggarille ja myös jokaiselle kotimaisen rockin historiasta yleisesti kiinnostuneelle.