Hajanaisen tajunnan virtaa
Kaj Kajanderin esikoisrunoteos Supersäikeet jakautuu viiteen osaan. Osiot koostuvat kukin yhdestä runosta, jotka vaihtelevat yksittäisistä irtoriveistä hetkellisiin sidotumpiin kokonaisuuksiin. Yksittäisistä runoista, jotka vaikuttavat välillä hajanaiselta tajunnanvirralta, hahmottuu teoksen aikana kokonaisuus, joka heijastelee sirpaleisen mielen liikkeitä.
Teos alkaa mietiskelevällä rytmillä, jota vahvistaa kuvasto veden pinnan läpi maailmaa tarkkailevasta kokijasta. Eristyneisyys sekä osittain tieteiskirjallisuudesta lainattu kliininen, mutta ilmaiseva tyyli luovat kuvaa elämästään irtautuneesta tarkkailijasta, jonka kosketus maailmaan on ohut. Toisinaan rytmi kiihtyy kirjainten tavuttaessa nopeampaa etenemistä vain törmätäkseen riitarytmiin tai uuteen suvantovaiheeseen. Kajander ei anna lukijankaan saada täyttä kosketusta luomaansa maailmaan; tekstin rytmin ja tyylin vaihtelut vaikeuttavat otteen saamista.
Ulkopuolisuuden tunne ja epäjohdonmukaisuus saavat runot vaikuttamaan nyrjähtäneen mielen monologeilta. On kuin Kajander haluaisi lukijan ymmärtävän kuvaamansa mielen hajanaisuutta ja pakottaa tämän samanlaiseen katkonaiseen kokemukseen. Näissä runoissa ei olla kiinni elämässä, vaan sen läpi vain kuljetaan. Valitettavasti lukijalle voi jäädä varsin samanlainen tuntemus Supersäikeistä. Kajanderin runot tarjoavat mielenkiintoisia elementtejä, mutta ote kokonaisuudesta jää vajaaksi.
Kaj Kajander: Supersäikeet. Otava, 2013, s. 84.