JOENSUU – 2000-luvun alussa joensuulaisessa rockscenessä voimakkaasti vaikuttanut ja useita omakustanteita julkaissut Käärmeenkantaja-yhtye työstää pitkästä aikaa uutta musiikkia. Heavycovereiden tiimoilta luvassa on kaksi keikkaa La Barressa marraskuun ja joulukuun taitteessa. Solisti Pekka Kilpeläinen valottaa menneisyyttä nykyisyyttä ja tulevaisuutta unohtamatta.
Lyhyt katsaus Käärmeenkantajan 2000-luvun alkupuolen aktiiviuraan?
”Alkuperäinen kokoonpano vakiintui keväällä 2001, ja bändi alkoi varsin määrätietoisesti työstää biisejä esityskuntoon. Lauluja kirjoittaessani olin ajatellut bändin sijoittuvan tyylillisesti jonnekin CMX:n ja Kentin välimaille, mutta treenikämpällä ne alkoivat pian elää omaa elämäänsä ja muodostua ennen kaikkea Käärmeenkantajan syvimmän olemuksen osasiksi. Loppuvuoden aikana heitettiin muutamia keikkoja ja käytiin studiossa äänittämässä eka demo. Seuraavana vuonna vauhti kiihtyi Rock SM-menestyksen myötä. Radio SuomiPop innostui Pintaliitäjä-biisistä niin, että soitti kyseistä rallia yli 80 kertaa tuon kesän aikana. Myös suuren levy-yhtiön taholta osoitettiin kiinnostusta. Harmi vaan, että ikävien yhteensattumien vuoksi bändin siihen asti kova draivi alkoi hiipua, ja Mandala-EP:n valmistuessa bändi oli jo enemmän tai vähemmän levällään. Tuon klassisen kokoonpanon viimeiseksi keikaksi jäi Tiktakin lämppääminen Kontiolahden jäähallissa elokuussa 2002.”
Kuinka yhtyeenne nykyinen kokoonpano muotoutui?
”Melkein kolmen vuoden hiljaiselon jälkeen syksyllä 2005 basistimme Mikko Mustonen pyysi Janne Tikkasta soittamaan rumpuja Kärmekseen. Se oli ratkaiseva impulssi, joka herätti Kärmeksen horroksesta. Viimeinen silaus oli puhelinsoitto Marko Purhoselle, joka oli heti valmis lähtemään mukaan. Aluksi soitin itse toista kitaraa, mutta luovuin siitä, koska joidenkin biisien kohdalla en millään saanut laulua ja kitarointia sujumaan yhteen. Jatkoimme yhden kitaran voimin ja synia ja koneita pyöriteltiin minidisciltä. Viime talvena kitaraosasto saatiin viimein täydennettyä, kun Erkko Joronen liittyi riveihimme. Juuri nyt tuntuu siltä, että tämän kokoonpanon myötä Kärmes on myrkyllisempi kuin koskaan ennen.”
Minkälaiset tunnelmat jäivät viimevuotisesta Hevillä hyvvee-proggiksesta sekä toukokuussa La Barressa soitetusta paluukeikasta?
”Hevillä hyvvee on hieno konsepti. Itselläni oli aluksi sikäli vähän kaksijakoiset fiilikset, että en ole koskaan jaksanut suuremmin innostua covereiden esittämisestä. Omien biisien tekeminen on aina ollut se tärkein syy tehdä musiikkia. Mutta koko bändille tämä proggis on tuonut mukavaa vaihtelua ja uudenlaisia haasteita. Itselleni on ollut aika mielenkiintoista yrittää ujuttautua legendaaristen heavy-laulajien nahkoihin, vaikka ongelmaksi muodostuu väistämättä se, että olen äänialaltani baritoni, kun taas valtaosa heavy-laulajista on varsin korkealta laulavia tenoreita. Siinä joutuu väkisin venyttämään kykyjensä rajoja ja toisaalta tekemään kompromisseja. Hyvin opettavainen prosessi. Tärkeää on totta kai se, että Hevillä hyvvee on liikkeellä hyväntekeväisyystarkoituksessa. Maailmassa tuskin voi tehdä liikaa hyvää. Keikka oli meille sikälikin tärkeä, että se oli ensimmäinen julkinen esiintyminen todella pitkästä aikaa ja ensimmäinen tällä kokoonpanolla. Tuntui, että vuosien pato tuli murrettua.
Toukokuinen LaBarren keikka oli sitten varsinainen paluukeikka Käärmeenkantajalle. Rooli Human Ruinsin lämppärinä sopi meille mainiosti, koska näin pitkän tauon jälkeen oli enemmän kuin kyseenalaista muistaisiko meitä enää kukaan tai kiinnostaisiko ketään. Tätä taustaa vasten yleisön läsnäolo ja reaktiot olivat erittäin miellyttävä yllätys. Tämän parempaa vastaanottoa tuskin saimme koskaan bändin ensimmäisenkään inkarnaation aikana.”
Olette myös tänä vuonna mukana Hevillä hyvvee – hyväntekeväisyyskonsertissa. Onko luvassa voimakkaasti edellisestä uudistunut setti?
”Tämän vuoden Hevillä hyvvee -settimme on aika pitkälti uudistunut. Ensinnäkin se on tuplasti pitempi kuin viime vuonna, ja silloin soitetuista biiseistä on mukana vain kaksi. Kun biisilistaa katsoo ja miettii biisien alkuperäisiä esittäjiä, niin sitä tuntee itsensä ajoittain aika pieneksi. Isoja saappaita ja väljiä nahkoja on taas täytettävänä. Tärkeää on tietysti muistaa, että ihmiset ovat paikalla pitämässä hauskaa eikä vahtimassa jokaista nuottia ja iskua.”
Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia Käärmeenkantajalla on keikkailun ja mahdollisten levytysten osalta?
”Mitään yksityiskohtaisia suunnitelmia ei ole lyöty lukkoon tässä vaiheessa. Keikkoja tehdään mieluusti sopivien tilaisuuksien tullen, mutta millekään pizzeriakiertueille tuskin ollaan lähdössä. Uusia äänityssessioita on alustavasti kaavailtu, ja uusia biisejä työstetään jatkuvasti. Tuntuu, että olisi korkea aika tehdä pitkäsoitto. Ei mikään demo, vaan sellainen kunnolla suunniteltu ja huolella toteutettu virstanpylväs, josta voisi olla ylpeä.”
Käärmeenkantaja EP:t Pekka Kilpeläisen sanoin:
Käärmeenkantaja
Ensimmäinen, bändin nimeä kantava EP tehtiin syksyllä 2001, välillä seuraten TV:stä World Trade Centerin kaksoistornien luhistumista. Keikkasetistä valittiin yksimielisesti neljä ikuistettavaa biisiä, jotka taltioitiin tyypilliseen tapaan kovan kiireen säestämänä. Avausbiisi Pintaliitäjä edusti silloin aika hyvin bändin tyyliä: kaartelevia melodioita suhteellisen simppelin sovituksen kera. Nykynäkökulmasta se kyllä tuntuu jossain määrin kuluneelta. Univuosia menee pitkälti samaan kategoriaan, vaikka pystyn kyllä edelleen allekirjoittamaan molempien laulujen lähtökohdat. Tulvan aikaan on sointukuluiltaan aika pitkälle mietitty, rauhallisempi ja eeppisempi kappale ja kuuluu keikkasettiin edelleen. Kaipaan on kestänyt aikaa yllättävänkin hyvin ja on saanut nykykokoonpanon käsissä uutta ryhtiä. Teksti saattaa vaikuttaa näennäisen simppeliltä rakkauslaululta, joka kuitenkin kieroutuu välittömästi vähänkään lähemmän tarkastelun myötä. Kokonaisuutena tämä EP kuulostaa suunnilleen siltä mitä se onkin, eli nuoren bändin ensimmäiseltä demolta, mutta kyllä näistä kappaleista pystyy helposti löytämään viittauksia siihen mitä oli tulossa.
Mandala
Toinen EP Mandala tehtiin vaiheessa, jossa bändin tulevaisuus alkoi vaikuttaa koko ajan epävarmemmalta. Biisejä päädyttiin viilaamaan ja hiomaan ehkä liiaksikin, mutta jälki kuulostaa omaan korvaani silti edelleen aika asialliselta. Kappalemateriaali on ehkä vähemmän hittihakuista kuin esikois-EP:llä, mutta taiteellista substanssia on huomattavasti enemmän. Soundipuolella mentiin hevimpään suuntaan, samoin sovituksissa. Mandala perustuu yksinkertaiseen mutta tehokkaaseen, aika metalliseenkin kitararytmitykseen ja on edelleen yksi Kärmeksen profiilibiisejä. Sydänromua vie bändin soundia ja tyyliä entistä kauemmas suomirokista kohti metallisempia tunnelmia etenkin riffinsä osalta. Toisaalta seassa on jotain iskelmällistäkin. Pedot on yksi onnistuneimpia laulujamme. Tunnelma on melko tarkalleen sellainen kuin lähtökohtaisesti ajattelinkin biisiä hahmotellessani, eikä tekstin ihmisyyttä ja kansallisen identiteetin juuria kaluava, aika tajunnanvirtamainen flow ole kulunut vuosien saatossa. Kolme muutakin kappaletta äänitettiin samoissa sessioissa, mutta ne jäivät miksaukseltaan keskeneräisiksi. Mandala-EP vei Käärmeenkantajaa päättäväisesti kohti raskaampaa ja synkempää ilmaisua, ja jotain kertoo se, että kaikki kolme biisiä ovat nykyäänkin keikkasetissä.
Pohjan kylä
Käärmeenkantajan kolmas EP Pohjan kylä tehtiin pitkän tauon jälkeen keväällä 2007, osittain uusiutuneella kokoonpanolla. Neljä uutta laulua taltioitiin. Sinä kosket kumartaa melko painokkaan riffinsä toimesta jonnekin vanhan Black Sabbathin suuntaan, kun taas kertosäe on häpeämättömässä melodisuudessaan tuttua Kärmes-tyyliä. Sivustakatsoja puolestaan tuo uusia elementtejä bändin ilmaisuun ennen kaikkea progressiivisuutensa myötä. Uuden kokoonpanon kyvyistä kertoo paljon se, että hankalaksi kuvittelemani biisi muotoutui toimivaksi kokonaisuudeksi varsin vaivattomasti. Kaikennäkevät on kirjoitettu musiikilliseksi jatko-osaksi Pintaliitäjälle. Yksinkertainen rakenne, korvaanripustuvat melodiat. Teksti rakentaa dystooppista visiota maailmankokoisesta kaupungista ja sen valvontakamerahelvetistä. Pohjan kylä on ehkä henkilökohtaisin koskaan kirjoittamani laulu. Musiikillisesti se on yhdistelmä eeppistä sävelkerrontaa ja tarttuvuutta. Jos olisi pakko nimetä onnistunein Kärmesbiisi, niin minulle se olisi tämä. Tällä EP:llä bändin jokaisen jäsenen rooli sovitusprosessissa nousi ihan uudelle tasolle. Maken (Marko Purhonen, kitara) synasovitusten myötä kaikista kappaleista tuli kertaluokan verran parempia kuin olin edes kuvitellut, ja yhtä ratkaiseva vaikutus oli Jannen (Janne Tikkanen, rummut) ja Mikon (Mikko Mustonen, basso) luovalla panoksella. Pohjan kylä -EP antaa melko hyvän kuvan siitä, mitä Käärmeenkantaja on tällä hetkellä. Yhdeksi keskeiseksi piirteeksi on muodostunut voimistunut kontrasti raskauden ja unenomaisen leijunnan välillä, ja tämä jännite on sijoitettu ajoittain hieman epätavallisempiakin ratkaisuja vaalivaan rytmilliseen kehykseen.
Hevillä hyvvee – konsertit La Barressa 30. 11. ja 1.12.2012