Itä-Suomen yliopiston dekaanit avautuivat johtamiensa tiedekuntien haasteista ja tulevaisuudennäkymistä. Synkät pilvet globaalin ja kansantalouden yllä huolettavat myös heitä, mutta kirvestä ei ole heitetty kaivoon.
Mitkä ovat ajankohtaiset haasteet tiedekunnassa tällä hetkellä?
Opiskelijarekrytointi kevään päähaun ja erillisvalintojen osalta onnistui hyvin sikäli, että aloituspaikat saatiin täyteen. Pääsykokeisiin osallistumisaktiviteetin lasku, valituksi tulleiden opiskelijoiden peruutukset ja varasijojen käyttö muutamilla aloilla edellyttää huolellista analyysiä ja seurantaa. Nuorisoikäluokkien pieneneminen ja kampustemme vetovoimaisuuden kehittäminen on avainkysymys tulevina vuosina.
Opiskelijoiden motivaation tukeminen, ylläpitäminen sitoutuneisuus suorittaa tutkintonsa aloittamassaan ohjelmassa on tärkeää tiedekunnalle. Opintojen ohjaukseen, ryhmäytymiseen ja opintopolkujen sujuvuuteen tulee kiinnittää kasvavaa huomiota. Vaikka tarpeetonta paapomista tulee välttää, liian usein opiskelija jää yksin ratkomaan opiskeluun liittyviä pulmakohtia.
Taloudellisten ja inhimillisten voimavarojen rajallisuus on aina läsnä. Isompana haasteena kuitenkin näen sen, miten laitosten sisällä, laitosten välillä ja kampusten yli osaamista ja mahdollisuuksia voimme paremmin hyödyntää. Opiskelijoiden kannalta sivuainetarjontaan tai joustavat tenttimismenettelyihin vielä liittyy rajoitteita, joita asteittain voimme helpottaa.
Yleiset taloudelliset uhkakuvat, arvostusten ja asenneilmaston sekä koulutuspolitiikan muutokset nostavat pilviä YHKAnkin horisonttiin. Optimistina kuitenkin uskon, että mitään dramaattista ei ole sittenkään tapahtumassa ja järjestelmätason muutoksilla käytännön tasolla on aina melko pitkä aikaväli.
Kuinka kuvailisitte tiedekuntanne nykytilaa?
Seurantaindikaattoreilla tarkastellen tiedekunnan tila on verrattain positiivinen. Kanditutkintojen osalta olimme jo viime vuonna lähellä 350 tutkintotavoitteen tasoa, mutta maisteritutkintojen osalta jäimme tavoitteesta. Elokuun toteumatietojen perusteella, tulemme pääsemään hyvin lähelle tavoitetta. Tohtoritutkintotavoitteet (20) tullaan myös saavuttamaan. Erityisen rohkaisevaa on tiedekunnassamme tapahtunut selvä muutos kotimaisten ja erityisesti kansainvälisten tieteellisten julkaisujen määrässä. Luonnollisia oppiainekohtaisia eroja on ja niiden tuleekin säilyä, mutta painopisteen siirtymää kansainvälisen julkaisemisen suuntaan voidaan pitää tervetulleena ja merkittävänä.
Samoin myönteisenä kehityksenä voi todeta täydentävän rahoituksen lisääntymisen ja monipuolistumisen. EU:n puiteohjelmien ja Suomen Akatemian rahoitushaussa menestyminen ilahduttaa aivan erityisesti.
Yhkan perusprosessit ovat kunnossa, vaikka inhimilliseen toimintaan liittyvää pientä kitkaa ja hässäkkää aina pienessä mittakaavassa ilmenee.
UEFin hallituksen puheenjohtaja Taalas ennustaa, että karsintaa on vielä edessä. Mistä UEFissa olisi varaa karsia? Entä mistä voisi karsia omassa tiedekunnassanne?
Taalaksen ennuste voi olla oikeaan osuva, mutta karsintapuheessa olisin varovainen. UniFin käynnistämä yliopistojen välisen työnjaon selvittäminen ja koulutusalakohtainen rakenteentarkastelu on vielä ainakin yhteiskuntatieteellisten alojen osalta vielä niin kesken, että sieltä ei suuntaviivoja voi vetää.
Tiedekunnan tai UEFin sisäisen keskustelun osalta niin ikään ei ole toistaiseksi mitään konkreettista suunnitelmaa, miten tulisi edetä. Aikataulullisesti realistista lienee se, että 2013-14 paikkeilla meillä tulee olla valmiutta päätöksiin sisäisen rakenteellisen kehittämisen ”toiseen aaltoon”. Tuolloin on kertynyt kokemuksia nykyisen tiedekunta ja laitosrakenteen toimivuudesta. Pääaineettomista kandiohjelmista myös saadaan palautetta, mitä hyödynnetään jatkossa.
Rakenteiden kehittämisen osalta pidän YHKAn osalta realistisempana arvioida kriittisesti sitä, voisiko joissain pääaineessa olla vain joko kandi- tai maisteriohjelma, kuin se, että lähtisimme moukarilinjalle alasajamaan joitain kokonaisia oppiaineita niiden jatkoksi, joita on jo päätetty tehdä. Kyse on pitkälti myös siitä, että niin kauan kuin tiedekunnan ja koko yliopiston perusrahoitus on riippuvainen tutkinnoista, muutoksia on tehtävä harkiten silloinkin kun työllisyys tai muut ulkoiset tekijät puoltaisivat alojen koulutusalojen supistuksia. Toki on pidettävä avoimena myös se mahdollisuus, että joitain aloja myös laajennetaan.
Rehtori Vartiainen harkitsisi lukukausimaksuja. Mikä on teidän kantanne asiaan? Keneltä voitaisiin maksuja ottaa ja kuinka suuria ne voisivat olla?
Lukukausimaksut ovat kompleksinen ja hyvin sensitiivinen kysymys. Maksuton opiskelu on kiistatta ollut viisas koulutuspoliittinen ratkaisu. Tilanne kansainvälistyvillä koulutusmarkkinoilla on nopeasti muuttumassa ja eri vaihtoehtoja on syytä puntaroida.
Kokemukseni lukukausimaksuista yhdysvaltalaisista yliopistoista kertoo, että sillä on kiistatta mm. opetuksen laadun ja opintojen läpäisyasteen kannalta myönteisiä vaikutuksia niin opiskelijoiden, kuin henkilöstön ja yliopistojen näkökulmasta. Kaikkia aidosti kiinnostaa se, miten opetus voidaan järjestää niin, että suunnitellussa aikaraamissa se voidaan myös laadukkaasti toteuttaa. Huolenpito opiskelijasta ja hänen opintojen etenemisestä on aivan omaa luokkaansa, ainakin parhaissa yliopistoissa. Korkeat lukukausimaksut taas ovat oikeudenmukaisuuskysymyksenä erittäin monimutkainen ja johtaa helposti vaikeasti hallinnoitavaan stipendiviidakkoon.
Yksi mahdollisuus voisi olla Tarton yliopiston tapainen ratkaisu, jossa maa omat opiskelijat ovat normaalisti julkisen sektorin kustantamilla opiskelupaikoilla, mutta samoilla kursseilla on ulkomaisia maksavia opiskelijoita saaden samaa opetusta. Lukukausimaksujen taso vaihtelee oppialoittain, mutta tuo suosituimmille aloille merkittävää taloudellista liikkumavaraa ja siten parantaa edellytyksiä palkata lisää korkeatasoista (myös ulkomaista) opettajaresurssia. Lukukausimaksuja maksavat siis myös eurooppalaiset opiskelijat. Minusta mallia kannattaisi kiihkottomasti selvittää ja kriittisesti arvioida, voisiko sitä jollain tavoin soveltaa.
Millaisia terveisiä haluaisitte sanoa tiedekunnassanne nyt aloittaneelle uudelle opiskelijalle?
Tervetuliaistilaisuudessa uusille opiskelijoille yritin korostaa sitä, että he haastaisivat meidät yliopiston vanhat toimijat. Uudet ihmiset näkevät tuorein silmin yliopistossa ”outoja” asioita. Niitä ihmettelemällä, kysymällä ja kyseenalaistamisella voi avata myös meidän vanhojen silmiä itsestäänselvyyksiltä.
Miten omalta osaltanne kannatte vastuuta sivistysyliopiston säilyttämisestä?
Yhteiskunta- ja humanistisissa tieteissä sivistysyliopiston eetos on ydinjatkokseen asti sosiaalistettu prinsiippi. Lueskeltuani viime lauantaina väitelleen Seppo Niemelän väitöskirjaa hän tiivistää viestinsä seuraavasti: ”Yhteiskunnan sivistyneisyyden mittarina voidaan pitää sitä, miten sen jäsenet voivat toteuttaa omat voimavaransa täyteen mittaansa, antavat panoksensa yhteisiin asioihin, tuntevat kuuluvansa yhteisöihin ja työllistyvät kykyjensä mukaan”. Näiden edellytysten tukena yliopisto nuorten aikuisten kasvun tukena voi olla ratkaisevassa roolissa. Ja se merkitsee kaikessa toiminnassa jotain ihan muuta kuin nähdä heidät vain kurssilta toiseen ryntäävinä ”muistikoneina”.