Sosiologi C. Wright Mills (1916-1962) tunnetaan muun muassa modernin konfliktiteorian luojana. C. Wright Mills arvioi ja kirjoitti 1960-luvulla Euroopan seuraavan sitä yhteiskunnallista kehitystä, joka tuolloin oli menossa Yhdysvalloissa.
Millsin mukaan yhteiskunnan rakenne muodostuu ihmisten selän takana huomaamattomasti toteutuvaksi rautaisella otteella sitovaksi objektiiviseksi todellisuudeksi. Kyseisessä todellisuuden ”valtavirrassa” monet tärkeät ilmiöt ovat ihmisten hallitsemattomia virtauksia tai luisuja, joilla on kohtalokkaita seurauksia, mutta joiden luonnetta ihmiset eivät ymmärrä.
Millsin kuvaamaa aikakautta kuvaa se, että valistuksen ihanne on tukahdutettu ja (tässä) EU-hallinnon byrokratiasta muodostuu sovelluksineen organisaatiomuoto, joka vastaa markkinatalouden rationaalisuusvaatimuksiin. Kyseinen byrokratia toimii ennalta sovittujen sääntöjen mukaisesti mutta toisaalta se mahdollistaa vallan piilottamisen monimutkaisten sääntöjen ja persoonattomien organisaatioiden taakse. Myös ”poissaolevat” omistajat vääristävät terveen kapitalismin, sillä esimerkiksi suomalaisten yritysten ulkomaalaiset omistajat eivät osallistu liikkeenjohtoon, eivätkä ymmärrä tuotannon paikallisia tarpeita.
Elämän arvot ja rikkaus toteutuvat kulutuksessa ja statusta osoittavassa elämäntavassa, joita kaikki yrittävät jäljitellä. Kilpailu alistaa valtaansa todellisen luovuuden ja teollisen yrittelijäisyyden. Samalla jatkuva kilpailu tyhjentää myös vapaa-ajan luovasta ja päämääriin suuntautuvasta toiminnasta. Valtaa havittelevat ihmiset pyrkivät eliittiin. Valtaeliittiin, jonka piiri on kuitenkin suljettu ja jossa statukseen perustuvat sosiaaliset suhteet muodostavat verkostoja, jotka toimivat keskitetyn vallan lähteinä.
Siten juuri valta muodostaa ongelman yhteiskunnassamme, jossa kansallinen identiteettimme kuitenkin perustuu nykyisin vapauteen, tasa-arvoon, yritteliäisyyteen, demokraattiseen osallistumiseen ja aineelliseen edistymiseen. Millsin mukaan vallasta muodostuu uhka kulttuurille: suuryritysten huippujohto, sotilasjohto ja julkinen byrokratia muodostavat epävirallisen, kulttuurisesti ja sosiaalisesti yhtenäisen ja itseään täydentävän verkoston, johon paikalliset eliitit tähyävät ja josta ne ovat riippuvaisia (kuulostaako EU:lta tai omalta paikallishallinnoltamme?). Terve kapitalismi on muuttumassa ”koordinoiduksi yhteiskunnaksi”, jossa talous keskittyy, monopolit ehkäisevät kilpailun ja kietovat valtiovallan omien pyrkimystensä palvelukseen, missä myös eri puolueet ja ammattiyhdistysliike sidotaan valtaeliitin etuihin. Kehitykselle ei ole vastarintaa. Moniarvoisuuden kuoleman mukana yhteiskunnan kyky ohjata itseään kuolee. Suurten joukkojen suostumusta ei tarvita, mikä johtaa velvoittavien ideologioiden häviämiseen ja moraalin korvautumiseen vallalla. Kun massayhteiskuntamme elää yhden totuuden maailmassa, eikä kykene ohjaamaan itseään valtaeliitin ”valtavirtaa” vastaan, niin myös joukkotiedotus toimii vallan välineenä ja korvaa rationaalisen keskustelun yksisuuntaisella manipulaatiolla.
Tämä valtaeliitin varjossa kasvanut uusi keskiluokka kuvittelevat olevansa vallassa. Heillä ei ole kuitenkaan historiaa, identiteettiä. Uusi keskiluokka on sisäisesti epäyhtenäinen ja sen jäseniä ei yhdistä muu kuin keskinäinen kilpailu – ei suoritusten – vaan esittämisen ja elämäntavan alueella. Suurin osa keskuudessamme elävästä uudesta keskiluokasta työskentelee hierarkkisissa organisaatioissa, joissa yksilöiden arvoasemat eroavat hienojakoisesti toisistaan. Toimiminen uudessa sosiaalisessa asemassa vaatii toimijaltaan uutta persoonallisuutta. Nämä ”valtavirtaan” samaistuvat persoonallisuusmarkkinat vaativat esiintymiskykyä ja näyttävyyttä. Tämän vastapuolena työn sisältö häviää ja työstä tulee pelkkä väline rahan, statuksen ja vallan hankintaan. Ihmisiä vaivaa suuri ikävystyminen yhtäältä ja statuspaniikki toisaalta. Statuspaniikkia lievitetään lomalla, jolloin uusi keskiluokka voi ostaa hetkeksi tunteen korkeasta arvoasemasta ja elämäntyylistä. Tämä keskiluokan ostama oman persoonallisuuden ”lomakuva” luo menestyksen illuusion, jonka tuloksena on ”minuuden lomakuva”, arjen lomakuvan petollinen vastakohta.
Kaikesta huolimatta minä puolustan valistuksen pyhiä arvoja, järkeä ja vapautta. Sillä kuten 1700-luvulla elänyt filosofi Hume toteaa:” Emme voi päätellä miten meidän pitäisi toimia siitä, miten uskomme asioiden olevan. Emme myöskään voi päättää, miten muiden pitäisi toimia sen perusteella, mitä itse uskomme oikeaksi. Loppujen lopuksi, jos loppu koskaan tulee, meidän on vain lyötävä ne, jotka ovat eri mieltä; toivokaamme, että loppu tulee harvoin. Sitä odotellessamme meidän pitää vain olla niin järkeviä kuin pysymme, ja väitellä.”
Juha Petteri Rautiainen
Kirjoittaja on terveyshallintotieteiden jatko-opiskelija Kuopiossa