Kotikoivuisen miehen tarina
Joni Skiftesvikin uutuusteosta Valkoinen Toyota vei vaimoni markkinoidaan romaanina, mutta todellisuudessa alaotsikko kuuluu: elämänkuvia. Teoksen arvoituksellisen nimen tausta paljastuu nopeasti: Skiftesvikin vaimo Hilkka on odottanut pitkään sydämensiirto-operaatiota ja nimi tulee hänet sille matkalle hakevasta taksista. Aviomies jää yksin tyhjään kotiin, mutta joutuu kohta itsekin sydänongelmien vuoksi sairaalaan. Niin aviomies kuin vaimo ovat tuttuja ambulanssien ja sairaalan henkilökunnalle ja terveysongelmat jatkuneet pitkään.
Rakenteellisesti teos jakaantuu kahteen osaan: kesän 2011 sairaalajaksojen kuvauksiin sekä Skiftesvikin elämään siihen asti kun tämä päättää jäädä vapaaksi kirjailijaksi. Tyylilleen uskollisena Skiftesvik ei paljasta kaikkea. Hän kertoilee palasia sieltä täältä, jättäen rivien välit lukijan vastuulle. Teos on sisällön osalta poikkeuksellista Skiftesvikiä, mutta tyyli entinen: vähäeleistä, toteavaa ja avointa proosaa. Kirjailijan tuotannon hyvin tunteva lukija näkee paljon aineksia, joista Skiftesvikin romaanit ja novellit ovat saaneet aiheita ja kokonaisia tarinoitakin.
Skiftesvikin aloittaa tarinansa synnytyksestä: kylän kätilö kieltäytyy tulemasta apuun, koska äiti ei ole naimisissa ja lapsen isä ulkomaalainen merimies. Äiti ja mummo kasvattavat hänet kahdestaan. Köyhän pojan meneminen oppikouluun on pienimuotoinen skandaali Martinniemen satamakylässä, jossa Skiftesvik lapsuutensa vietti. Lahjakkaasta pojasta tulee lopulta näistä lähtökohdista lehtimies ja tällä uralla hän etenee harjoittelijasta päätoimittajaksi asti. Työelämän kuvaus on keskeisessä asemassa kaikkeen muuhun nähden, mutta tämä lienee Skiftesvikin ikäpolven miehille tyypillistä. Elämän herkemmistä puolista on luettava osittain rivien välistä. Kovin paljon kirjoittaja ei silti perhekeskeistä ja sentimentaalista puoltaan peittele.
Synkistä uutisista Skiftesvik kirjoittaa neutraalisti ja osin humoristisestikin kun ne koskevat hänen terveyttään. Vaimon ja lasten terveys tuo tekstiin tummempia sävyjä. Vaimon sydämensiirto ei suju ongelmitta ja Kim-pojan hukkuminen on teoksen mustimpia jaksoja. Skiftesvik on kertonut aiemminkin 10-vuotiaana hukkuneesta pojastaan, mutta tässä teoksessa lienee vihdoin kaikki, mitä hänellä on aiheesta sanottavanaan. Erityisesti niin kirjailijaa kuin lukijaakin järkyttää pojan kuoleman jälkeen soittava nainen, joka vuoroin nauraa ja vuoroin laulaa: ”poikasi on kuollut”.
Toinen mieleenpainuva synkkä tapaus on Kajaanin ajalta, jolloin Skiftesvik toimi Kainuun Sanomien toimituspäällikkönä. Naapurin 12-vuotias poika hakkaa toistuvasti Skiftesvikin pojan verille, lastensuojelu on voimaton, vanhemmat syytävät perheen päälle tappouhkauksia ja terrorisoivat muutenkin. Lopulta ratkaisu on muuttaa pois, paeta takaisin Ouluun. Skiftesvik käsittelee hyvin viileästi ja toteavasti julmaa tilannetta ja ihmisiä, joiden oikea paikka vaikuttaisi olevan vankila tai mielisairaala. Ehkä hän ajattelee, etteivät he tiedä mitä he tekevät.
Sävyisän ja ymmärtäväisen oloinen Skiftesvik kritisoi teoksessaan tosissaan vain yhtä ihmistä: akateemikko ja elokuvaohjaaja Rauni Mollbergia. Skiftesvik teki käsikirjoituksen hänen elokuvaansa Ystävät, toverit. Mollbergin syntejä ovat rajaton itsekeskeisyys, omien lastensa pilkkaaminen, näyttelijöiden riistäminen ja tuotantotuen käyttäminen kotinsa remontoimiseen. Käsikirjoituksestaan Skiftesvik toteaa: ”Koko käsikirjoitustyöni oli mennyt hukkaan. Minua oli petetty, narrattu, ylitseni oli kävelty mennen tullen. Elokuva, jonka näin, oli täysin erilainen kuin se, minkä olin kirjoittanut.”
Valkoinen Toyota vei vaimoni on vaikuttava lukukokemus. Se ei ole Joni Skiftesvikin paras teos, mutta Skiftesvikin tuotanto on kauttaaltaan niin laadukas, että vaikeaa se muistelmamuodosta johtuen olisikin. Teos muistuttaa Veikko Huovisen viimeistä kirjaa Pojan kuolema. Samanlainen toteava, hieman etääntynyt ilmaisu, mutta raskas ja syvästi henkilökohtainen sisältö. Pojan kuolema vaikutti selvästi enemmän kirjailijan testamentilta, mutta jonkinlaista tilinpäätöstä ja ymmärrystä hakee myös Skiftesvik. Tekstissä on lopullisuuden tuntua. Jos kirjoja ei enää tule, Skiftesvik lopettaa tyylillä.
Joni Skiftesvik: Valkoinen Toyota vei vaimoni. WSOY. 246 s.