JOENSUU – Ravintola Jokelaa on pitkän aikaa roikotettu löysässä hirressä ja sen puolustajat ovat taas lähteneet liikkeelle. Rakennuksen omistavan Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiön tämän hetkinen suunnitelma on rakentaa paikalle uudisrakennus, josta Jokela saisi tilat samalta paikalta. Suunnitelma on herättänyt vastustusta Joensuun vanhojen rakennusten puolustajissa.
Kohtuusliike järjestää ”Puusydän sykkii” -kaupunkisuunnittelu ja kaupunkitutkimustyöpajan tiistaina 26. huhtikuuta kello 18 alkaen. Kävely alkaa Joensuun pääkirjastolta ja päättyy Ravintola Jokelaan, jossa keskustelu jatkuu.
Työpaja on osa Tee-se-itse-Joensuu työpajojen sarjaa, joissa kuljeskellaan kaupungilla ja tutustutaan ruutukaavaan erilaisten näkökulmien avulla.
”Työpajoissa nostetaan esille kaupunkisuunnittelun kipupisteitä ja luodaan uudenlaista yhteisöllistä toimintaa ja kaupunkitilan haltuunottoa kaupunkilaisten näkökulmasta. Ensimmäisellä kävelyllä tarkasteltiin mm. eri sukupolvien kaupunkikokemuksia sekä ruutukaava-alueen kaavoitustilannetta”, kertoo Kohtuusliikkessä vaikuttava Anna Mustonen.