Joensuussa järjestäydytään taas rasismia vastaan

Joensuussakin kulttuurien kohtaaminen on jatkuvaa. Usein se on myös hauskaa. Kuva hindujuhla Holifestista toukokuulta. Uljaan juttu Holifestista.

Joensuulaiset kokoontuvat puhumaan ja laulamaan monikulttuurisen yhteiskunnan puolesta. Meillä on unelma -tapahtuma monikulttuurisen Pohjois-Karjalan puolesta pidetään Joensuun torilla 18. elokuuta alkaen kello 18.
”Kokoonnumme yhteen kertomaan rauhan ja rakkauden hengessä, että meidän Pohjois-Karjalamme on kirjava monin tavoin. Me tarvitsemme toisiamme, olimme minkänäköisiä tai mistä tahansa”, toteaa yksi tapahtuman järjestäjistä, näyttelijä Markku Maasilta.

Juhlan ohjelmassa on pääasiassa puheita ja musiikkia. Puheenvuoron käyttävät muun muassa kaupunginjohtaja Kari Karjalainen, Tarja Cronberg sekä joukko Joensuuhun muualta muuttaneita. Lavalle nousevat myös muun muassa karjalankielinen folkyhtye Kiviveneh, rakkauden rytmikone Ukkosmaine, Joensuun kaupunginteatterin Rahakabaree ja sirkustaiteilija Karoliina Turkka. Tilaisuus tulkataan viittomakielelle. Tapahtuman jatkot ovat Joensuun Teatteriravintolassa.

Meillä on unelma -tapahtumia on ehditty jo järjestää ainakin Helsingissä, Turussa, Tampereella, Oulussa ja Rovaniemellä. Tapahtumien innoittajana on toiminut kansanedustaja Olli Immonen (ps.), joka kutsui Facebook-päivityksessään ihmisiä taisteluun monikulttuurisuutta vastaan.
Joensuussa on pitkä rasisminvastaisen toiminnan perinnne. 1990-luvulla kaupunkilaiset ja viranomaiset heräsivät toimimaan skinejä vastaan kun kaupungin maine alkoi tahriintua. 2000-luvulla puolestaan käynnistyi Meille saa tulla -kampanja rasismia vastaan.

Tapahtuma Facebookissa: Meillä on unelma Joensuussa

Pasi Huttunen, teksti & kuva