Katsoja viedään jatkuvasti muuttuvaan valveuneen Joensuun ylioppilasteatterin tuodessa näyttämölle August Strindbergin Uninäytelmän. Se tuo ihmiselämän symboliikan ja vastakkainasettelun esiin unenomaisessa ja ajoittain epäloogisessa asetelmassa. Aika ja tila toimivat näytelmässä unen logiikalla ja henkilöt monistuvat, jakaantuvat ja katoavat. Olennainen on unennäkijän tajunta. Teosta on kuvailtu tutkimusmatkaksi ihmisyyteen.
August Strindberg (1849-1912) oli ruotsalainen kirjailija ja maalari. Tulkinnasta riippuen hän oli sosialisti tai anarkisti ja hän sai syytteitä misogyniasta. Strindberg kävi muun muassa kävi kirjeenvaihtoa Friedrich Nietzchen kanssa. Uniaiheita hän käsitteli jo ennen 1901 ilmestynyttä Uninäytelmää näytelmässään Neiti Julie (1988).
Joensuun ylioppilasteatterin Uninäytelmä on Anna Ryynäsen ohjaama. Joensuun kaupunginteatterista eläkkeelle jäänyt ohjaaja Timo Ventola on vaikuttanut taustalla.
Uninäytelmän ensi-ilta on Pakkahuoneella 3.11.